Pako Muumilaaksoon -näyttelyn kuraattori Jutta Tynkkynen pääsi kesällä 2025 uppoutumaan Tove Janssonin elämään erityisellä tavalla, kun hän sai mahdollisuuden kirjoitusresidenssiin Klovharun saarella. Pieni, karu ulkoluoto ja siellä sijaitseva mökki olivat Janssonille ja hänen puolisolleen Tuulikki Pietilälle tärkeä paikka vuosikymmenten ajan.
Näyttelyprojektin ohella Tynkkynen on tutkinut ja työstänyt artikkelia Tove Janssonin suhteesta arkkitehtuuriin. Matka Klovharulle antoi luvan keskittyä hetkeksi vain kirjoitustyöhön, ilman modernien viestintävälineiden aiheuttamaa hälyä.
Kirjoitusresidenssi järjestyi Pellingin kotiseutuyhdistyksen kautta, joka nykyisin omistaa saaren ja pitää huolta siellä sijaitsevasta mökistä. Viikon mittainen residenssi tarjosi Tynkkyselle harvinaislaatuien mahdollisuuden jatkaa näyttelyn aiheeseen syventymistä. Pako Muumilaaksoon -näyttely avautui yleisölle lokakuussa 2025.
”Pääsy Toven ja Tuulikin kesäkotiin oli poikkeuksellinen kokemus. Vaikka olin tutkinut heidän elämäänsä näyttelyä varten paljon arkistolähteiden, kirjeiden ja valokuvien kautta, mikään ei täysin valmistanut minua siihen, miltä heidän asuttamansa paikka tuntui kehossa. Vasta saarella ymmärsin konkreettisesti, miten eristyksissä, mutta samalla vapaina he siellä elivät”, Tynkkynen kertoo.
Mökki irtaimistoineen on edelleen pääosin siinä kunnossa, johon Jansson ja Pietilä ovat sen jättäneet. Saarella ei ole sähköä, eikä sinne tule juoksevaa vettä.
Kuvat: Jutta Tynkkynen
”Saarella ei ole juuri mitään ylimääräistä, mutta juuri siinä piilee sen viehätys. Tunnelma oli yhtä aikaa rauhallinen ja hyvin intensiivinen. Tuulen suunta ja säätila määrittelivät päivän rytmin. Koin, että tällaisessa ympäristössä luovaan työhön uppoutuminen tapahtuu hyvin luontevasti”, Tynkkynen kuvailee.
”Vierailu saarella toi ennen kaikkea tilallista ymmärrystä. Tutkimustyöstäni oli selvinnyt, että Tove ja Tuulikki rakensivat Klovharun mökin yhdessä arkkitehti Raili Pietilän kanssa. Kuitenkin vasta paikan päällä oli mahdollista nähdä, miten tarkasti mökki on sovitettu ympäristöönsä, miten jokainen näkymä on tärkeä osa rakennusta ja miten se eli luonnonvoimien vaikutuksesta”, hän jatkaa.
Tynkkynen kertoo, että viikon mittainen kirjoitusredinssi Klovharun maisemissa auttoi pääsemään lähemmäs Janssonin tapaa havainnoida maailmaa.
”Kun viettää aikaa paikassa, jossa huomio kiinnittyy väistämättä säähän, mereen, lintuihin ja valon vaihteluihin, ymmärtää paremmin, miksi saaristo oli niin vahvasti läsnä hänen kirjoissaan, maalauksissaan ja ajattelussaan.”
Pako Muumilaaksoon -näyttelyssä esitellään paitsi Muumilaakson arkkitehtuuria myös Tove Janssonin elämälle keskeisiä todellisia tiloja. Tärkeään rooliin nousevat Pellingin saaristossa sijaitseva Klovharu sekä ateljeekoti Helsingin Ullanlinnassa.
”Kuraattorina minua on kiinnostunut erityisesti se, miten Tove rakensi ympärilleen paikkoja, jotka mahdollistivat luovan työn. Samalla vahvistui käsitykseni siitä, kuinka tärkeää hänelle oli löytää paikkoja, joissa sai elää omannäköistään elämää. Klovharu, kuten myös hänen ateljeekotinsa, olivat aktiivisesti rakennettuja turvapaikkoja, joissa luova työ, ystävyys, rakkaus ja vapaus saivat tilaa. Se tekee näistä paikoista koskettavia vielä nykyäänkin.”
