Arkkitehtuuri- ja designmuseon kokoelmia nähdään tänä kesänä Japanissa, kun Marimekko: Art of Printmaking – Beauty, Dream, Love -näyttely avautuu Kiotossa 4. heinäkuuta. Näyttelyn esineistöstä valtaosa, noin 70 teosta ja valokuvaa, on lainattu museon kokoelmista.
Japanilaisten museoiden ja Marimekon yhteistyössä toteuttama näyttely keskittyy Marimekon painokangastaiteeseen sekä perustaja Armi Ratian ajatuksiin väreistä, kauneudesta ja ilosta osana arkea. Esillä on valokuvia, historiallisia lehtiartikkeleita, ikonisia kuoseja ja vaatteita eri vuosikymmeniltä. Kokonaisuus kuljettaa kävijän Marimekon varhaisista vuosista nykypäivään ja tarjoaa näkökulmia suunnittelijoiden luovaan työhön yrityksen tunnistettavan ilmeen taustalla.
”Arkkitehtuuri- ja designmuseon kokoelmat avaavat näköalan Marimekon historiaan, mutta myös yksittäisten suunnittelijoiden erottuvaan kädenjälkeen ja elämäntyöhön. Monet suomalaisen suunnittelun tärkeät nimet ovat suunnitelleet ainakin jossakin vaiheessa Marimekolle. On hienoa, että Marimekon painokangastaidetta esitellään Japanissa, missä kiinnostus Marimekkoa ja suomalaista muotoilua kohtaan on suurta”, sanoo museon kuraattori Harry Kivilinna.
Näyttely kertoo Marimekon kasvusta suomalaisesta tekstiilitalosta kansainvälisesti tunnetuksi designbrändiksi. Esillä on muun muassa Maija Isolan, Annika Rimalan, Pentti Rintan ja Katsuji Wakisakan suunnittelemia kuoseja ja vaatteita sekä historiallista aineistoa, joka valottaa yrityksen kansainvälistymistä.
Arkkitehtuuri- ja designmuseossa on maailman merkittävin Marimekko-kokoelma. Se sisältää noin 4 000 vaatetta, tekstiiliä ja kangasnäytettä sekä noin 10 000 valokuvaa, jotka dokumentoivat Marimekon historiaa ja keskeisten suunnittelijoiden työtä eri vuosikymmeniltä.
Kiotosta näyttely jatkaa matkaansa Tokioon ja Hiroshimaan. Muut kiertokohteet julkistetaan myöhemmin.
Samanaikaisesti Marimekko-näyttelyn kanssa myös toinen museon kokoelmiin perustuva näyttely, Kaj Franck – Timeless Finland Design, kiertää Japanissa.
Alvar, Aino ja Elissa Aallon suunnittelemista kohteista koostuva Aalto Works -sarja on ehdolla UNESCO:n maailmanperintöluetteloon.
Sarjaehdotus kokoaa yhteen kolmetoista Aaltojen suunnittelemaa kohdetta eri puolilta Suomea. Ehdokkuus sai kesäkuussa myötätuulta, kun maailmanperintökomitean neuvonantajana toimiva kansainvälinen kulttuuriperinnön asiantuntijajärjestö ICOMOS suositti Aalto-kohteiden hyväksymistä maailmanperintöluetteloon.
Lopullisen päätöksen Aalto Works -sarjan mahdollisesta maailmanperintöstatuksesta tekee UNESCO:n maailmanperintökomitea kokouksessaan Busanissa, Etelä-Koreassa, 19.–29. heinäkuuta 2026.
Aalto Works
Aalto Works -sarjan kohteet edustavat 1920–1980-lukujen modernia suomalaista arkkitehtuuria ja muotoilua. Niillä on ollut vaikutusta hyvinvointivaltion rakentamiseen ja yhteisöjen hyvinvoinnin tukemiseen tavalla, jolla nähdään olevan yleismaailmallista merkitystä. Kohteet ovat:
Sunilan tehtaan asuinalue, Kotka Paimion parantola, Paimio Säynätsalon kunnantalo, Jyväskylä Seinäjoen hallinto- ja kulttuurikeskus, Seinäjoki Kansaneläkelaitoksen päätoimitalo, Helsinki Finlandia-talo, Helsinki Alvar Aallon kotitalo, Helsinki Alvar Aallon ateljee, Helsinki Muuratsalon koetalo, Jyväskylä Kulttuuritalo, Helsinki Jyväskylän yliopiston Aalto-kampus, Jyväskylä Kolmen Ristin kirkko, Imatra Villa Mairea, Pori
Tutustu kohteisiin ja ehdotukseen tarkemmin Alvar Aalto -säätiön sivuilla:
Arkkitehtuuri- ja designmuseo on matkalla kohti uutta. Museon uutta kotia suunnitellaan osaksi Helsingin Eteläsataman merellistä kansallismaisemaa. 10. kesäkuuta Helsingin kaupunginvaltuusto hyväksyi kaksi Eteläsataman kehittämisen mahdollistavaa kaavaratkaisua.
