Muumimamma vierailee Pako Muumilaaksoon -näyttelyssä lauantaina 9.5.2026 Arkkitehtuuri- ja designmuseossa. Tervetuloa koko perheen voimin kokemaan Muumilaakson tunnelmaa ja tapaamaan Muumimamma kasvotusten!
Muumimamman voi tavata näyttelytilassa lauantain aikana kolme kertaa:
klo 11.30–12 klo 13–13.30 klo 14.30–15
Ota valokuva Muumimamman kanssa Muumitalon edessä, kelluvassa teatterissa tai Muumilaakson sillalla ja tee vierailusta ikimuistoinen.
Pako Muumilaaksoon
Pako Muumilaaksoon -näyttely tarkastelee ennennäkemättömällä tavalla Tove Janssonin ja Muumien suhdetta arkkitehtuuriin, rakennettuun ympäristöön ja muotoiluun. Näyttely tarjoaa elämyksiä kaikenikäisille ja kutsuu pohtimaan tilaa, kotia ja yhteisöllisyyttä Muumien maailmassa.
Avoin tarinallinen perheopastus: Pako Muumilaaksoon 9.5.2026 15:00–15:45
Iltapäivällä näyttelyyn voi tutustua tarinallisella perheopastuksella. Opastuksella Pako Muumilaaksoon -näyttelyyn tutustutaan yhdessä ihmetellen, kokeillen ja leikkien. Tarinallisuuden kautta käsitellään erilaisia paikkoja, asumista ja kotia, erilaisia kulttuureita, kuulumisen tunnetta ja juuria, suojautumista ja pelastautumista sekä kohtaamisia tuntemattoman kanssa. Perheopastus päättyy Muumilaakson Teatteriin, jonne voi jäädä leikkimään omatoimisesti opastuksen jälkeen. Lue lisää.
Vuonna 1956 Kaj Franck teki kahden stipendin avulla mittavan matkan, joka kuljetti hänet ensin New Yorkiin ja läpi Yhdysvaltojen, sitten Meksikoon, Japaniin ja Thaimaahan. Ennen matkaan lähtöään Franck oli hankkinut kaitafilmikameran, jolla hän tallensi näkemäänsä. Suuresta filmimäärästä digitoitiin ja julkaistiin kooste Designmuseon Travel as a Tool -näyttelyä (2020) varten. Kaitafilmit paljastavat näkymiä siihen, mikä kiinnitti muotoilijan huomion matkan varrella.
Kaj Franckin kaitafilmiaineisto siirtyi museon kokoelmiin vuonna 1990, osana suunnittelijan testamenttilahjoitusta. Filmimateriaalia on kokoelmissa yhteensä 21 kelan verran ja se on kuvattu amatöörikäyttöön suunnatulle Kodachrome-filmille, jonka Kodak on tuonut markkinoille vuonna 1932. Vuonna 2011 aineisto tallennettiin myös Kansallisen audiovisuaalisen instituutin KAVI:n kokoelmaan. Keväällä 2020, osana silloisen Designmuseon Travel as a Tool -näyttelyhanketta, filmikeloista kymmenen digitoitiin ja niistä koostettiin näyttelyyn neljä noin kymmenen minuutin katkelmaa. Digitointityön suoritti Reel One Oy ja filmikatkelmat editoi näyttelyamanuenssi Anna Vihma.
Kaj Franckin matkoillaan kuvaamat kaitafilmit tarjoavat ainutlaatuisia näkymiä siihen, millaiset asiat ovat kiinnittäneet muotoilijan huomion, mikä häntä on matkoillaan kiinnostanut ja minkä hän on kokenut hintavalle kaitafilmille tallentamisen arvoiseksi.
Koska KAVI:n laitteisto ei mahdollistanut alkuperäisten kaitafilmien toistoa, tehtiin valinnat digitoitavista filmikeloista vaillinaisin tiedoin, perustuen Franckin omiin merkintöihin filmikoteloiden päällä. Pyrkimyksenä oli keskittyä digitoinnissa juuri matkoilla kuvattuun aineistoon. Kymmenestä filmikelasta kertyi digitoitua materiaalia lähes kolme tuntia. Osa siitä oli kuvattu Helsingissä, muun muassa Suomenlinnassa, Kauppatorilla ja Hakaniemen torilla, mattolaitureilla sekä Hermannin ja Arabian rakennustyömailla. Valtaosa materiaalista oli kuitenkin vuoden 1956 matkalta.
Verkossa julkaistut katkelmat pyrkivät antamaan kattavan vaikutelman filmikokonaisuuden sisällöstä. Neljä noin kymmenen minuutin katkelmaa sisältävät nelivärikuvaa muun muassa New Yorkista ja Chicagosta, Yhdysvaltain maaseudulta ja rannikkokaupungeista sekä Meksikosta. Mukana on kuva-aineistoa hänen Japanissa viettämästään ajasta sekä matkalta Bangkokiin ja Thaimaan pikkukyliin. Materiaalissa esiin nousevat aihealueet, jotka vaikuttavat toistuneesti herättäneen Franckin mielenkiinnon: maaseutujen kauniit maisemat ja suurkaupunkien näkymät, rakennustyömaat, paikalliset käyttöesineet, ihmisten arkielämän toimet ja lasten leikit.