Tynkkysen kirjoittama Ateljeeutopioita ja pakopaikkoja: Tove Jansson ja arkkitehtuuri -artikkeli on nyt julkaistu ja voit tutustua siihen Syvenny-sivuillamme:
Juha Vehmaanperä: Craft Punk -näyttelyn kestoa on jatkettu, ja se ilahduttaa museokävijöitä 6.1.2027 asti. Neuletaiteilija Juha Vehmaanperä työskentelee lokakuun loppuun asti Pariisissa taiteilijaresidenssissä uusien töiden parissa. Kysyimme Vehmaanperältä, mitä hänelle kuuluu ja miten ensimmäinen soolonäyttely Arkkitehtuuri- ja designmuseossa on vaikuttanut hänen arkeensa.
”Juuri nyt minulla on puikoilla ja koukuilla useita töitä samanaikaisesti. Monet käsityöharrastajat pystyvät varmasti samaistumaan tähän. Neulon ja virkkaan valmiita töitä sekä paljon uusia näytekappaleita tuleville kursseille, näyttelyihin ja uusiin malleihin. Se on paras osa työtäni, kun pääsen luomaan jotain uutta, sovittamaan, muokkaamaan ja löytämään uuden lopputuloksen,” Vehmaanperä kuvailee.
Juha Vehmaanperä palkittiin Taito Finlandia -palkinnolla loppuvuodesta 2025, minkä jälkeen hänellä on ollut vauhdikas vuosi. Ensimmäinen soolonäyttely Craft Punk avautui helmikuussa Arkkitehtuuri- ja designmuseossa ja hänelle myönnettiin Helsingin kaupungin Vuoden taiteilija -palkinto kesäkuussa 2026. Taiteellisen työskentelynsä lisäksi hän on opettanut ja vetänyt lukuisia työpajoja. Hulinan keskellä Vehmaanperä kertoo ajatusten kiertyvän omaan tekemiseen ja sen merkitykseen.
”Minusta tuntuu, että näyttely ja palkinnot ovat ennen kaikkea antaneet uutta potkua ja luottoa omaan tekemiseen ja siihen, että asioita voi tehdä omalla tavallaan ja tyylillään. On erityisen upeaa ja koskettavaa tulla tällä tavalla nähdyksi,” Vehmaanperä kertoo.
Näyttely on ”hulvattoman hurmaava”
Juha Vehmaanperä rakentamassa Craft Punk -näyttelyä alkuvuodesta 2026. Kuvat: Milja Nieminen
Näyttely on saanut valoisan vastaanoton myös museokävijöiltä. Asiakkaat ovat muun muassa kuvailleen näyttelyä ”hulvattoman hurmaavaksi” ja kerrotoneet saaneensä siitä paljon inspiraatiota ja iloa päivään. Vehmaanperälle palautetta on tullut paljon myös suoraan.
”Minusta on ollut ihanaa kuulla, että näyttely on inspiroinut ja tuonut iloa. Jotkut ovat kuulemma käyneet katsomassa sen useamman kerran. Erityisesti on pidetty siitä, että museolla on ollut ohjelmaa, jossa ihmiset voivat itse aktivoitua tekemisen äärelle ja oppia tekniikoita, joita näyttelyn töissä on käytetty.”
”Toivon, että näyttely nähdään ennen kaikkea inhimillisenä. Elämme ajassa, jossa keskitymme paljon siihen, mitä koneilla ja tekoälyllä saa tehtyä nopeasti. On kuitenkin paljon asioita, joita kone ei pysty toisintamaan: tunne ja ihmiskokemus, uniikki kädenjälki ja käsillä tekemisen flow-tila.”
Vehmaanperä ajattelee, että käsillä tekeminen tuo yhteen hyvin erilaisia ihimisiä ja voi siksi tarjota hyvän alustan vuorovaikutukselle ja keskusteluille.
”Käsityö on kielen lailla elävää kulttuuriperintöä, joka muuttuu ajassa ja saa uusia vivahteita. Haluaisin, että näyttely herättelisi ihmisiä tarttumaan puikkoihin ja rohkaisisi heitä ilmaisemaan itseään sellaisena kuin ovat. Lankoja, kuten meitä ihmisiäkin on niin monia erilaisia. Tärkeintä ei ole, onko lanka pinkki pörrö tai beige merino, vaan se, että kaikki on lankaa!”
Vehmaanperä kertoo, että myös tulevaisuus on työntäyteinen. Useiden näyttelyiden, työpajojen, opetuksen lisäksi edessä on matkustamista ja residenssejä.
