Arkkitehtuuri ja Designmuseo on oman alansa valtakunnallinen vastuumuseo, joka toimintaa pyörittää AD-museo Oy. Arkkitehtuuri- ja designmuseon tehtävänä on suomalaisen arkkitehtuurin ja muotoilun aineistojen ja ilmiöiden tallentaminen, tutkiminen ja esittäminen niin valtakunnallisesti kuin kansainvälisesti.
AD-museo Oy
Näyttelyiden, tapahtumien ja hankkeiden lisäksi museolla on merkittävä rooli arkkitehtuuri- ja muotoilukasvattajana, tutkitun tiedon julkaisijana sekä arkkitehtuuriin ja muotoiluun liittyvien aineistojen lähteenä.
Arkkitehtuuri- ja designmuseo toimii tällä hetkellä museorakennuksessa Helsingissä Korkeavuorenkadulla sekä valtakunnallisesti verkossa ja hankkeissa. Museolle suunnitellaan uudisrakennusta Helsingin Eteläsatamaan. Uuden arkkitehtuuri- ja designmuseon odotetaan avautuvan yleisölle vuonna 2030.
Arkkitehtuuri- ja designmuseo on syntynyt kahden valtakunnallisen vastuumuseon Arkkitehtuurimuseon ja Designmuseon yhdistyttyä tammikuussa 2024. Sekä Arkkitehtuurimuseo (perustettu 1956) että Designmuseo (perustettu 1873) kuuluivat kansainvälisesti oman alansa vanhimpiin instituutioihin. Arkkitehtuuri- ja designmuseo jatkaa edeltäjiensä työtä suunnittelualojen valtakunnallisena vastuumuseona. Uuden rakennuksen valmistumiseen asti museo jatkaa toimintaansa nykyisissä tiloissaan Helsingin Kaartinkaupungissa.
Kokoelmat
Arkkitehtuuri- ja designmuseon laaja ja monipuolinen kokoelma valaisee suomalaisen taideteollisuuden ja arkkitehtuurin historiaa ja kehitystä. Museon esine- ja pienoismallikokoelma, kuva-arkisto, arkisto ja kirjasto muodostavat kattavan kuvan suomalaisen arkkitehtuurin ja muotoilun historiasta. Tämän merkittävän kansallisen arkkitehtuurin ja muotoilun kokoelman omistaa ja sitä hallinnoi Suomen arkkitehtuuri- ja designmuseosäätiö.
Yritystiedot
Omistus
Arkkitehtuuri- ja designmuseo on arkkitehtuurin ja muotoilun valtakunnallinen vastuumuseo, jonka toiminnasta vastaa AD-museo Oy. Museoyhtiön ja kokoelmat omistaa Suomen arkkitehtuuri- ja designmuseosäätiö. Säätiön perustivat Helsingin kaupunki ja Suomen valtio keväällä 2022.
Hallitus
AD-museo Oy:n hallitus:
Kaarina Gould (puheenjohtaja), toimitusjohtaja, Suomen arkkitehtuuri- ja designmuseosäätiö
Pauli Sivonen (varapuheenjohtaja), johtaja, Serlachius-museot
Laura Aalto, viestintäjohtaja, Aalto-yliopisto
Elina Anckar, talousjohtaja, Marimekko
Marianne Goebl, toimitusjohtaja, Artek
Jenni Reuter, arkkitehti SAFA, professori
Jutta Tynkkynen, näyttelykuraattori, Arkkitehtuuri- ja designmuseo
Gitte Ørskou, johtaja, Moderna Museet
Museonjohtaja, toimitusjohtaja:
Pilvi Kalhama
Verkkolaskut
AD-museo Oy, 3395455-6
Verkkolaskuosoite: 003733954556
Operaattori: Maventa (003721291126)
Välittäjätunnus pankkiverkosta lähetettäessä: DABAFIHH*
*Käyttäkää tätä välittäjätunnusta mikäli käytössänne olevasta verkkolaskutusohjelmasta ei voi lähettää laskuja suoraan Maventan välittäjätunnukselle.
Laskujen vastaanotto sähköpostitse skannauspalveluun
Toivomme, että lähetätte tähän osoitteeseen ainoastaan laskuja.
Laskut lähetetään palveluun sähköpostin PDF-muotoisina liitetiedostoina ja laskun liitteiden tulee olla
samassa tiedostossa itse laskun kanssa.
Sähköpostilaskun osoite: 33954556@scan.netvisor.fi
Kuva: Kustaa Saksi – Rajamailla / Paavo Lehtonen