Julkaistu alun perin:20.11.2020 / Teksti:Amanuenssi Anna Vihma ja intendentti Susanna Thiel Tekstiä editoitu alkuperäisestä 23.4.2026 / Minni Soverila
Kaj Frack kuvaamassa kaitafilmikamerallaan. Kuva: Kaj Franckin arkisto, Arkkitehtuuri- ja designmuseon kokoelma
Kaj Frack matkavalokuva Japanista 1956. Kuva: Kaj Franckin arkisto, Arkkitehtuuri- ja designmuseon kokoelma
Kansainvälisesti tunnettu tekstiilitaiteilija ja keraamikko Vuokko Nurmesniemi (s. 1930) on menehtynyt Helsingissä 19. huhtikuuta 2026. Hän oli kuollessaan 96-vuotias. Arvostettu suunnittelija aloitti uransa keramiikan parissa, mutta nousi laajempaan tietoisuuteen Marimekon vaate- ja kuviosuunnittelijana sekä oman Vuokko-tuotemerkkinsä kautta.
Nurmesniemi (os. Eskolin) opiskeli keramiikkataidetta vuosina 1948–1952 Taideteollisuusoppilaitoksessa. Lyhyen keraamikon uran jälkeen hän aloitti Marimekon sisaryrityksen Printexin painokangassuunnittelijana vuonna 1953 ja siirtyi pian Marimekon vaatesuunnittelijaksi.
Nurmesniemi innostui vaatesuunnittelusta alunperin Armi Ratian myötävaikutuksesta. Hän toimi Marimekon suunnittelijana vuosina 1953–1960, jolloin brändi teki kansainvälisen läpimurtonsa. Nurmesniemen yksinkertainen ja karsittu tyyli vetoaa edelleen ajattomuudellaan. Esimerkiksi Nurmesniemen suunnittelema Jokapoika-paita on edelleen Marimekon jatkuvassa tuotannossa.
Vuonna 1964 Nurmesniemi perusti oman yrityksensä, Vuokko Oy:n, jossa hän jatkoi ennakkoluulotonta painokuvioiden ja vaatteiden suunnittelua. Yritys laajeni nopeasti ja työllisti parhaimmillaan 160 henkilöä. Vaatteiden lisäksi tuotevalikoimaan kuuluivat asusteet ja sisustustuotteet. Omia myymälöitä oli Helsingin lisäksi Tukholmassa. Kansainvälisesti Vuokko tunnettiin Ruotsin lisäksi erityisesti Hollannissa, Saksassa ja Sveitsissä.
Vuonna 2007 Vuokko Nurmesniemi sai taiteen akateemikon arvonimen ja hän on Taideteollisen korkeakoulun kunniatohtori. Vuodesta 2019 alkaen Vuokko Oy:tä on vetänyt Vuokon veljentytär Mere Eskolin.
”Ei ole muotia, on vain aika.” – Vuokko Nurmesniemi
Designmuseon Antti + Vuokko Nurmesniemi -näyttely 2022–2023. Vuokko Nurmesniemi, kangas Pyörre, 1964, Vuokko Oy. (Kuva: Paavo Lehtonen)
Myllynkivi-mekko 1967, painokangas Pyörre 1964. Kuvattu Kulosaaressa sijaitsevassa ateljeekodissa vuonna 2022. (Kuva: Paavo Lehtonen)
Lahjoituksia museon kokoelmiin jo 90-luvulla
Vuokko Nurmesniemellä oli läheinen suhde Arkkitehtuuri- ja designmuseoon. Hän lahjoitti jo 1990-luvun alkupuolella museon kokoelmaan merkittävän kokoelman vaatteita ja kankaita. Designmuseossa järjestettiin Nurmesniemen tuotannosta laaja näyttely vuonna 2007. Vuosina 2022–2023 museossa oli puolestaan esillä Antti + Vuokko Nurmesniemi -näyttely, joka toi esiin suunnittelijan laaja-alaisen uran ja hänen merkityksensä suomalaiselle muotoilulle.
Pääkuva: Vuokko Nurmesniemi (Kuva: Max Petrelius)
Designmuseon Antti + Vuokko Nurmesniemi -näyttely 2022–2023. Vuokko Nurmesniemen suunnittelemia mekkoja, kangas Iso-4-Raita, 1973, Vuokko Oy. (Kuva: Paavo Lehtonen)
Vuokko Nurmesniemi ja painokangas Kakemono, 1957. (Antti Nurmesniemen arkisto)
Designmuseon Antti + Vuokko Nurmesniemi -näyttelystä 2022–2023. Jokapoika-paitoja 1956, Piccolo-kankaalla 1953, Vuokko Nurmesniemi, Marimekko. (Kuva: Paavo Lehtonen)
Haku on päättynyt. Suomen arkkitehtuuri- ja designmuseosäätiö etsii tiimiinsä kokenutta varainhankinnan ammattilaista toteuttamaan yhtä Suomen kaikkien aikojen merkittävimmistä kulttuurihankkeista.
Säätiö hakee tiiminsä vahvistukseksi varainhankinnan asiantuntijaa, joka vastaa säätiön lahjoituksiin keskittyvästä varainhankinnasta ja varainhankinnan strategisesta kehittämisestä. Lisäksi hän vastaa monipuolisen lahjoittajayhteisön rakentamisesta ja siihen liittyvästä sidosryhmätoiminnasta. Varainhankinnan asiantuntija edistää pitkäjänteisesti säätiön kunnianhimoisia varainhankinnan tavoitteita ja rakentaa näin perustaa museon tulevaisuudelle.