Arkkitehtuuri- ja designmuseon kaavaratkaisu mahdollistaa uuden museorakennuksen, julkisen tapahtuma-aukion, sekä rantareitin rakentamisen Etelärantaan.
Makasiinirannan ja Olympiarannan kaavaratkaisulla alue liitetään tiiviisti osaksi liikekeskustaa. Suojellut Olympiaterminaali ja satamatalo osoitetaan uuteen käyttöön. Makasiiniranta vapautuu kaupunkilaisten käyttöön ja Olympiarantaan jää laiturialue vieraileville risteilyaluksille.
Kaupungin tavoitteena on kehittää suljetusta satama-alueesta kaikille avoin alue merenrantaan, ja vahvistaa Eteläsataman asemaa Helsingin ydinkeskustassa.
Uuden arkkitehtuuri- ja designmuseon toteutuminen on jälleen askelen lähempänä. Helsingin kaupunginhallitus päätti 1. kesäkuuta kokouksessaan esittää kaupunginvaltuustolle kahden Eteläsataman rakentamisen mahdollistavan kaavamuutoksen hyväksymistä. Arkkitehtuuri- ja designmuseon sekä Makasiinirannan ja Olympiarannan kaavaratkaisut vapauttavat uutta ranta-aluetta kaupunkilaisten käyttöön. Lopulliset päätökset asemakaavoista tekee kaupunginvaltuusto.
Arkkitehtuuri- ja designmuseon asemakaava ja Makasiinirannan ja Olympiarannan asemakaava kattavat alueet Vanhan Kauppahallin eteläpuolelta Makasiinirannan uusiin toimitilakortteleihin ja Olympiaterminaalin eteläpuolelle.
Arkkitehtuuri- ja designmuseon kaavaratkaisu mahdollistaa uuden museorakennuksen, julkisen tapahtuma-aukion, sekä rantareitin rakentamisen Etelärantaan. Makasiinirannan ja Olympiarannan kaavaratkaisulla alue liitetään tiiviisti osaksi liikekeskustaa.
Tavoitteena on kehittää nykyisin suljetusta satama-alueesta elämyksellinen, elinvoimainen, toiminnallisesti monipuolinen ja kaikille avoin merenranta-alue, ja vahvistaa Eteläsataman vetovoimaisuutta, ominaispiirteitä ja asemaa Helsingin ydinkeskustassa.
Helsinkiin suunnitteilla olevan uuden arkkitehtuuri- ja designmuseon rakennuttamisesta vastaavan Kiinteistö Oy ADM:n hallitukseen on nimitetty kaksi uutta jäsentä. Uusina jäseninä aloittavat Suomen valtion nimeämänä TkT Matti Kuronen ja Helsingin kaupungin nimeämänä VM Ari Hietamäki.
Kiinteistö Oy ADM on Helsingin kaupungin ja Suomen valtion vuonna 2022 perustama yhtiö, joka vastaa uuden arkkitehtuuri- ja designmuseon kehittämisestä ja rakennuttamisesta Helsingin Makasiinirantaan yhteistyössä Suomen arkkitehtuuri- ja designmuseosäätiön kanssa.
Kiinteistö Oy ADM:n hallituskausi kestää 2 vuotta. Vuoden 2026 varsinaisessa yhtiökokouksessa 6. toukokuuta yhtiön omistajat päättivät seuraavista muutoksista yhtiön hallituksen kokoonpanoon: Suomen valtio nimitti yhtiön hallitukseen Juha Lemströmin tilalle Matti Kurosen. Helsingin kaupunki nimitti yhtiön hallitukseen Mikko Ahon tilalle Ari Hietamäen. Yhtiön hallituksen puheenjohtajaksi valittiin DI Jukka Kumara ja varapuheenjohtajaksi VM Ari Hietamäki. Toimitusjohtajana toimii DI Mauri Sahi.