”Täältä Pariisista käsin teen pienen pysähdyksen Alankomaissa, jossa käyn designviikoilla opettamassa virkkausta avoimessa työpajatapahtumassa. Loppuvuodesta edessä on matka Chileen valokuvataiteilija Jenni Toivosen kanssa. Tutustumme siellä paikalliseen käsityöperinteeseen ja elämään Atacaman aavikolla. Seuraavalle vuodelle on tiedossa yhteistyöprojekteja, uusia näyttelyitä ja työpajojen opetusta.”
Arkkitehtuuri- ja designmuseossa pääset tutustumaan näyttelyihimme asiantuntevien oppaiden johdolla joka viikko. Aalto Design – Hyvinvoinnin muodot jaCraft Punk -näyttelyihin järjestetään 15 minuutin opastuksia kolmesti viikossa sekä suomeksi että englanniksi. Pako Muumilaaksoon-näyttelyyn voi sukeltaa syvemmin puolen tunnin introilla, joita järjestetään museon luentosalissa kahdesti viikossa suomeksi ja englanniksi.
Lisäksi järjestämme etäopastuksia vaihtuvilla kielillä museon Facebook-tilillä kerran kuukaudessa.
Tervetuloa syventymään Pako Muumilaaksoon -näyttelyn maailmaan! Järjestämme näyttelyintroihin voi osallistua viikoittain tiistaisin ja lauantaisin.
Näyttelyintro on 30 minuutin opastus, jossa voit rauhassa istua ja kuunnella oppaan johdatusta päänäyttelyn teemoihin ja tarinoihin. Kuvaesitys ja oppaan asiantuntemus tarjoavat uusia näkökulmia ja vinkkejä, joiden avulla saat näyttelystä kaiken irti omassa tahdissasi.
Paikalle kannattaa tulla vartin verran etukäteen: Ennen näyttelyintron alkua voit pelata hauskaa Eskapismirunopeliä, jossa pääset luomaan omia runojasi ja lähettämään ne valkokankaalle kaikkien ihailtavaksi. Pelaamiseen tarvitset älypuhelimen, jolla voi lukea QR-koodin.
Osallistuminen
Näyttelyintroon voi osallistua museolipun hinnalla, eikä ennakkovarausta tarvita. Ilmoittaudu opastukselle museon asiakaspalvelupisteessä saapuessasi. Paikat täytetään saapumisjärjestyksessä ja mukaan mahtuu maksimissaan 60 henkilöä. Avoimiin näyttelyintroihin ei oteta varauksia.
Ajankohta: Tiistaisin suomeksi klo 18 ja englanniksi klo 17, lauantaisin suomeksi klo 13 ja eri kieliversioina klo 14 Kieli: suomi / ruotsi / englanti / venäjä
Aalto Design 15 minuutissa
Aalto Design 15 minuutissa on lyhyt ja inspiroiva johdanto näyttelyyn. Johdantoon sisältyy kevyt kehollinen harjoitus sekä oppaan innostava johdatus museoon ja näyttelyn keskeisiin teemoihin. Oppaan asiantuntemus tarjoaa taustatietoa, uusia näkökulmia ja käytännön vinkkejä, joiden avulla näyttelystä ja museovierailusta saa enemmän irti omaan tahtiin.
Aalto Design – Hyvinvoinnin muodot kutsuu tutustumaan Alvar, Aino ja Elissa Aallon perintöön hyvinvoinnin näkökulmasta. Monitaiteinen näyttely kysyy rohkeasti, mitä annettavaa klassikoilla on ajankohtaiseen keskusteluun hyvinvoinnin muotoilusta.
Osallistuminen
Paikan päällä museossa järjestettävään lyhyeen johdantoon voi osallistua museolipun hinnalla ilman ennakkovarausta. Johdannolle otetaan yhteensä 25 osallistujaa saapumisjärjestyksessä.
Ajankohta: Maanataisin, keskiviikkoisin ja perjantaisin suomeksi klo 13 ja englanniksi klo 13.30
Craft Punk 15 minuutissa
Craft Punk 15 minuutissa on lyhyt ja inspiroiva johdanto näyttelyyn. Oppaan asiantuntemus tarjoaa taustatietoa, uusia näkökulmia ja käytännön vinkkejä, joiden avulla näyttelystä ja sen neuletöihin houkuttelevasta yhteisötaideteoksesta saa enemmän irti.
Juha Vehmaanperä on neuletaiteilija, jonka työ keskittyy hitaaseen muotiin, queer-teoriaan ja käsityötaitoon. Craft Punk on Vehmaanperän ensimmäinen laajamittainen yksityisnäyttely.