Tehtävään valittavalta henkilöltä edellytetään pitkäkestoista ja monipuolista työkokemusta varainhankinnasta ja lahjoitustyöstä sekä vahvaa näyttöä hyvistä neuvottelutaidoista, tuloksellisesta myynnistä ja sidosryhmäsuhteiden menestyksekkäästä hoitamisesta niin strategisella kuin operatiivisella tasolla. Rooliin valittava henkilö on kehitysorientoitunut, järjestelmällinen, innostunut ja motivoitunut alan ammattilainen. Hän omaa valmiit varainhankinnan verkostot, hallitsee crm-järjestelmien käytön ja ymmärryksen verkoston toiminnasta tuloksellisen varainhankinnan varmistamiseksi – sekä rohkeutta ja kykyä laajentaa verkostoja myös kansainvälisesti. Tehtävässä menestyminen edellyttää erinomaisia vuorovaikutustaitoja suomeksi ja englanniksi. Ruotsin kielen taito katsotaan eduksi.
Työ säätiössä tarjoaa ainutlaatuisen mahdollisuuden olla mukana toteuttamassa Eteläsatamaan vuonna 2030 valmistuvaa uutta Arkkitehtuuri- ja designmuseota sekä näköalapaikan Suomen kiinnostavimmassa kulttuurihankkeessa. Mukava ja motivoitunut työympäristö tarjoaa mahdollisuuden ammatilliseen kasvuun ja uuden toimintamallin kehittämiseen. Valittava henkilö työskentelee osana kasvavaa varainhankinnan tiimiä ja raportoi säätiön yhteysjohtajalle. Tiimi tekee tiivistä yhteistyötä säätiön tytäryhtiönä toimivan Arkkitehtuuri- ja designmuseon johdon kanssa.
Työhakemukset palkkatoiveineen voi toimittaa tiistaihin 14.4.2026 mennessä osoitteeseen hello@admuseo.fi
Tehtävä on vakituinen ja toivomme, että valittava henkilö voi aloittaa tehtävässään mahdollisimman pian.
Lisäkysymyksiin vastaa yhteysjohtaja Anu Kauppi torstaina 2.4.2026 klo 9–11.
Taidehistorioitsija (FM) Anna Parviaisen väitöskirja ”Unisex-ideat Marimekon vuosien 1956–1979 vaatteiden visuaalisissa ja tekstuaalisissa representaatioissa” julkaistiin tammikuussa 2026. Väitöskirja tarkastelee Marimekon vuosien 1956–1979 unisex-muodin kuvastojen merkityksistä. Parviaisen tutkimusintressejä ovat pukeutuminen tasa-arvon visualisointina ja materialisointina sekä unisexin myötä syntynyt kuvamaailma. Väitöskirjansa aineistona hän on käyttänyt muun muassa Arkkitehtuuri- ja designmuseon laajaa Marimekko-aineistoa.
Alla olevassa, alunperin syksyllä 2022 julkaistussa, tekstissä Parviainen kertoo tarkemmin tutkimustyöstään museon arkistomateriaalien parissa.
Vuonna 1951 perustettu Marimekko ansaitsi suomalaisena tekstiili- ja vaateyrityksenä jo ensimmäisen vuosikymmenensä aikana kansainvälistä menestystä. Armi Ratian (1912–1979) johtama Marimekko tuli tunnetuksi naisille suunnitelluista persoonallisista ja ajan muodin vastaisesti väljistä mekoista. Printex-kangaspainon pariksi ja jatkeeksi perustettu yritys hyödynsi graafisia sekä leikkisiä kankaita niin vaatesuunnittelussa kuin laajemminkin kodin erilaisissa tekstiileissä. Jo 1950-luvulla Marimekko näyttäytyi myös suomalaisena muotoiluna, sen ollessa mukana taideteollisuuden näyttelyissä osana kotimaisen muotoilun kärkeä.
Yrityksen toiminnasta säilyneet monipuoliset arkistomateriaalit kertovat Marimekon arvosta sekä arvostuksesta. Yrityksen menneisyyttä on tallennettu niin kotimaisiin kuin ulkomaisiinkin arkistoihin, vaateluonnoksista kirjeenvaihtoon, valokuviin ja valmiisiin tuotteisiin. Kansainvälinen mielenkiinto Marimekkoa kohtaan näkyy lisäksi aikalaisessa medianäkyvyydessä, aikakaus- ja sanomalehdissä sekä Suomessa että ulkomailla.
Laajat arkistomateriaalit tarjoavat oivalliset olosuhteet tutkimukselle. Suomessa Marimekon kattavinta arkistoaineistoa hallinnoi Designmuseo, minne Marimekko lahjoitti huomattavan osan arkistostaan vuonna 1986 Marimekkoilmiö-näyttelyn yhteydessä.
Aineistot rajaavat tutkimusaihetta
Tutkin väitöskirjassani Marimekon vuosien 1956–1979 unisex-muodiksi määriteltävien vaatteiden esitystapoja, visuaalisuutta ja sukupuolittuneisuutta valokuvissa. Lähden liikkeelle kansainvälistä 1960-luvun loppupuolella alkanutta unisex-aikaa edeltävästä niin kutsutusta unisex-prototyypistä, Vuokko Nurmesniemen vuonna 1956 suunnittelemasta Jokapoika-kauluspaidasta, edeten 1960–1970-lukujen kansainväliseen unisex-aikaan. Päätän tarkasteluni Armi Ratian kuolinvuoteen 1979, jolloin Marimekon suunta muuttui, ja unisex-muodin huippu oli hiipunut. Designmuseon arkistoon kuuluu laaja visuaalinen Marimekko-aineisto, joiden kautta avautuu tuotteen matka luonnoksesta mainoskatalogeihin. Useassa tapauksessa myös varsinainen objekti löytyy arkistosta tarkasteltavaksi.
Annika Rimalan Hyttyssuoja-mallistoa (1972) kuvattuna Peace-merkin äärellä. Marimekon unisexista tallentuneet valokuvat toimivat myös ikkunoina menneisyyden yhteiskuntaan ja ajankohtaisiin teemoihin. Kuvaaja: Sebastian Nurmi.