Hallituksesta jäävät pois yhtiön alkuvaiheista lähtien hallituksen puheenjohtajistossa toimineet Juha Lemström ja Mikko Aho. Molemmat ovat olleet avainrooleissa ADM-hankkeen kehitysvaiheen ja syksyllä 2025 ratkenneen arkkitehtuurikilpailun onnistuneessa läpiviennissä. He ovat myös olleet merkittävästi edistämässä yhtiön toiminnan ja hankeorganisaation kehittämistä sekä luomassa edellytyksiä ADM-hankkeen onnistumiselle hankkeen edetessä suunnittelussa, kaavoituksessa ja käytännön valmisteluiden eri osa-alueilla.
Lämmin kiitos Juha Lemströmille ja Mikko Aholle suuresta työstä erittäin vaativan museohankkeen menestyksen ja onnistumisen edellytysten luomisessa.
Kiinteistö Oy ADM:n hallitus 6.5.2026
Jukka Kumara, DI, hallituksen puheenjohtaja Ari Hietamäki, taloussuunnittelupäällikkö, Helsingin kaupunki, hallituksen varapuheenjohtaja
Juha Ahonen, toimialajohtaja, KuVa, Helsingin kaupunki Seidi Kivisyrjä-Neuvonen, asuntotuotantopäällikkö, KYMP, Helsingin kaupunki Matti Kuronen, TkT, opetus- ja kulttuuriministeriö Tero Meltti, osastopäällikkö, ylijohtaja, valtiovarainministeriö
Muumimamma vierailee Pako Muumilaaksoon -näyttelyssä lauantaina 9.5.2026 Arkkitehtuuri- ja designmuseossa. Tervetuloa koko perheen voimin kokemaan Muumilaakson tunnelmaa ja tapaamaan Muumimamma kasvotusten!
Muumimamman voi tavata näyttelytilassa lauantain aikana kolme kertaa:
klo 11.30–12 klo 13–13.30 klo 14.30–15
Ota valokuva Muumimamman kanssa Muumitalon edessä, kelluvassa teatterissa tai Muumilaakson sillalla ja tee vierailusta ikimuistoinen.
Pako Muumilaaksoon
Pako Muumilaaksoon -näyttely tarkastelee ennennäkemättömällä tavalla Tove Janssonin ja Muumien suhdetta arkkitehtuuriin, rakennettuun ympäristöön ja muotoiluun. Näyttely tarjoaa elämyksiä kaikenikäisille ja kutsuu pohtimaan tilaa, kotia ja yhteisöllisyyttä Muumien maailmassa.
Avoin tarinallinen perheopastus: Pako Muumilaaksoon 9.5.2026 15:00–15:45
Iltapäivällä näyttelyyn voi tutustua tarinallisella perheopastuksella. Opastuksella Pako Muumilaaksoon -näyttelyyn tutustutaan yhdessä ihmetellen, kokeillen ja leikkien. Tarinallisuuden kautta käsitellään erilaisia paikkoja, asumista ja kotia, erilaisia kulttuureita, kuulumisen tunnetta ja juuria, suojautumista ja pelastautumista sekä kohtaamisia tuntemattoman kanssa. Perheopastus päättyy Muumilaakson Teatteriin, jonne voi jäädä leikkimään omatoimisesti opastuksen jälkeen. Lue lisää.
Vuonna 1956 Kaj Franck teki kahden stipendin avulla mittavan matkan, joka kuljetti hänet ensin New Yorkiin ja läpi Yhdysvaltojen, sitten Meksikoon, Japaniin ja Thaimaahan. Ennen matkaan lähtöään Franck oli hankkinut kaitafilmikameran, jolla hän tallensi näkemäänsä. Suuresta filmimäärästä digitoitiin ja julkaistiin kooste Designmuseon Travel as a Tool -näyttelyä (2020) varten. Kaitafilmit paljastavat näkymiä siihen, mikä kiinnitti muotoilijan huomion matkan varrella.
