Museon edustalla rakennustöitä. Pääsisäänkäynti etuovesta ja esteetön kulku takaovesta ovat käytössä normaalisti.

Haastattelussa Juhani Pallasmaa

Suomen Rakennustaiteen Museossa (nyk. Arkkitehtuurimuseo) avautui toukokuussa 1995 Eläinten arkkitehtuuri -näyttely, josta tuli yksi museon kautta aikojen rakastetuimmista ohjelmistoista. Tällä videolla näyttelyn suunnittelija professori Juhani Pallasmaa pohtii, mitä eläinten arkkitehtuuri merkitsee nykypäivänä. Näyttely nimeltä Eläinten arkkitehtuuri -näyttely oli esillä Arkkitehtuurimuseossa 1.9.–30.10.2022.

Video julkaistu alkuperäisesti marraskuussa 2022

Eläinten arkkitehtuuri -näyttely oli esillä Suomen rakennustaiteen museossa (nykyinen Arkkitehtuuri- ja designmuseo) 1.9.-30.10.2022.

Haastattelija: Alonzo Heino
Kuvaus ja leikkaus: Anni Koponen
Äänisuunnittelu ja musiikki: Alonzo Heino
Tuotanto: Jutta Tynkkynen
Kuvattu elokuussa 2022

Kirja:
Juhani Pallasmaa (toim.), Eläinten arkkitehtuuri – Animal Architecture, Suomen rakennustaiteen museo, 1995.

Lisäkuvamateriaali:
Anni Koponen; Jättiläislumme / Scott Zona; Hämähäkki kutomassa / Michael Herren, Pexels; Hämähäkki verkossaan / Thomas Ritter, Pixabay; Mehiläiset / Ruslan Khmelevsky, Pexels; Mehiläiset kennolla / MemorySlashVision, Pexels; Termiitit / nesdeisgn, Videezy; Termiittikeko / Herbert Bieser, Pixabay.

Kuva: Eläinten arkkitehtuuri -näyttelystä vuodelta 1995

Arkkitehtuuria laatikon ulkopuolella: Kohti yhteisölähtöistä ja osallistavaa yleisötyötä 

Arkkitehtuuria laatikon ulkopuolella 2023–2024 – Kohti yhteisölähtöistä ja aidosti osallistavaa yleisötyötä

Raportti, tiivistelmä, 2026

LUE KOKO RAPORTTI

Arkkitehtuuria laatikon ulkopuolella -hanke oli Arkkitehtuuri- ja designmuseon vuosina 2023–2024 toteuttama yhteisölähtöisen yleisötyön pilotti, jonka tavoitteena oli tutkia aidon osallisuuden mahdollisuuksia museotyössä sekä kehittää toimintamalleja museorakennuksen ulkopuolella tapahtuvaan yhteistyöhön paikallisten yhteisöjen kanssa.

Hanke rakentui tutkimuksesta, avoimella haulla koostetun työryhmän työskentelystä, kokeilevasta projektista sekä sen reflektoinnista. Tutkimusvaiheessa kartoitettiin museon nykyisiä yleisöjä ja tunnistettiin aliedustettuja ryhmiä sekä tarkasteltiin pääkaupunkiseudulla toimivien yhteisöjen tarpeita ja toiveita. Tulokset osoittivat, että museon yleisöt painottuvat tiettyihin väestöryhmiin ja että monille museo on edelleen etäinen tai tuntematon toimija.

Tutkimuksen pohjalta muodostettiin avoimella haulla moninainen työryhmä, jonka kanssa pilotoitiin yhteisölähtöistä työskentelyä. Työskentelyn keskiössä olivat yhteissuunnittelu, jaettu päätöksenteko sekä tilan antaminen osallistujien omille lähtökohdille ja näkökulmille. Hankkeen konkreettisena toteutuksena syntyi penkkipaja, jossa kaupunkilaiset rakensivat yhteiseen käyttöön tarkoitetuista penkkejä eri puolille pääkaupunkiseutua.

Hankkeen keskeinen anti on siinä kertyneessä ymmärryksessä, miten yhteisölähtöinen museotyö rakentuu käytännössä: se vaatii aikaa, luottamuksen rakentamista, institutionaalisen vallan tietoista tarkastelua sekä valmiutta muuttaa museon toimintatapoja. Samalla hanke osoitti, että osallistavat menetelmät voivat synnyttää uusia yhteyksiä, merkityksellisiä kokemuksia ja jaettua asiantuntijuutta. Lisäksi sovelsimme osallisuutta mittaavista osallisuuden tikapuista museoalalle sovelletun version, jota voi käyttää kaikkeen yhteisöjen ja erilaisten ryhmien kanssa toteutettavaan museotyöhön.