Marimekko-aineiston laajuus johdatteli rajaamaan tutkimuksen kysymyksen asettelua varhaisessa vaiheessa. Kartoitettuani olemassa olevia arkistomateriaaleja, tuli selväksi, ettei kaikkea mitä olin alun perin suunnitellut pysty sisällyttämään yhteen työhön. Arkistotyöskentely oli jatkuvaa valintojen tekemistä ja ajatustyötä: mikä on työlleni relevanttia? Oma kiinnostus moninaisen materiaalin äärellä tuntui paisuttavan kerättävää aineistoa, ja lopulta huomasin istuvani muistikirjani äärellä, pohtien tarkemmin työni kysymyksiä ja fokusta. Näin laajalla aineistolla en pystyisi vastaamaan tyydyttävästi väitöstutkimuksessani esiin nostamiini kysymyksiin. Oli tehtävä valinta tutkimuksen suunnasta. Siten väitöstyöni keskipisteeksi valikoituivat Marimekon unisexista tallentuneet valokuvat.
Tutkimussuunnitelmasta tekemiseen
Käytyäni läpi Designmuseon kuva-arkiston digitoidut Marimekko-valokuvat, siirryin työskentelemään muun materiaalin parissa, joka oli osin järjestämätöntä. Tehtyäni luonnoksen arkistotilasta, nimesin hyllyvälit sekä hyllyt, minkä lisäksi tein muistiinpanoja esimerkiksi siitä, kuinka monta kansiota on kullakin hyllyllä. Jaettuani aineistoa pienemmiksi kokonaisuuksiksi, merkitsin aina huolella jo läpikäymäni aineistot. Tarkka kirjanpito arkistotyössä helpotti huomattavasti jo kerätyn aineiston jaottelua. Aineistoista otetut valokuvat tallentuivat omaan arkistooni samojen nimien mukaan kuin luonnoksessani, mikä helpotti jo läpikäytyjen materiaalien uudelleenlöytämistä.
Pentti Rinnan suunnittelema Renki-haalari (1972). Selkeiten unisexiksi merkitsi vaatteen kuvaaminen vieretysten esiintyvien naisen ja miehen yllä. Kuvaaja: Sebastian Nurmi.
Lisäksi arkistoaineisto jäsentyi kategorisoimalla. Aineiston järjestäminen omiin tarkoituksiin kiteytti myös työlleni keskeisiä lähdeaineistoja. Tarkastelen työssäni eri tavalla Marimekon omaa niin kutsuttua edustuskuvastoa, johon kuuluu mainoskuvat sekä vaatekatalogien valokuvat. Kuvaustilanteista säilyneet alkuperäiset dialehdet muodostivat oman kokonaisuutensa, joiden avulla tarkastelen, minkälaisia valintoja suuresta otettujen valokuvien joukosta on tehty, ja minkälaisia esityksiä on jäänyt edustuskuvaston ulkopuolelle. Lisäksi oma kategoriansa on aikalaislehdissä julkaistut valokuvat, jotka kuvittavat Marimekkoon, muotiin tai muotoiluun liittyviä artikkeleita. Niiden kautta avautuu näkymä siihen, miten unisex-muotia on esitetty muiden kuin Marimekon toimesta ja eroavatko nämä esitystavat Marimekon hallitsemista esityksistä.
Laajan ja osin järjestämättömän aineiston läpikäynti on auttanut löytämään tutkimusaiheeni ytimen. Tutkimuksen ulkopuolinen materiaali on helpottanut hahmottamaan Marimekon unisexin kontekstia. Laaja materiaali valokuva-aineiston ympärillä on tarkentanut tutkimukseni kysymyksiä. Sen lisäksi, että olen aktiivisesti pohtinut ja rajannut työlleni relevanttia aineistoa, myös tutkimani unisexin luonne on tarkentunut. Mitä unisex on, ja toisaalta mitä se ei ole?
Työlleni kenties suurin haaste on ollut se, ettei Marimekon vaatteita ole tutkimanani aikana eksplisiittisesti nimetty unisexiksi. Unisexiksi määrittely on siis sisältänyt paljon päättelyä ja tulkintoja. Olen tarkastellut muun muassa luonnoksia, niihin merkittyjä kokoluokituksia ja mainintoja, puhutaanko vaatteen yhteydessä naisista, miehistä, tytöistä tai pojista, vai ainoastaan aikuisista ja lapsista. Sukupuolineutraalisti aikuisille ja lapsille suunnatut vaatteet jättävät avoimeksi sen unisex-luonteen. Kenties Marimekon taholta ei ole haluttu liiaksi määrittää vaatteen ennalta kerrottuja käyttötarkoituksia, vaan annettiin 1960-luvun suunnitteluideologian mukaisesti käyttäjän itse päättää tuotteen käyttötarkoituksista.
Annika Rimalan suunnittelema Härsy-paita (1967) Kaarina Kellomäen Linssi-kankaalla. Maskuliinisen unisex-muodin tarkastelussa on oltava tarkkana, mitkä vaatteet saavat unisex-määreen ja milloin on kyseessä miehille suunnattu vaate. Kuvaaja: Carl-Gustav Hagström.