Kaj Franckin kaitafilmiaineisto siirtyi museon kokoelmiin vuonna 1990, osana suunnittelijan testamenttilahjoitusta. Filmimateriaalia on kokoelmissa yhteensä 21 kelan verran ja se on kuvattu amatöörikäyttöön suunnatulle Kodachrome-filmille, jonka Kodak on tuonut markkinoille vuonna 1932. Vuonna 2011 aineisto tallennettiin myös Kansallisen audiovisuaalisen instituutin KAVI:n kokoelmaan. Keväällä 2020, osana silloisen Designmuseon Travel as a Tool -näyttelyhanketta, filmikeloista kymmenen digitoitiin ja niistä koostettiin näyttelyyn neljä noin kymmenen minuutin katkelmaa. Digitointityön suoritti Reel One Oy ja filmikatkelmat editoi näyttelyamanuenssi Anna Vihma.
Kaj Franckin matkoillaan kuvaamat kaitafilmit tarjoavat ainutlaatuisia näkymiä siihen, millaiset asiat ovat kiinnittäneet muotoilijan huomion, mikä häntä on matkoillaan kiinnostanut ja minkä hän on kokenut hintavalle kaitafilmille tallentamisen arvoiseksi.
Koska KAVI:n laitteisto ei mahdollistanut alkuperäisten kaitafilmien toistoa, tehtiin valinnat digitoitavista filmikeloista vaillinaisin tiedoin, perustuen Franckin omiin merkintöihin filmikoteloiden päällä. Pyrkimyksenä oli keskittyä digitoinnissa juuri matkoilla kuvattuun aineistoon. Kymmenestä filmikelasta kertyi digitoitua materiaalia lähes kolme tuntia. Osa siitä oli kuvattu Helsingissä, muun muassa Suomenlinnassa, Kauppatorilla ja Hakaniemen torilla, mattolaitureilla sekä Hermannin ja Arabian rakennustyömailla. Valtaosa materiaalista oli kuitenkin vuoden 1956 matkalta.
Verkossa julkaistut katkelmat pyrkivät antamaan kattavan vaikutelman filmikokonaisuuden sisällöstä. Neljä noin kymmenen minuutin katkelmaa sisältävät nelivärikuvaa muun muassa New Yorkista ja Chicagosta, Yhdysvaltain maaseudulta ja rannikkokaupungeista sekä Meksikosta. Mukana on kuva-aineistoa hänen Japanissa viettämästään ajasta sekä matkalta Bangkokiin ja Thaimaan pikkukyliin. Materiaalissa esiin nousevat aihealueet, jotka vaikuttavat toistuneesti herättäneen Franckin mielenkiinnon: maaseutujen kauniit maisemat ja suurkaupunkien näkymät, rakennustyömaat, paikalliset käyttöesineet, ihmisten arkielämän toimet ja lasten leikit.
Julkaistu alun perin:20.11.2020 / Teksti:Amanuenssi Anna Vihma ja intendentti Susanna Thiel Tekstiä editoitu alkuperäisestä 23.4.2026 / Minni Soverila
Kaj Frack kuvaamassa kaitafilmikamerallaan. Kuva: Kaj Franckin arkisto, Arkkitehtuuri- ja designmuseon kokoelma
Kaj Frack matkavalokuva Japanista 1956. Kuva: Kaj Franckin arkisto, Arkkitehtuuri- ja designmuseon kokoelma
Kansainvälisesti tunnettu tekstiilitaiteilija ja keraamikko Vuokko Nurmesniemi (s. 1930) on menehtynyt Helsingissä 19. huhtikuuta 2026. Hän oli kuollessaan 96-vuotias. Arvostettu suunnittelija aloitti uransa keramiikan parissa, mutta nousi laajempaan tietoisuuteen Marimekon vaate- ja kuviosuunnittelijana sekä oman Vuokko-tuotemerkkinsä kautta.
Nurmesniemi (os. Eskolin) opiskeli keramiikkataidetta vuosina 1948–1952 Taideteollisuusoppilaitoksessa. Lyhyen keraamikon uran jälkeen hän aloitti Marimekon sisaryrityksen Printexin painokangassuunnittelijana vuonna 1953 ja siirtyi pian Marimekon vaatesuunnittelijaksi.
