Arkkitehti ja professori Juhani Uolevi Pallasmaa (s. 14.9.1936, Hämeenlinna) kirjoitti ylioppilaaksi Helsingin Käpylän Yhteiskoulusta vuonna 1957 ja valmistui arkkitehdiksi Teknillisestä korkeakoulusta vuonna 1966.
Arkkitehdin ammattityö on kuitenkin ollut vain yksi hänen lukuisista kiinnostuksenkohteistaan – hän on itse todennut, että saattaisi olla vaikea löytää toista arkkitehtia, jolla olisi yhtä moneen suuntaan haarautunut ura. Juhani Pallasmaa on kansainvälisesti arvostettu arkkitehtuuriajattelija ja aistien filosofi. Arkkitehdintyönsä ohella hän on kirjailija, kriitikko, opettaja, näyttelysuunnittelija ja käyttögraafikko, jonka juuret ovat syvällä suomalaisessa kulttuurielämässä ja arkkitehtuurihistoriassa.
Arkkitehdin uransa alkuvaiheessa hän työskenteli kolmessa tunnetussa suunnittelutoimistossa: Martti Jaatisen, Aulis Blomstedtin ja Aarno Ruusuvuoren avustajana. Ensimmäisen toimistonsa hän perusti arkkitehti Kirmo Mikkolan kanssa vuonna 1963. Pallasmaan vuonna 1967 perustama oma toimisto, joka sijaitsi ensin Huvilakadulla ja sitten Tehtaankadulla, kasvoi nopeasti yhdeksi aikansa suurimmista arkkitehtitoimistoista Helsingissä. Arkkitehtitoimisto Juutilainen–Kairamo–Mikkola–Pallasmaa taas tunnetaan parhaiten Tapiolan keskustan laajennussuunnitelmasta (vuosina 1966–69): tilaajana toiminut Espoon kaupunki vaati keskustaan jopa 8-kerroksisia taloja, jolloin matalaa rakentamista kannattaneet nuoret arkkitehdit luopuivat merkittävästä suunnittelutyöstä.
Yhdessä Kristian Gullichsenin kanssa Pallasmaa suunnitteli ensimmäisen kuuluisuuteen nousseen työnsä ja modernin arkkitehtuurin helmen, Moduli 225 - tee se itse -kesäasuntojärjestelmän (1968–72). Tämä modulaarinen, puurakenteinen rakennusjärjestelmä heijastaa nuorten arkkitehtien keskuudessa versonutta 60-luvun opiskelijaradikalismia sekä pyrkimystä tuoda rohkeita uudistuksia asumiseen.
Pallasmaan muita tunnettuja arkkitehtuurisuunnitelmia Suomessa ovat esimerkiksi Itäkeskuksen kauppakeskuksen Bulevardi (1989–91) ja Kampin kauppakeskuksen yleissuunnitelma maanalaisine linja-auto-asemineen (2003–06). Pallasmaan vaikutus näkyy myös pohjoisilla alueilla, sillä hänen suunnitelmistaan ovat muotoutuneet entisen postiautovarikon tiloihin sijoitettu Rovaniemen taidemuseo (1984–86) sekä kulttuurikeskus Korundin tilat (2009 ja 2010). Korundin tiloissa sijaitsee myös akustisesti erittäin onnistunut konserttisali, jossa arkkitehti pyrki herättämään tunteen vanhan puusoittimen sisälle astumisesta. Palkittu Siida-museo (1998) valmistui arkkitehdin, tutkijoiden ja saamelaisyhteisön kahdeksan vuotta kestäneestä yhteistyöstä, joka käsitti useita pitkiä oppimatkoja saamelaisten elämänpiiriin.
Museot ja näyttelyt ovatkin keskeinen osa Pallasmaan uraa. Pisimmän työjaksonsa hän on tehnyt Suomen rakennustaiteen museossa (nyk. Arkkitehtuuri- ja designmuseo) vuosina 1958–1983. Hän on toiminut näyttelyavustajana ja -suunnittelijana, näyttelypäällikkönä sekä museon arkkitehtina ja lopulta museon johtajana vuosina 1978–83. Hän on suunnitellut lukuisia näkökulmiltaan ja esitystavoiltaan uudenlaisia näyttelyitä, kuten Puun kieli (1987), Naamion takana (1990) ja Eläinten arkkitehtuuri (1995) sekä ripustusputkiensa sisällä kuljetettavan näyttelyn, joka oli esillä Australiaa myöten.