Myös “harhapoluilla” käyminen on ollut työlleni käänteentekevää. Marimekon unisex-muodin olemuksen hahmottaminen vaati laajempaa käsitystä vaateyrityksen muusta suunnittelusta; siitä, miten määrittelemäni unisex-muoti suhteutui muihin vaatteisiin. Laajan aineiston läpikäynti harjaannutti katsomaan uudella tavalla. Opin katsomaan ja tunnistamaan unisexiin liittyviä piirteitä nopealla silmäyksellä. Marimekon vuosien 1956–1979 unisex-muotiin kuului suurilta osin maskuliinisuus, joka näkyi niin vaatteiden muotokielessä kuin esitystavoissa. Unisex-vaatteen tunnistus siten helpottui, sillä esimerkiksi Marimekon naisille suunnitellut vaatteet erottuivat niin muodoillaan, kuoseillaan ja värivalinnoillaan. Marimekon miesten muoti taas tuli lähelle unisex-estetiikkaa, ja useat miesten vaatteet edustivatkin myös Marimekon unisex-linjaa.
Laajaa arkistoa läpikäydessä näkee eri aikakausien ja tyylien vaihtelut: silmieni eteen levittäytyi koko Marimekon luoma kulutusmaailma. Työskentely Designmuseon arkistossa osoitti, ettei kyse ole vain arkistotyöskentelystä. Materiaalin läpikäyminen viimeisteli tutkimussuunnitelmani sekä terävöitti avainkysymykseni ja tutkimuksessa hyödyntämäni käsitteeni.
Kirjoittaja: Anna Parviainen Kuvat: Designmuseon arkisto
Lähteet: Aav, Marianne. 2003. Marimekko: fabrics fashion architecture. New Haven, CT: Yale University Press. Korvenmaa, Pekka. 2009. Taide & teollisuus: johdatus suomalaisen muotoilun historiaan. Helsinki: Taideteollinen korkeakoulu.
Venetsiassa esillä olleen Industry Muscle -näyttelyn mainosvideo on voittanut ensimmäisen palkinnon musiikki- ja äänisuunnittelun kategoriassa suomalaisen mainoselokuvan Voitto-kilpailussa.
Vuoden 2025 parhaat mainoselokuvat palkittiin Voitto-gaalassa Vanhalla ylioppilastalolla Helsingissä perjantaina 6. maaliskuuta 2026. Tuomaristo kiitti videota erityisesti sen vahvasta ymmärryksestä äänen dramaturgisesta voimasta.
Palkittu video toimi Industry Muscle -näyttelyn kansainvälisenä esittelymateriaalina ja toi esiin sen keskeisiä teemoja voimakkaan audiovisuaalisen kerronnan kautta.
Voitto-kilpailu palkitsee vuosittain suomalaisen mainoselokuvan parhaita tekijöitä ja tuotantoja.
Arkkitehtuuri- ja designmuseo tuotti Industry Muscle: Five Scores for Architecture -näyttelyn Pohjoismaiseen paviljonkiin Venetsian 19. kansainväliseen arkkitehtuuribiennaaliin. Biennaali oli avoinna yleisölle 10.5.–23.11.2025.
Esitystaiteilija Teo Ala-Ruonan yhdessä työryhmänsä kanssa luoma näyttely tarkasteli modernia rakennettua ympäristöä transkehon näkökulmasta. Arkkitehtuuria, esitystaidetta ja installaatiota yhdistävä kokonaisuus ehdotti viittä harjoitetta tulevaisuuden arkkitehtuurille. Näyttelyn kuratoi arkkitehti Kaisa Karvinen.
Video kuvattiin helsinkiläisellä betonitehtaalla, missä näyttelyn installaatio rakennettiin betonista, teräksestä ja vanhasta urheiluautosta. Video antoi ensimmäisen välähdyksen myös Venetsiassa nähtävästä esityksestä. Esiintyjinä ovat Ala-Ruona, Kid Kokko ja Caroline Suinner. Videon on tuottanut Cocoa. Sen on ohjannut Taito Kawata, jonka aiempiin töihin kuuluu muun muassa Netflix-sarja Dance Brothers.
Videon työryhmä
Ohjaus Taito Kawata Tuottaja Ilona Malinen Musiikki & äänisuunnittelu Akseli Soini / El Camino
Petja Virikko / El Camino Alkuperäinen äänisuunnittelu Industry Muscle -näyttelyyn: Tuukka Haapakorpi Kuvaus Tuomas Nurmi Tuotantopäällikkö Samuli Hilkamo Tuotantoassistentti / valaisija Eemi Lehto Valoteknikko Tiia Hyyryläinen 1. kamera-assistentti Henrik Leppänen Maskeeraus ja hiukset Emma Janhonen Grip Oskari Jokinen Grip-assistentti Pepe Uimonen Lavastus Teo Paaer VFX-taiteilija Juho Lähdesmäki Värimäärittely Joni Kuusisto
Taito-Finlandia-palkittu käsityön sanansaattaja, Punk-prinsessa, Craftiest Bitch in Town. Neuletaiteilija Juha Vehmaanperän ensimmäinen laaja yksityisnäyttely Craft Punk avaa värikkään näkymän hänen tuotantoonsa kymmenen viime vuoden ajalta. Juha Vehmaanperä: Craft Punk –näyttely avautuu Arkkitehtuuri- ja designmuseon Galleriassa perjantaina 20.2.
Juha Vehmaanperä (s. 1993) toteuttaa neuloen ja virkaten vaatteita, joissa perinteiset käsityötekniikat yhdistyvät kokeilujen kautta ajankohtaisiin teemoihin ja teknologioihin. Vehmaanperän vallattomat ja pursuilevat vaatteet eivät tyydytä vain käytännöllisiä pukeutumisen tarpeita, vaan ne haastavat sukupuolinormeja, kulutuskulttuuria ja visuaalisia odotuksia.