Nurmesniemi innostui vaatesuunnittelusta alunperin Armi Ratian myötävaikutuksesta. Hän toimi Marimekon suunnittelijana vuosina 1953–1960, jolloin brändi teki kansainvälisen läpimurtonsa. Nurmesniemen yksinkertainen ja karsittu tyyli vetoaa edelleen ajattomuudellaan. Esimerkiksi Nurmesniemen suunnittelema Jokapoika-paita on edelleen Marimekon jatkuvassa tuotannossa.
Vuonna 1964 Nurmesniemi perusti oman yrityksensä, Vuokko Oy:n, jossa hän jatkoi ennakkoluulotonta painokuvioiden ja vaatteiden suunnittelua. Yritys laajeni nopeasti ja työllisti parhaimmillaan 160 henkilöä. Vaatteiden lisäksi tuotevalikoimaan kuuluivat asusteet ja sisustustuotteet. Omia myymälöitä oli Helsingin lisäksi Tukholmassa. Kansainvälisesti Vuokko tunnettiin Ruotsin lisäksi erityisesti Hollannissa, Saksassa ja Sveitsissä.
Vuonna 2007 Vuokko Nurmesniemi sai taiteen akateemikon arvonimen ja hän on Taideteollisen korkeakoulun kunniatohtori. Vuodesta 2019 alkaen Vuokko Oy:tä on vetänyt Vuokon veljentytär Mere Eskolin.
”Ei ole muotia, on vain aika.” – Vuokko Nurmesniemi
Designmuseon Antti + Vuokko Nurmesniemi -näyttely 2022–2023. Vuokko Nurmesniemi, kangas Pyörre, 1964, Vuokko Oy. (Kuva: Paavo Lehtonen)
Myllynkivi-mekko 1967, painokangas Pyörre 1964. Kuvattu Kulosaaressa sijaitsevassa ateljeekodissa vuonna 2022. (Kuva: Paavo Lehtonen)
Lahjoituksia museon kokoelmiin jo 90-luvulla
Vuokko Nurmesniemellä oli läheinen suhde Arkkitehtuuri- ja designmuseoon. Hän lahjoitti jo 1990-luvun alkupuolella museon kokoelmaan merkittävän kokoelman vaatteita ja kankaita. Designmuseossa järjestettiin Nurmesniemen tuotannosta laaja näyttely vuonna 2007. Vuosina 2022–2023 museossa oli puolestaan esillä Antti + Vuokko Nurmesniemi -näyttely, joka toi esiin suunnittelijan laaja-alaisen uran ja hänen merkityksensä suomalaiselle muotoilulle.
Pääkuva: Vuokko Nurmesniemi (Kuva: Max Petrelius)
Designmuseon Antti + Vuokko Nurmesniemi -näyttely 2022–2023. Vuokko Nurmesniemen suunnittelemia mekkoja, kangas Iso-4-Raita, 1973, Vuokko Oy. (Kuva: Paavo Lehtonen)
Vuokko Nurmesniemi ja painokangas Kakemono, 1957. (Antti Nurmesniemen arkisto)
Designmuseon Antti + Vuokko Nurmesniemi -näyttelystä 2022–2023. Jokapoika-paitoja 1956, Piccolo-kankaalla 1953, Vuokko Nurmesniemi, Marimekko. (Kuva: Paavo Lehtonen)
Haku on päättynyt. Suomen arkkitehtuuri- ja designmuseosäätiö etsii tiimiinsä kokenutta varainhankinnan ammattilaista toteuttamaan yhtä Suomen kaikkien aikojen merkittävimmistä kulttuurihankkeista.
Säätiö hakee tiiminsä vahvistukseksi varainhankinnan asiantuntijaa, joka vastaa säätiön lahjoituksiin keskittyvästä varainhankinnasta ja varainhankinnan strategisesta kehittämisestä. Lisäksi hän vastaa monipuolisen lahjoittajayhteisön rakentamisesta ja siihen liittyvästä sidosryhmätoiminnasta. Varainhankinnan asiantuntija edistää pitkäjänteisesti säätiön kunnianhimoisia varainhankinnan tavoitteita ja rakentaa näin perustaa museon tulevaisuudelle.