Opetusurallaan Pallasmaa työskenteli vuosina 1970–72 Taideteollisen oppilaitoksen rehtorina ja aloitti koulun kehittämisen Taideteolliseksi korkeakouluksi yhdessä johtokunnan jäsenten Tapio Wirkkalan, Kaj Franckin ja Antti Nurmesniemen kanssa. Vuosina 1972–74 hän toimi Haile Selassie-yliopiston Associate Professorina Addis Abebassa Etiopiassa ja vuosina 1991–97 Helsingin teknillisen korkeakoulun professorina. Pallasmaalla on ollut professuuritehtäviä myös Yale Universityssä, Washington Universityssä Saint Louisissa, sekä The Catholic University of Americassa Washington DC:ssa. Lisäksi hän on toiminut Yhdysvalloissa vierailevana opettajana lukuisissa yliopistoissa. Kunniatohtorin arvonimi hänelle on myönnetty seitsemän eri maan yliopistoista.
Pallasmaa onkin maailmankansalainen ja kosmopoliitti, joka on matkustanut opettamassa ja luennoimassa eri puolilla maailmaa. Hänen arkkitehdin suunnitelmansa ulottuvat Venäjältä, Yhdysvaltoihin, Kiinaan ja Etiopiaan. Lisäksi hän on tehnyt arkkitehtuurinäyttelyitä yli 30 maassa. Lentoaikoihin perustuvan laskelmansa mukaan hän on tehnyt yli 108 kierrosta maapallon ympäri. Suomen ulkopuolella Pallasmaan tunnetuin työ on Pariisissa sijaitseva Suomen Ranskan-instituutti (1990). Cranbrookin taideakatemian sisääntuloaukio (1994) Michiganissa Yhdysvalloissa on sekä arkkitehtoninen veistos että tähtitieteellinen instrumentti.
Toimiessaan Etiopiassa Pallasmaa teki Addis Abeban kaupungille ja yliopistolle toistakymmentä arkkitehtuurisuunnitelmaa, kuten monikäyttöhallin seinämaalauksineen Gondarin yliopiston Public Health Collegeen (1972–73) sekä 150 spitaaliperheen siirtokunnan Ambon kaupunkiin (1973–74). Etiopiassa elämänmuoto, arvot ja traditiot olivat niin erilaisia, että hänen ajattelunsa muuttui perustavalla tavalla.
Pallasmaan matkustelusta kertovat myös hänen kirjastonsa noin 12 000 nidettä, jotka hän on kantanut matkojensa yhteydessä eri puolilta maailmaa. Matkoilleen hän lähti suuren tyhjän matkalaukun kanssa, joka täyttyi uusista arkkitehtuuriin, kuvataiteeseen, valokuvaukseen, elokuvaan sekä filosofiaan ja runouteen liittyvistä kirjoista. Matkalaukku-ideasta innostui myös arkkitehdin hyvä ystävä, kuvanveistäjä ja voimamies Kain Tapper, joka seurasi arkkitehtia oman suuren kirjakapsäkkinsä kanssa.
Kirjasto heijastaa arkkitehdin laajaa ja moniulotteista kiinnostusta, mutta kirjahyllyillä on myös ystäviin ja kollegoihin liittyviä muistoja. Pallasmaa onkin jo varhain ymmärtänyt verkostoitumisen ja yhteisöjen merkityksen. Hänellä on ystäviä kaikilla elämänalueilla puusepistä filosofeihin sekä taiteilijoista runoilijoihin ja psykiatreihin. Suomalaisista taiteilijoista Kain Tapper, Raimo Utriainen, Tor Arne, Carolus Enckell, Jorma Hautala, muotoilijoista Tapio Wirkkala, Rut Bryk, Kaj Franck ja Antti Nurmesniemi sekä runoilija-kirjailijoista Bo Carpelan ja Pentti Saarikoski kuuluivat Pallasmaan läheisiin ystäviin.