Craft Punk on paitsi näyttelyn nimi, myös tekemistä ohjaava filosofia. Se ravistelee ja kehottaa olemaan oma itsensä – ilmaisemaan itseään vapaasti välittämättä valmiista lokeroista tai muodin raameista. Neulottu ja virkattu materiaali ei pakota käyttäjäänsä tiettyyn muottiin, vaan antaa kehon ohjata vaatteen muotoa.
”Pyrin siihen, että minun asuni eivät määrittele käyttäjiään. Sen sijaan käyttäjä määrittelee itseään näiden asujen kautta. Haluan luoda tilaa luovuudelle ja kokeilulle käsityössä, muodissa ja taiteessa”, Vehmaanperä kertoo.
Vehmaanperän taiteellisessa työskentelyssä kokeilemisella on itseisarvo.
”Edustan anteeksipyytelemätöntä käsityöestetiikkaa, jossa yhdistyvät runsaat värit ja muodot. Rohkea kokeileminen haastaa minut tekemään asioita uudella tavalla: käsityö voi olla suurta, näyttävää ja kantaaottavaa. Yhdistelen materiaaleja ja värejä intuitiivisesti ja katson, mihin se johtaa”, Vehmaanperä kuvailee.
Käsillä tekeminen on ajattelua
Tekemisen kautta voi sanattomasti keskustella teemoista, joita muuten voi olla vaikeaa ilmaista. Vehmaanperä tarkastelee neuleteostensa kautta esimerkiksi queer-identiteettiä ja venyttää sukupuolen perinteisiä käsityksiä.
”Neulominen ja vaatteiden tekeminen on alun perin opettanut minut puhumaan. Sen kautta aloin muodostaa kuvaa omasta identiteetistäni jo ennen kuin minulla sille oli sanoja. Tämän jälkeen oli helpompaa löytää oma ääneni.”
Rajojen rikkomisen lisäksi Vehmaanperä korostaa neulomisen ja käsillä tekemisen yhteisöllistä vaikutusta. Neulominen on paitsi perinteinen käsityötekniikka myös olemisen tapa, jonka kautta on mahdollista löytää yhteyttä esimerkiksi sukupolvikuilujen yli.
”Neuloessani yhdessä mummoni kanssa hän pystyy siirtämään osaamistaan ja taitoaan minulle. Samalla olen löytänyt yhteisen tilan, jossa minunkin on neuletöideni kautta helpompaa kommunikoida ja kertoa hänelle itsestäni.”
Craft Punk pursuaa lankoja, väriä ja tapahtumia
Juha Vehmaanperä: Craft Punk -näyttelyssä esitellään viisi Vehmaanperän mallistoa, asuja, koetilkkuja ja luonnoksia. Mukana olevat mallistot ovat taiteilijan tähänastisen uran eri vaiheista. Mascuclinically Tested (taiteen kandidaattityö, 2018) käsittelee satiirisesti heteronormatiivista miehen sukupuolistereotyyppiä. DIVIDEDby2 (2025) puolestaan koostuu sukupuolettomista iltapuvuista. Tätä kokoelmaa varten Vehmaanperä purki, käänsi nurin ja rakensi uudelleen sukupuolittuneita vaatteita, kuten käytettyjä juhlamekkoja, pukuja ja solmioita.
Do Machines Dream of Handknit Mittens? -mallistossa (2023) Vehmaanperä puolestaan leikittelee materiaaleilla ja DIY-kulttuurilla. Mallisto koostuu asuista, joissa neulepintaan on yhdistetty 3D-printtattuja osia. Näyttelyssä nähdään myös aivan uutta tuotantoa: Interexterior Decoration -malliston (2026) estetiikka mukailee arkisia kodintekstiilejä.
Craft Punk kutsuu inspiroitumisen lisäksi osallistumaan ja tarttumaan kutimiin tai virkkuukoukkuun. Jokainen voi jättää oman kädenjälkensä näyttelytilassa sijaitsevaan neuleteokseen. Tilasta löytyvät ohjeet, materiaalit ja välineet. Osallistua voi haluamallaan tavalla virkaten virkkuukoukulla tai sormin, solmien tai pujottaen.
Avautumispäivänä 20.2. järjestetään näyttelyn kuraattorin Suvi Saloniemen sekä Juha Vehmaanperän yhteinen näyttelykierros, jossa tekijät kertovat näyttelyn teemoista ja Vehmaanperän taiteellisesta työskentelystä. Näyttelyn aikana järjestetään myös työpajoja ja taiteilijatapaamisia, jotka tarjoavat vinkkejä omien kädentaitojen hiomiseen ja innostavat käsillä tekemiseen. Tapahtumien ja työpajojen aikataulu löytyy täältä.
Kuratointi: Suvi Saloniemi ja Juha Vehmaanperä Näyttelyarkkitehtuuri: Elina Aalto Yhteistyössä: Museovirasto, Suomen Benelux-instituutti ja Novita
Juha Vehmaanperä
Helsingissä asuva neuletaiteilija on syntynyt vuonna 1993.
Valmistunut taiteen maisteriksi Aalto-yliopiston Fashion, Clothing and Textile Design -ohjelmasta vuonna 2022.
Palkittu Taito-palkinnolla loppuvuodesta 2025 ja Vuoden nuori suunnittelija -palkinnolla vuonna 2022.
Arkkitehtuuri- ja designmuseon näyttelyn lisäksi vuonna 2026 Vehmaanperän teoksia on esillä myös Oulun taidemuseossa ja Helsingin Taidehallissa.
New York Textile Month Nordic Textile Takeover 2025. Hyères Fashion Festival -finalisti 2022. ModaPortugal -finalisti 2022. Nordic Fashion Now! 2023 -näyttely designmuseo Röhsskassa. Dutch Design Week 2018, 2021. SIM-näyttely ja -residenssi, Islanti 2023, Mittelmoda-kilpailun pääpalkinto 2018.