Tehtävään valittavalta henkilöltä edellytetään pitkäkestoista ja monipuolista työkokemusta varainhankinnasta ja lahjoitustyöstä sekä vahvaa näyttöä hyvistä neuvottelutaidoista, tuloksellisesta myynnistä ja sidosryhmäsuhteiden menestyksekkäästä hoitamisesta niin strategisella kuin operatiivisella tasolla. Rooliin valittava henkilö on kehitysorientoitunut, järjestelmällinen, innostunut ja motivoitunut alan ammattilainen. Hän omaa valmiit varainhankinnan verkostot, hallitsee crm-järjestelmien käytön ja ymmärryksen verkoston toiminnasta tuloksellisen varainhankinnan varmistamiseksi – sekä rohkeutta ja kykyä laajentaa verkostoja myös kansainvälisesti. Tehtävässä menestyminen edellyttää erinomaisia vuorovaikutustaitoja suomeksi ja englanniksi. Ruotsin kielen taito katsotaan eduksi.
Työ säätiössä tarjoaa ainutlaatuisen mahdollisuuden olla mukana toteuttamassa Eteläsatamaan vuonna 2030 valmistuvaa uutta Arkkitehtuuri- ja designmuseota sekä näköalapaikan Suomen kiinnostavimmassa kulttuurihankkeessa. Mukava ja motivoitunut työympäristö tarjoaa mahdollisuuden ammatilliseen kasvuun ja uuden toimintamallin kehittämiseen. Valittava henkilö työskentelee osana kasvavaa varainhankinnan tiimiä ja raportoi säätiön yhteysjohtajalle. Tiimi tekee tiivistä yhteistyötä säätiön tytäryhtiönä toimivan Arkkitehtuuri- ja designmuseon johdon kanssa.
Työhakemukset palkkatoiveineen voi toimittaa tiistaihin 14.4.2026 mennessä osoitteeseen hello@admuseo.fi
Tehtävä on vakituinen ja toivomme, että valittava henkilö voi aloittaa tehtävässään mahdollisimman pian.
Lisäkysymyksiin vastaa yhteysjohtaja Anu Kauppi torstaina 2.4.2026 klo 9–11.
Taidehistorioitsija (FM) Anna Parviaisen väitöskirja ”Unisex-ideat Marimekon vuosien 1956–1979 vaatteiden visuaalisissa ja tekstuaalisissa representaatioissa” julkaistiin tammikuussa 2026. Väitöskirja tarkastelee Marimekon vuosien 1956–1979 unisex-muodin kuvastojen merkityksistä. Parviaisen tutkimusintressejä ovat pukeutuminen tasa-arvon visualisointina ja materialisointina sekä unisexin myötä syntynyt kuvamaailma. Väitöskirjansa aineistona hän on käyttänyt muun muassa Arkkitehtuuri- ja designmuseon laajaa Marimekko-aineistoa.
Alla olevassa, alunperin syksyllä 2022 julkaistussa, tekstissä Parviainen kertoo tarkemmin tutkimustyöstään museon arkistomateriaalien parissa.
Vuonna 1951 perustettu Marimekko ansaitsi suomalaisena tekstiili- ja vaateyrityksenä jo ensimmäisen vuosikymmenensä aikana kansainvälistä menestystä. Armi Ratian (1912–1979) johtama Marimekko tuli tunnetuksi naisille suunnitelluista persoonallisista ja ajan muodin vastaisesti väljistä mekoista. Printex-kangaspainon pariksi ja jatkeeksi perustettu yritys hyödynsi graafisia sekä leikkisiä kankaita niin vaatesuunnittelussa kuin laajemminkin kodin erilaisissa tekstiileissä. Jo 1950-luvulla Marimekko näyttäytyi myös suomalaisena muotoiluna, sen ollessa mukana taideteollisuuden näyttelyissä osana kotimaisen muotoilun kärkeä.
Yrityksen toiminnasta säilyneet monipuoliset arkistomateriaalit kertovat Marimekon arvosta sekä arvostuksesta. Yrityksen menneisyyttä on tallennettu niin kotimaisiin kuin ulkomaisiinkin arkistoihin, vaateluonnoksista kirjeenvaihtoon, valokuviin ja valmiisiin tuotteisiin. Kansainvälinen mielenkiinto Marimekkoa kohtaan näkyy lisäksi aikalaisessa medianäkyvyydessä, aikakaus- ja sanomalehdissä sekä Suomessa että ulkomailla.
Laajat arkistomateriaalit tarjoavat oivalliset olosuhteet tutkimukselle. Suomessa Marimekon kattavinta arkistoaineistoa hallinnoi Designmuseo, minne Marimekko lahjoitti huomattavan osan arkistostaan vuonna 1986 Marimekkoilmiö-näyttelyn yhteydessä.
