Arkkitehtuuri- ja designmuseon kokoelmiin kuuluu laaja arkkitehtuurin erikoiskirjasto. Se koostuu kirjoista, lehdistä, haastatteluista ja kirjeenvaihdosta. Kirjasto on muuton vuoksi suljettuna 5.3.2027 asti.
Kirjasto
Museon kirjasto on väliaikaisesti suljettu johtuen museon kirjasto- ja kokoelma-aineistojen muutosta ja säilytystilojen vuonna 2027 toteutettavista perusparannustöistä. Nykyisiä pitkäaikaislainoja jatketaan automaattisesti huhtikuun 2027 loppuun saakka. Halutessaan lainassa olevia kirjoja voi palauttaa jo syksyn 2026 aikana. Kirjojen palautus onnistuu museon asiakaspalvelupisteessä museon aukioloaikoina.
Museo uudistaa vuoden 2027 alussa Korkeavuorenkadun museotiloja. Uudistetut kirjastopalvelut avataan museon tiloissa asiakkaillemme jälleen 5.3.2027.
Pahoittelemme tilanteesta aiheutuvaa haittaa asiakkaillemme.
Pallasmaan käsikirjasto palvelee Etelärannassa
Museon uuteen Eteläranta 6 -tapahtumatilaan on kuratoitu Arkkitehti Juhani Pallasmaan käsikirjasto. Kokonaisuus sisältää noin kymmenesosan arkkitehdin mittavasta 12 000 niteen kokoelmasta. Käsikirjastoa pääsee selamaan ja sen aarteisiin tutustumaan Eteläranta 6:ssa siellä järjestettävien tapahtumien ja avointen tilaisuuksien aikana.
Yhteystiedot
-
Kirjasto
Kirjaston asiakaspalvelu
Kuva: Anni Koponen