Arkkitehtuuri- ja designmuseon uutuusjulkaisu Muistiinpanoja – Erkki Mäkiön havaintoja rakennuksista ja korjauksesta kutsuu rakentamisen, korjaamisen ja rakennussuojelun ydinkysymysten äärelle. Teos tarkastelee Suomen rakennusperintöä keskiaikaisista linnoista nykypäivän elementtirakentamiseen. Pedagoginen ja humoristinen teos pitää otteessa, vaikka aihe ei olisi ennalta tuttu.
Kirjan julkistustilaisuus Arkkitehtuuri- ja designmuseossa 5.2. klo 16.
Kirja perustuu restauroinnin parissa elämäntyönsä tehneen Museoviraston pitkäaikaisen yliarkkitehdin Erkki Mäkiön ajatuksiin arkkitehtuurin synnystä, rakentamisesta ja restauroinnista. Se kokoaa yhteen Mäkiön satoja käsivarapiirroksia ja tarkkoja havaintoja muistikirjanomaiseksi kokonaisuudeksi. Mukana on runsaasti aiemmin julkaisemattomia piirroksia sekä Mäkiön valokuvia korjaus- ja purkukohteista ja kulttuurihistoriallisesti merkittävistä rakennuksista.
Muistiinpanoja on puheenvuoro korjattavan ja aikaa kestävän rakentamisen puolesta. Teoksen keskeinen viesti on, että rakennuksia tarkastellaan liian usein vain julkisivujen kautta, vaikka niiden todellinen olemus piilee rakenteissa. Mäkiö muistuttaa, että kaikkein pitkäikäisimmät rakennukset ovat usein rakenteellisesti selkeitä ja korjattavia, vaikka niitä ei juuri käytetä uuden rakentamisen esikuvina.
Teos on syntynyt yhteistyössä arkkitehti, TkT Netta Böökin ja graafikko Päivi Helanderin kanssa. Sen julkaisee Arkkitehtuuri- ja designmuseo.
Kirjan voi ostaa Arkkitehtuuri- ja designmuseon Design Shopista hintaan 39€.
Tekijät
Yliarkkitehti Erkki Mäkiö on tehnyt poikkeuksellisen uran restauroinnin parissa Museovirastossa. Hän on rakenteiden, rakentamisen ja korjaamisen asiantuntija sekä aktiivinen julkinen keskustelija. Mäkiö tunnetaan dokumentoivista käsivarapiirroksista, jotka avaavat rakentamisen ja suojelun ydinkysymyksiä. Mäkiölle myönnettiin arkkitehtuurin valtionpalkinto vuonna 2021 elämäntyöstä vanhan rakennuskannan säilyttämisen ja tutkimuksen parissa Museovirastossa ja Rakennustietosäätiössä.
Netta Böök on arkkitehti, tietokirjailija ja tiedetoimittaja. Häntä kiinnostavat erityisesti pohjoinen arkkitehtuuri, luovutetun Karjalan rakennusperintö sekä perinteiset rakennustavat. Böök työskentelee tutkijatohtorina Koneen säätiön rahoittamassa Rakennuskato-hankkeessa.
Päivi Helander on graafikko, tietokirjailija ja muotoilun opettaja Aalto-yliopistossa. Hänen kädenjälkensä näkyy lukuisissa arkkitehtuurin ja muotoilun alan julkaisuissa. Helander valittiin Grafian Vuoden graafikoksi vuonna 2025.
Kirjan tiedot
Nimi: Muistiinpanoja – Erkki Mäkiön havaintoja rakennuksista ja korjauksesta Julkaisija: Arkkitehtuuri- ja designmuseo Vuosi: 2026 ISBN: 978-952-5195-64-4 Sivumäärä: 336 Kieli: suomi Hinta: 39€
Arkkitehtuurin tiedotuskeskuksen Archinfon tuottama verkkopalvelu on avautunut 3.2. Finnisharchitecture.fi nostaa suomalaisen arkkitehtuurin maailmankartalle. Mobiiliystävällinen verkkopalvelu syventää niin kotimaisen kuin kansainvälisen yleisön ymmärrystä arkkitehtuurimme erityispiirteistä ja opastaa laadukkaan suomalaisarkkitehtuurin äärelle eri puolilla maailmaa.
Finnisharchitecture.fi -sivusto tarjoaa helposti lähestyttävää tietoa rakennuksista ja niiden suunnittelun taustoista: kohteet esitellään tekstein ja kuvin ja ne on sijoitettu kartalle. Englanninkielinen verkkosivusto palvelee paitsi matkailijoita myös kaikkia arkkitehtuurista tietoa etsiviä. Tietokanta sisältää tällä hetkellä noin 800 valikoitua rakennusta ja aluetta, joista suurin osa sijaitsee Suomessa. Suomalaisarkkitehtien ulkomaille suunnittelemia kohteita palvelussa on nelisenkymmentä, aina USA:n länsirannikosta Kiinaan ja Kamputseaan asti.
Vanhimmat rakennukset ovat keskiajalta: Turun linna ja tuomiokirkko, joiden rakentaminen alkoi 1200-luvun lopulla. Kaikki sen jälkeiset vuosisadat ovat edustettuina, ja 1900-luvulta lähtien esimerkkejä on useita kymmeniä kaikilta vuosikymmeniltä.