Aineistot rajaavat tutkimusaihetta
Tutkin väitöskirjassani Marimekon vuosien 1956–1979 unisex-muodiksi määriteltävien vaatteiden esitystapoja, visuaalisuutta ja sukupuolittuneisuutta valokuvissa. Lähden liikkeelle kansainvälistä 1960-luvun loppupuolella alkanutta unisex-aikaa edeltävästä niin kutsutusta unisex-prototyypistä, Vuokko Nurmesniemen vuonna 1956 suunnittelemasta Jokapoika-kauluspaidasta, edeten 1960–1970-lukujen kansainväliseen unisex-aikaan. Päätän tarkasteluni Armi Ratian kuolinvuoteen 1979, jolloin Marimekon suunta muuttui, ja unisex-muodin huippu oli hiipunut. Designmuseon arkistoon kuuluu laaja visuaalinen Marimekko-aineisto, joiden kautta avautuu tuotteen matka luonnoksesta mainoskatalogeihin. Useassa tapauksessa myös varsinainen objekti löytyy arkistosta tarkasteltavaksi.
Annika Rimalan Hyttyssuoja-mallistoa (1972) kuvattuna Peace-merkin äärellä. Marimekon unisexista tallentuneet valokuvat toimivat myös ikkunoina menneisyyden yhteiskuntaan ja ajankohtaisiin teemoihin. Kuvaaja: Sebastian Nurmi.
Marimekko-aineiston laajuus johdatteli rajaamaan tutkimuksen kysymyksen asettelua varhaisessa vaiheessa. Kartoitettuani olemassa olevia arkistomateriaaleja, tuli selväksi, ettei kaikkea mitä olin alun perin suunnitellut pysty sisällyttämään yhteen työhön. Arkistotyöskentely oli jatkuvaa valintojen tekemistä ja ajatustyötä: mikä on työlleni relevanttia? Oma kiinnostus moninaisen materiaalin äärellä tuntui paisuttavan kerättävää aineistoa, ja lopulta huomasin istuvani muistikirjani äärellä, pohtien tarkemmin työni kysymyksiä ja fokusta. Näin laajalla aineistolla en pystyisi vastaamaan tyydyttävästi väitöstutkimuksessani esiin nostamiini kysymyksiin. Oli tehtävä valinta tutkimuksen suunnasta. Siten väitöstyöni keskipisteeksi valikoituivat Marimekon unisexista tallentuneet valokuvat.
Tutkimussuunnitelmasta tekemiseen
Käytyäni läpi Designmuseon kuva-arkiston digitoidut Marimekko-valokuvat, siirryin työskentelemään muun materiaalin parissa, joka oli osin järjestämätöntä. Tehtyäni luonnoksen arkistotilasta, nimesin hyllyvälit sekä hyllyt, minkä lisäksi tein muistiinpanoja esimerkiksi siitä, kuinka monta kansiota on kullakin hyllyllä. Jaettuani aineistoa pienemmiksi kokonaisuuksiksi, merkitsin aina huolella jo läpikäymäni aineistot. Tarkka kirjanpito arkistotyössä helpotti huomattavasti jo kerätyn aineiston jaottelua. Aineistoista otetut valokuvat tallentuivat omaan arkistooni samojen nimien mukaan kuin luonnoksessani, mikä helpotti jo läpikäytyjen materiaalien uudelleenlöytämistä.
Pentti Rinnan suunnittelema Renki-haalari (1972). Selkeiten unisexiksi merkitsi vaatteen kuvaaminen vieretysten esiintyvien naisen ja miehen yllä. Kuvaaja: Sebastian Nurmi.
Lisäksi arkistoaineisto jäsentyi kategorisoimalla. Aineiston järjestäminen omiin tarkoituksiin kiteytti myös työlleni keskeisiä lähdeaineistoja. Tarkastelen työssäni eri tavalla Marimekon omaa niin kutsuttua edustuskuvastoa, johon kuuluu mainoskuvat sekä vaatekatalogien valokuvat. Kuvaustilanteista säilyneet alkuperäiset dialehdet muodostivat oman kokonaisuutensa, joiden avulla tarkastelen, minkälaisia valintoja suuresta otettujen valokuvien joukosta on tehty, ja minkälaisia esityksiä on jäänyt edustuskuvaston ulkopuolelle. Lisäksi oma kategoriansa on aikalaislehdissä julkaistut valokuvat, jotka kuvittavat Marimekkoon, muotiin tai muotoiluun liittyviä artikkeleita. Niiden kautta avautuu näkymä siihen, miten unisex-muotia on esitetty muiden kuin Marimekon toimesta ja eroavatko nämä esitystavat Marimekon hallitsemista esityksistä.
