Homepage
Kaikki artikkelit
Kaikki Artikkelit -kuvakeSulje Kaikki Artikkelit -kuvake
30.8.24

Uuden arkkitehtuuri- ja designmuseon suunnittelukilpailun 1. vaihe on päättynyt – verkkogalleria ehdotuksista julkaistaan 12.9.

Helsinkiin suunnitteilla olevan uuden valtakunnallisen arkkitehtuuri- ja designmuseon suunnittelukilpailun ensimmäinen vaihe on päättynyt 29.8.2024. Verkkogalleria kilpailun ensimmäisen vaiheen ehdotuksista julkaistaan 12. syyskuuta.

"Uuden museon suunnittelukilpailun ensimmäinen vaihe päättyi eilen. Kiitämme jo tässä vaiheessa lämpimästi kaikkia kilpailuun osallistuneita. 12.9. pystymme kertomaan kilpailuun hyväksyttyjen ehdotusten määrän, ja julkaisemme näiden pääkuvat verkkogalleriassa. Tuomariston työ käynnistyy saman tien. Meillä on valtavan hieno ja vastuullinen tehtävä arvioida eri puolilta maailmaa tulleita näkemyksiä siitä, millainen arkkitehtuurin ja muotoilun uusi koti Helsingin Eteläsatamassa voisi olla", kertoo uuden arkkitehtuuri- ja designmuseosäätiön toimitusjohtaja ja tuomariston jäsen Kaarina Gould.

Yleisessä, kansainvälisessä ja kaksivaiheisessa kilpailussa haetaan toteuttamiskelpoista suunnitteluratkaisua Helsingin Eteläsatamaan sijoittuvalle museorakennukselle. Kilpailun ensimmäinen vaihe alkoi 15. huhtikuuta, ja kilpailuehdotuksia saattoi jättää 29. elokuuta 2024 asti.  

12. syyskuuta julkaistaan verkkogalleria kilpailun ensimmäisen vaiheen arvioitaviksi hyväksytyistä ehdotuksista. Galleriassa julkaistaan pääkuvat ja tiivis yhteenveto kustakin kilpailuehdotuksesta. Tuomaristo työskentelee kilpailun palautuksena edellytetyn laajemman aineiston kanssa. Verkkogalleria on avoinna 29.11. asti.  

Kilpailun tuomaristo valitsee 3–5 ehdotusta ensimmäisen kilpailuvaiheen perusteella toiseen vaiheeseen joulukuun aikana. Valituista ehdotuksista kukin palkitaan 50 000 eurolla. Yhteensä kilpailussa jaettava palkintosumma on enintään 400 000 euroa.  

Kilpailun tulokset julkistetaan syyskuussa 2025. Hankkeen tavoiteaikataulun mukaan Arkkitehtuurimuseon ja Designmuseon yhdistävän museon uudisrakennus voisi avautua vuonna 2030.

Kilpailutuomaristo on monialainen ja kansainvälinen

Suunnittelukilpailun 13-jäseninen tuomaristo koostuu kotimaisista ja kansainvälisistä arkkitehtuurin, muotoilun, kestävän rakentamisen, museoalan ja kaupunkisuunnittelun asiantuntijoista.


‍Mikko Aho
, kilpailutuomariston puheenjohtaja, arkkitehti SAFA, Kiinteistö Oy ADM:n hallituksen varapuheenjohtaja
‍Gus Casely-Hayford
, Lontoossa 2025 avautuvan uuden V&A East -museon johtaja
‍Beatrice Galilee
, arkkitehti, kansainvälisen The World Around -arkkitehtuuritapahtuman perustaja ja johtaja
‍Kaarina Gould,
Suomen arkkitehtuuri- ja designmuseosäätiön toimitusjohtaja
‍Salla Hoppu
, arkkitehti SAFA, Helsingin kaupungin kaupunkiympäristön toimialan johtava arkkitehti
‍Beate Hølmebakk
, oslolaisen Manthey Kula -arkkitehtitoimiston osakas, arkkitehti ja professori
‍Riitta Kaivosoja
, opetus- ja kulttuuriministeriön kulttuuri- ja taidepoliittisen osaston ylijohtaja
‍Matti Kuittinen
, arkkitehti, professori, Aalto-yliopiston Taiteiden ja suunnittelun korkeakoulun kestävän rakentamisen professori
Juha Lemström, kilpailutuomariston varapuheenjohtaja, arkkitehti SAFA, Kiinteistö Oy ADM:n hallituksen puheenjohtaja
‍Sari Nieminen
, arkkitehti SAFA, Arkkitehtitoimisto Sari Nieminen Oy
‍Miklu Silvanto
, muotoilija, yrittäjä, AD-museo Oy:n hallituksen jäsen
Anni Sinnemäki
, Helsingin kaupungin kaupunkiympäristön toimialan apulaispormestari
Hannu Tikka
, arkkitehti SAFA, Arkkitehtityöhuone APRT Architects
Tuomariston jäseniin voit tutustua suunnittelukilpailun verkkosivulla.

Uuden arkkitehtuurimuseon suunnittelukilpailun 1. vaiheen verkkogallerian julkistus Helsinki Design Weekillä.

Verkkogalleria suunnittelukilpailun 1. vaiheen ehdotuksista julkaistaan Helsinki Design Weekin päänäyttämöllä torstaina 12. syyskuuta klo 16–20. Kaikille avoimessa ja maksuttomassa tilaisuudessa jatketaan keskustelua uudesta museosta sekä kuullaan kiinnostavia avauksia museon kansainvälisen neuvonantajaryhmän jäseniltä ja muilta asiantuntijoilta. Päivä huipentuu New Yorkin modernin taiteen museon (MoMA) arkkitehtuurin ja designin pääkuraattori Paola Antonellinpuheenvuoroon museoista muutoksentekijöinä. 

Tilaisuuden ohjelmaan ja puhujiin voi tutustua AD-museon verkkosivuilla.

Kilpailun järjestävät Kiinteistö Oy ADM sekä Suomen arkkitehtuuri- ja designmuseosäätiö yhteistyössä Suomen Arkkitehtiliitto SAFA:n ja Helsingin kaupungin kanssa. Kilpailun valmisteluun ovat osallistuneet myös Haahtela-kehitys ja museon kansainvälinen strateginen kumppani DVDL. Kilpailuohjelmaan voi tutustua suunnittelukilpailun verkkosivulla

No items found.
No items found.
Pysy ajantasalla uuden museon suunnittelusta ja tilaa
uutiskirje
Perustajat
Perustajakumppanit
We use cookies to improve our website. By clicking "Accept all cookies", you accept the terms of the website.

For more information visit here.