Homepage
Kaikki artikkelit
Kaikki Artikkelit -kuvakeSulje Kaikki Artikkelit -kuvake
12.9.24

Uuden arkkitehtuuri- ja designmuseon suunnittelukilpailuun 623 ehdotusta – ehdotukset nyt nähtävillä verkkogalleriassa

Helsingin Eteläsatamaan sijoittuvan uuden arkkitehtuuri- ja designmuseon kansainvälinen suunnittelukilpailu on kerännyt yhteensä 623 ehdotusta arkkitehtiryhmiltä ympäri maailmaa. Kilpailun ensimmäinen vaihe päättyi 29. elokuuta 2024, ja siihen osallistuneet ehdotukset ovat nyt nähtävillä verkkogalleriassa: http://competitiongallery.admuseo.fi

Kilpailun ensimmäisessä vaiheessa keskitytään hakemaan toiminnalliset ja taloudelliset perusedellytykset täyttävää ehdotusta, joista tuomaristo valitsee 3–5 jatkoon pääsevää ehdotusta. Joulukuussa 2024 julkistettavat ehdotukset etenevät kilpailun toiseen vaiheeseen, jossa suunnitelmia kehitetään edelleen museon eri käyttäjäryhmien tarpeita vastaaviksi. Jatkoon valitut ehdotukset palkitaan kukin 50 000 eurolla, ja kilpailussa jaettava kokonaispalkintosumma on enintään 400 000 euroa.

“Uuden arkkitehtuuri- ja designmuseon kilpailuohjelma perustuu kunnianhimoiselle visiolle suunnittelijan työkalujen avaamisesta kaikkien käyttöön. Rakennuksen on täytettävä sille asetetut korkeat ympäristötavoitteet ja oltava samanaikaisesti arkkitehtonisesti ainutlaatuinen sekä lähestyttävä ja inspiroiva. Uusi arkkitehtuuri- ja designmuseo on kohtaamispaikka osallistumiselle ja luovuudelle. Toisaalta se tarjoaa tilan rauhoittumiseen ja pohdiskeluun. Tuomaristo on vaikuttunut kilpailuun osallistuneiden ryhmien harkituista ja innovatiivisista tulkinnoista siitä, kuinka uusi museo voi palvella yleisöjämme parhaalla mahdollisella tavalla", kertoo Kaarina Gould, Suomen arkkitehtuuri- ja designmuseosäätiön toimitusjohtaja ja juryn jäsen.  

Helsingin pormestari Juhana Vartiainen on korostanut hankkeen merkitystä kaupungin asemalle arkkitehtuurin ja muotoilun keskuksena. "Uusi museo vahvistaa Helsingin asemaa merkittävänä muotoilu- ja arkkitehtuurikohteena. Olemme vaikuttuneita kilpailuehdotusten korkeasta laadusta", pormestari totesi.

Tiede- ja kulttuuriministeri Sari Multala puolestaan painotti museohankkeen kansallista merkitystä. "Uudessa museossa kansallisesti ja kansainvälisesti arvostettu muotoilumme ja arkkitehtuurimme saa ansaitsemansa tilat. Suomen hallitus on vahvasti sitoutunut uuden museon toteuttamiseen, ja se tulee olemaan arvokas perintö tuleville sukupolville."

Suunnittelukilpailun järjestävät Helsingin kaupungin ja Suomen valtion omistama Kiinteistö Oy ADM sekä Suomen arkkitehtuuri- ja designmuseosäätiö yhteistyössä Suomen Arkkitehtiliitto SAFA:n ja Helsingin kaupungin kanssa. Kilpailun valmisteluun ovat osallistuneet myös Haahtela-kehitys ja museon kansainvälinen strateginen kumppani DVDL.  

Toiseen vaiheeseen siirtyvät ehdotukset julkistetaan syyskuussa 2025, ja uuden museorakennuksen on suunniteltu valmistuvan vuonna 2030. Museon tarkoituksena on tarjota kansainvälisen tason näyttelytilat sekä luoda elävä kohtaamispaikka luovuudelle ja osallistumiselle.

Suunnittelukilpailun 13-jäseninen tuomaristo koostuu kotimaisista ja kansainvälisistä arkkitehtuurin, muotoilun, kestävän rakentamisen, museoalan ja kaupunkisuunnittelun asiantuntijoista.

Mikko Aho, tuomariston puheenjohtaja, arkkitehti SAFA, Kiinteistö Oy ADM:n hallituksen varapuheenjohtaja
Juha Lemström
, tuomariston varapuheenjohtaja, arkkitehti SAFA, Kiinteistö Oy ADM:n hallituksen puheenjohtaja
Gus Casely-Hayford
, Lontoossa 2025 avautuvan uuden V&A East -museon johtaja
Beatrice Galilee
, arkkitehti, kansainvälisen The World Around -arkkitehtuuritapahtuman perustaja ja johtaja
Kaarina Gould
, Suomen arkkitehtuuri- ja designmuseosäätiön toimitusjohtaja
Salla Hoppu
, arkkitehti SAFA, Helsingin kaupungin kaupunkiympäristön toimialan johtava arkkitehti
Beate Hølmebakk
, oslolaisen Manthey Kula -arkkitehtitoimiston osakas, arkkitehti ja professori
Riitta Kaivosoja
, opetus- ja kulttuuriministeriön kulttuuri- ja taidepoliittisen osaston ylijohtaja
Matti Kuittinen
, arkkitehti, professori, Aalto-yliopiston Taiteiden ja suunnittelun korkeakoulun kestävän rakentamisen professori
Sari Nieminen
, arkkitehti SAFA, Arkkitehtitoimisto Sari Nieminen Oy
Miklu Silvanto,
muotoilija, yrittäjä, AD-museo Oy:n hallituksen jäsen
Anni Sinnemäki
, Helsingin kaupungin kaupunkiympäristön toimialan apulaispormestari
Hannu Tikka
, arkkitehti SAFA, Arkkitehtityöhuone APRT Architects  

Lue lisää kilpailutuomaristosta englanniksi: https://www.admuseo.fi/competition/jury

Lue lisää suunnittelukilpailusta uuden arkkitehtuuri- ja designmuseon verkkosivuilta: https://www.admuseo.fi/competition

No items found.
No items found.
Pysy ajantasalla uuden museon suunnittelusta ja tilaa
uutiskirje
Perustajat
Perustajakumppanit
We use cookies to improve our website. By clicking "Accept all cookies", you accept the terms of the website.

For more information visit here.