“On tärkeää, että suomalaisen arkkitehtuurin pitkästä historiasta on saatavilla luotettavaa, valtakunnallisesti ja kansainvälisesti saavutettavaa tietosisältöä. Yksittäisten kohde-, paikkakunta- tai suunnittelijahakujen ohella kävijä voi verkkopalvelussa sukeltaa syvemmälle aiheeseen asiantuntijoiden luomien teemakokonaisuuksien kautta, mikä tekee uudesta palvelusta ainutlaatuisen”, sanoo Arkkitehtuuri- ja designmuseon tutkimuspäällikkö Petteri Kummala.
Aalto Design – Hyvinvoinnin muodot Arkkitehtuuri- ja designmuseossa 5.6.2026–3.1.2027
Arkkitehtuuri- ja designmuseossa nähdään kesällä 2026 Alvar, Aino ja Elissa Aallon arkkitehtuuria ja muotoilua. Monitaiteinen Aalto Design – Hyvinvoinnin muodot kysyy rohkeasti, mitä annettavaa klassikoilla on ajankohtaiseen keskusteluun hyvinvoinnin muotoilusta.
Arkkitehtuuri- ja designmuseossa kesäkuussa 2026 avautuva näyttely Aalto Design – Hyvinvoinnin muodot kutsuu tutustumaan Aaltojen perintöön hyvinvoinnin näkökulmasta.
Aalto Design -näyttely nostaa esiin, että vahva hyvinvoinnin eetos erotti Aallot aikalaissuunnittelijoista ja oli heidän keskeistä antiaan modernismille. Näyttely tarkastelee Aaltojen työn ja filosofian tapaa lähestyä hyvinvointia ihmisen, luonnon, rakennetun ympäristön ja materiaalien välisenä tasapainona. Se nivoo Aaltojen kokonaisvaltaisen hyvinvoinnin ajatuksen nykyiseen käsitykseen ja haluun ajatella hyvinvointia yksilöä laajempana, koko maapalloa koskevana kysymyksenä.
Arkkitehtuuri- ja designmuseon tuottaman näyttelyn ovat kuratoineet tutkimuspäällikkö Petteri Kummala ja näyttelykuraattori Jutta Tynkkynen. Kuratoriaalisena neuvonantajana on toiminut museon pääkuraattorina vastikään aloittanut Carson Chan. Kuratoinnin kokonaisuus koostuu monimuotoisesta esitystapojen ja aineistojen, kuten piirustusten ja pienoismallien, huonekalujen, lasiesineiden ja materiaalikokeilujen sekä taideteosten vuoropuhelusta. Mukana on myös harvoin esillä olleita esineitä Arkkitehtuuri- ja designmuseon kokoelmista.
Museonjohtaja Pilvi Kalhaman visiona on ollut tuoda näyttelyyn monimuotoisia kerronnan ja esittämisen tapoja, jotka kannustavat tulkitsemaan tuttuja aineistojen uusin tavoin. Näyttelyssä nähdään muun muassa Lontoossa asuvan taiteilija-tutkija Ilona Sagarin monikanavainen Other Actors -videoteos (2025), joka tarkastelee kehon ja rakennuksen sekä terveyden ja arkkitehtuurin välisiä yhteyksiä Aaltojen suunnittelemassa Paimion parantolassa.
“Matkalla kohti uutta arkkitehtuuri- ja designmuseota haluamme löytää tapoja kokea ja tulkita arkkitehtuuria ja muotoilua kokemuksellisesti ja monitaiteisesti”, kuvaa Pilvi Kalhama.
Näyttelyarkkitehtuurista vastanneen Linda Bergrothin suunnittelema Aalto-lounge tarjoaa puolestaan rauhallisen paikan oleskeluun ja kutsuu tunnustelemaan tilassa olemisen vaikutusta omaan kehoon ja mieleen autenttisten Aalto-esineiden äärellä. Näyttelyssä sijaitseva loungetoimii myös elämyksellisenä kokous- ja vuokratilana.
Näyttely pohjautuu Arkkitehtuuri- ja designmuseon kokoelmissa oleviin Alvar, Aino ja Elissa Aallon töihin, joita täydennetään näyttelylainoilla. Näyttelyn yhteistyökumppani on Alvar Aalto -säätiö.
Lisätietoja näyttelystä ja ohjelmistosta julkaistaan myöhemmin.
Alvar, Aino ja Elissa Aalto
Alvar Aalto (1898–1976) on ikoniseen asemaan kansallisesti ja kansainvälisesti noussut suomalainen arkkitehti, muotoilija ja akateemikko. Hänet tunnetaan humaanin modernismin keskeisenä uranuurtajana. Aallon arkkitehtuuria on esitetty Unescon maailmanperintölistalle, ja päätöstä odotetaan vuonna 2026.
Aino Marsio-Aalto (1894–1949) on kotimaassa ja kansainvälisesti tunnustettu arkkitehti, muotoilija ja sisustusarkkitehti sekä yksi Artekin perustajista. Hän työskenteli puolisonsa rinnalla tasa-arvoisena suunnittelijana ja loi Artekin ensimmäisenä taiteellisena johtajana yritykselle sen tunnistettavan tyylin. Muotoilijana Aino Aalto tunnetaan erityisesti lasiesineistään.
Elissa Aalto (1922–1994) on suomalainen arkkitehti sekä Alvar Aallon pitkäaikainen työtoveri ja puoliso, joka vaikutti merkittävästi Aallon toimiston toimintaan sodanjälkeisellä kaudella. Hän oli keskeisessä roolissa toimiston merkittävissä rakennushankkeissa 1950-luvulta alkaen. Puolisonsa kuoleman jälkeen Elissa johti toimistoa, saattoi keskeneräiset projektit päätökseen ja osallistui Aallon kohteiden peruskorjausten suunnitteluun.