Laajan ja osin järjestämättömän aineiston läpikäynti on auttanut löytämään tutkimusaiheeni ytimen. Tutkimuksen ulkopuolinen materiaali on helpottanut hahmottamaan Marimekon unisexin kontekstia. Laaja materiaali valokuva-aineiston ympärillä on tarkentanut tutkimukseni kysymyksiä. Sen lisäksi, että olen aktiivisesti pohtinut ja rajannut työlleni relevanttia aineistoa, myös tutkimani unisexin luonne on tarkentunut. Mitä unisex on, ja toisaalta mitä se ei ole?
Työlleni kenties suurin haaste on ollut se, ettei Marimekon vaatteita ole tutkimanani aikana eksplisiittisesti nimetty unisexiksi. Unisexiksi määrittely on siis sisältänyt paljon päättelyä ja tulkintoja. Olen tarkastellut muun muassa luonnoksia, niihin merkittyjä kokoluokituksia ja mainintoja, puhutaanko vaatteen yhteydessä naisista, miehistä, tytöistä tai pojista, vai ainoastaan aikuisista ja lapsista. Sukupuolineutraalisti aikuisille ja lapsille suunnatut vaatteet jättävät avoimeksi sen unisex-luonteen. Kenties Marimekon taholta ei ole haluttu liiaksi määrittää vaatteen ennalta kerrottuja käyttötarkoituksia, vaan annettiin 1960-luvun suunnitteluideologian mukaisesti käyttäjän itse päättää tuotteen käyttötarkoituksista.
Annika Rimalan suunnittelema Härsy-paita (1967) Kaarina Kellomäen Linssi-kankaalla. Maskuliinisen unisex-muodin tarkastelussa on oltava tarkkana, mitkä vaatteet saavat unisex-määreen ja milloin on kyseessä miehille suunnattu vaate. Kuvaaja: Carl-Gustav Hagström.
Myös “harhapoluilla” käyminen on ollut työlleni käänteentekevää. Marimekon unisex-muodin olemuksen hahmottaminen vaati laajempaa käsitystä vaateyrityksen muusta suunnittelusta; siitä, miten määrittelemäni unisex-muoti suhteutui muihin vaatteisiin. Laajan aineiston läpikäynti harjaannutti katsomaan uudella tavalla. Opin katsomaan ja tunnistamaan unisexiin liittyviä piirteitä nopealla silmäyksellä. Marimekon vuosien 1956–1979 unisex-muotiin kuului suurilta osin maskuliinisuus, joka näkyi niin vaatteiden muotokielessä kuin esitystavoissa. Unisex-vaatteen tunnistus siten helpottui, sillä esimerkiksi Marimekon naisille suunnitellut vaatteet erottuivat niin muodoillaan, kuoseillaan ja värivalinnoillaan. Marimekon miesten muoti taas tuli lähelle unisex-estetiikkaa, ja useat miesten vaatteet edustivatkin myös Marimekon unisex-linjaa.
Laajaa arkistoa läpikäydessä näkee eri aikakausien ja tyylien vaihtelut: silmieni eteen levittäytyi koko Marimekon luoma kulutusmaailma. Työskentely Designmuseon arkistossa osoitti, ettei kyse ole vain arkistotyöskentelystä. Materiaalin läpikäyminen viimeisteli tutkimussuunnitelmani sekä terävöitti avainkysymykseni ja tutkimuksessa hyödyntämäni käsitteeni.
Kirjoittaja: Anna Parviainen Kuvat: Designmuseon arkisto
Lähteet: Aav, Marianne. 2003. Marimekko: fabrics fashion architecture. New Haven, CT: Yale University Press. Korvenmaa, Pekka. 2009. Taide & teollisuus: johdatus suomalaisen muotoilun historiaan. Helsinki: Taideteollinen korkeakoulu.