Tämän julkaisun tavoitteena on jakaa nämä opit laajasti museokentälle ja muille toimijoille sekä tarjota konkreettisia esimerkkejä ja menetelmiä osallistavamman ja yhteisölähtöisemmän toiminnan kehittämiseen.

Rakennussuojelu 1970-luvulla – kiistoja ja kehitystä 

Kirjoittaja: Maire Mattinen
Julkaistu: 27.8.2026

LUE ARTIKKELI

1960–70-luvut muistetaan ajanjaksona, jolloin Suomessa purettiin ennennäkemätön määrä rakennuksia. Myöhemmin on puhuttu jopa purkuvimmasta, jolta eivät säästyneet myöskään nykyään itsestään selvästi arvokkaana kulttuuriperintönä pidetyt uusrenessanssi- ja jugendtalot. Puhuttiin ”Turun taudista”, ja Helsingin Puu-Käpylän ja Tampereen Pispalan kaltaiset alueet olisi menetetty, elleivät eri kansalaisryhmät ja arkkitehtikunta olisi heränneet vastustamaan vääjäämättömältä näyttävää kehitystä.

Maire Mattinen käy artikkelissaan läpi tätä suomalaisen arkkitehtuurihistorian vaihetta, joka johti myös siihen, että rakennussuojelu sekä laajempien aluekokonaisuuksien ja teollisuusmiljöiden suojelu alkoi saada lainvoimaisen aseman ja vakiintua osaksi rakennetun ympäristön kehittämistä. Artikkeli on erittäin ajankohtainen, sillä 2020-luvulla purkutahti on Suomessa ollut jopa kiivaampi kuin 50 vuotta sitten. Mattinen kysyykin artikkelinsa lopuksi ”miten tämän päivän purkuvimman pyörteissä voimme hyödyntää 1970-luvun kokemuksia, jotta välttyisimme ylilyönneiltä. Olisiko meidän syytä ottaa oppia siitä, miten tuolloin onnistuttiin purkuaallon taltuttamisessa samalla, kun toimittiin energiakriisin ja laman uhan olosuhteissa ja siitä, että oleva arkiympäristö on arvokas voimavara, vaikkei sen arvostaminen vielä olekaan yhteisesti jaettua?”

Arkkitehtuuri- ja designmuseo julkaisee artikkelin kunnioittaakseen 8.9.2025 äkillisesti menehtyneen Maire Mattisen mittavaa rakennussuojelun piirissä tekemää elämäntyötä. Artikkeli on ilmestynyt vuonna 2023 museon julkaisemassa Murrosten vuosikymmen: Arki, aatteet ja arkkitehtuuri 1970-luvun Suomessa -teoksessa.

Parasta mahdollista mallia: Designmuseon ensimmäiset esineet

KIRJOITTAJA: Leena Elina Valkeapää
TOIMITUS: Leena Svinhufvud
TAITTO JA ULKOASU: Johanna Havimäki

© KIRJOITTAJA JA AD-MUSEO OY
ISBN 978-952-5195-65-1 (PDF)

Designmuseon kokoelmien ensimmäiset esineet hankittiin Wienin maailmannäyttelystä vuonna 1873. Suomi oli tuolloin osa Venäjän keisarikuntaa. Kansalaisilta kerätyillä varoilla ostettiin yli 700 varsin moninaista esinettä,
pitseistä sementtinäytteisiin. Muutama vuosi myöhemmin, vuonna 1878 Pariisin maailmannäyttelystä hankittiin 300 uutta taideteollisuusesinettä, muun muassa tuoleja ja kaakeleita. Suomen ensimmäinen julkinen taideteollisuuskokoelma avattiin yleisölle Helsingissä 24.4.1874. Mitä nämä ensimmäiset esineet kertovat taideteollisesta muotoilusta ja designista 150 vuotta sitten? Ja miksi juuri nämä esineet hankittiin museoon?

Taideteollisuuskokoelmasta keskustelivat julkisuudessa etenkin professori Carl Gustaf Estlander ja eversti Walfrid Spåre. Heidän tavoitteensa olivat korkealla. Taideteollisuuden mallikokoelmaan valittujen esimerkkien piti auttaa suomalaista teollisuutta, käsityötä ja kotitalouksia kehittymään ja kasvamaan. Suomessa tarvittiin uuden tuotannon malliksi kelpaavia esineitä sekä esimerkkejä historiasta ja eri maiden ja kansojen tyyleistä.
Parasta mahdollista mallia -artikkeli nostaa esille valikoiman Wienin ja Pariisin maailmannäyttelyistä hankittuja esineitä, ja pohtii niiden merkitystä silloin ja nyt. Samankaltaisia esineitä hankittiin monien muidenkin muse-
oiden kokoelmiin. Valikoiman perusteella suomalaisen taideteollisuuden alkuaineisiin kuuluu iloinen monenkirjavuus, rento ennakkoluulottomuus ja lavea kansainvälisyys.

Lue koko raportti