Pallasmaalla on ollut lukuisia hyviä ystäviä myös suomalaisessa arkkitehtikunnassa, erityisesti Kirmo Mikkola ja Kristian Gullichsen. Heikkinen-Komonen-toimiston kanssa Pallasmaan toimisto järjesti vuosittaisia urheilukilpailuja, joissa kilpailtiin vaihtelevissa lajeissa jalkapallosta kirkkovenesoutuun. 1960-luvulla suomalaisessa arkkitehtikunnassa vallitsi selkeä jako Alvar Aallon ja Aulis Blomstedtin koulukuntien välillä. Blomstedtin koulukunta Le Carré Bleu -lehtineen kokoontui Rakennustaiteen museolla, jossa Pallasmaa työskenteli olleessaan vielä opiskelija. Pallasmaa on sittemmin ollut merkityksellinen henkilö muidenkin yhteisöjen ja ryhmien priimusmoottorina: hän esimerkiksi vuokrasi arkkitehtiosastolle työpajatilat Kaapelitehtaalta sekä perusti koulun filosofiaopetuksen arkkitehtitoimistonsa kokoushuoneeseen. Suomalaisten kollegoiden ohella Pallasmaan keskustelukumppaneina on ollut tunnettuja ulkomaisia arkkitehteja, kuten Sir Colin St John Wilson, Kenneth Frampton, Glenn Murcutt, William J. R. Curtis, Roland Schweitzer, Tadao Ando, Álvaro Siza Vieira, Renzo Piano, Tod Williams ja Rick Joy.
Juhani Pallasmaa on ollut jäsenenä lukuisissa kansainvälisissä ja kotimaisissa kilpailuissa, sekä Pritzker-palkintolautakunnassa vuosina 2008–14. Hänen teoksiaan julkaistaan yhä uusilla kielillä, ja hän saa jatkuvasti enemmän yhteydenottoja ulkomailta kirjojen käännöksiin, matkoihin ja uusiin luentopyyntöihin liittyen – sekä suunnittelutehtäviä jopa hajuveden kehittämiseksi newyorkilaiselle parfyymiliikkeelle.
Lukuisat matkat, laaja tuttavapiiri sekä arkkitehdin laaja lukeneisuus ovat tarjonneet suuren määrän älyllisiä vaikutteita, joiden ansiosta suuretkin muutokset ovat olleet mahdollisia niin Pallasmaan arkkitehtuurissa kuin kirjoituksissakin. Hänen arkkitehtuurityylinsä ja siihen liittyvä filosofia muuttuivat perusteellisesti vuosien varrella: isähahmo Aulis Blomstedtin inspiroima rationalistinen suuntaus kehittyi Pallasmaan ajattelussa vähitellen kohti yhä aistillisempaa ja henkistyneempää asennoitumista. Nuoruuden konstruktivismi muuttui elämyspohjaiseksi suuntautumiseksi. Tärkeitä aiheita ovat arkkitehtuurin moniaistisuus sekä huoli arkkitehdin työn typistymisestä pelkästään tekniseksi ammatiksi. Hänen tutkimusnäkökulmiaan ovat arkkitehtuurin kokeminen sekä fenomenologinen tarkastelu.
Juhani Pallasmaan ajattelun kehittymistä voi tarkastella hänen kirjoitustyössään. Valtavan elämäntyön merkittävin anti ovatkin Pallasmaan kirjalliset työt: hän on julkaissut yli 100 kirjaa ja yli 1500 esseetä ja luentoa. Tunnetuimpia teoksia ovat esimerkiksi The Eyes of the Skin: Architecture and the Senses (1996), The Thinking Hand (2009), The Embodied Image (2011), Animal Architecture (1995), Encounters 1 ja Encounters 2 (2012), Rootedness: Reflections for Young Architects (2024) sekä Eight Meditations on Architecture (yhteisteos Alberto Campo-Baezan kanssa, 2026). Pallasmaan ajattelussa keskeisiä teemoja ovat kehollisuus, kosketusaisti, ajallisuus, traditio, mielikuvitus sekä henkisyys.
Teksti: Pinja Maria Haukkavaara
21.4.2026