Osallistuminen
Opastukselle voi osallistua museolipun hinnalla, eikä ennakkovarausta tarvita. Ilmoittaudu mukaan museon asiakaspalvelupisteessä. Paikat täytetään saapumisjärjestyksessä ja mukaan mahtuu maksimissaan 25 henkilöä.
Ajankohta: Maanataisin, keskiviikkoisin ja perjantaisin suomeksi klo 14 ja englanniksi klo 14.30
Arkkitehtuuri- ja designmuseoon ovat tervetulleita kaikenikäiset muotoilun ystävät. Jokaisesta näyttelystä löytyy kosketeltavaa, kokeiltavaa ja koettavaa myös lapsille. Katso tästä näyttelykohtaiset tärpit lasten kanssa vieraileville.
Pako Muumilaaksoon -näyttely
Muumilaakso
Museon 2. kerroksessa sijaitsevan Pako Muumilaaksoon -näyttelyn keskitilaan on rakennettu Muumilaakso, joka pursuaa tekemistä eri-ikäisille lapsille:
Nuuskamuikkusen teltassa voi rauhassa levähtää lukemaan muumitarinoita
Palauteseinälle jokainen voi jättää omat terveisensä, joko piirtäen tai kirjoittaen. Piirtopisteille on tarjolla myös korokkeita, jotta niille ylettävät kaikki asiakkaamme.
Muumilaakson sillan kupeesta löytyvällä kosketusnäytöllä jokainen pääsee säveltämään itse sävelmän Nuuskamuikkusen huuliharpulle.
Luolaan voivat ryömiä kaikkein rohkeimmat, pienimmätkin otukset.
Teatteri ja sen isot pehmopalikat tarjoavat mahdollisuuden luovuuden ilmaisemiseen, rakenteluun ja leikkiin.
Lasten polku
Lasten polku on lasten kanssa koettavaksi suunniteltu näyttelypolku Pako Muumilaaksoon -näyttelyssä. Polku tarjoaa vinkkejä ja pohdintatehtäviä, jotka tukevat yhteistä museokokemusta ja innostavat tutkimaan näyttelyä leikin, mielikuvituksen ja vuorovaikutuksen kautta. Lasten polku löytyy painettuna vihkona paikan päältä museolta. Vihon voi lainata ilmaiseksi museovierailun ajaksi.
Lasten polkuun kuuluu kartta, josta löytyvät lasten sisällöt. Näyttelytilassa lapset voivat etsiä piilotettuja Muumihahmoja ja tutustua näyttelyyn toiminnallisesti yhdessä aikuistensa kanssa. Näyttelypolun varrella aikuiset saavat ohjeita turvalliseen ja osallistavaan museokäyntiin. Lasten polulta löytyy esineitä ja asioita, joita saa myös koskettaa.
Avoimella tarinallisella perheopastuksella Pako Muumilaaksoon -näyttelyyn tutustutaan yhdessä ihmetellen, kokeillen ja leikkien. Tarinallisuuden kautta käsitellään erilaisia paikkoja, asumista ja kotia, erilaisia kulttuureita, kuulumisen tunnetta ja juuria, suojautumista ja pelastautumista sekä kohtaamisia tuntemattoman kanssa. Perheopastus päättyy Muumilaakson Teatteriin, jonne voi jäädä leikkimään omatoimisesti opastuksen jälkeen.
Aalto Design -näyttelyssä sijaitsee herkullinen toiminnallinen huone. Tilassa sijaitsevalle pöydälle on koottu Aallon materiaalivalinnoista inspiroituneita, toinen toistaan kauniimpia materiaalinäytteitä: lasitiiliä, pienen pieniä tiiliharkkoja sekä puupaloja. Materiaalit kutsuvat hypistelemään, kokeilemaan ja rakentamaan kuvioita, taloja ja muotoja.
Pienet esineet saattavat aiheuttaa tukehtumisriskin, joten pieniä lapsia ei saa jättää tilaan valvomatta.
Juha Vehmaanperä: Craft Punk
Juha Vehmaanperä on neuletaiteilija, jonka työ keskittyy hitaaseen muotiin, queer-teoriaan ja käsityötaitoon. Vehmaanperä toteuttaa projekteja, joissa perinteiset käsityötekniikat yhdistyvät moderneihin lähestymistapoihin ja teknologioihin. Vehmaanperän työskentelyä leimaa yhteisöllisyys, DIY-kulttuurin edistäminen ja perinteiden uudistaminen.
Näyttelytilassa kuka tahansa voi osallistua yhteisöllisen neuletaideteoksen luomiseen. Tilasta löytyy sekä ohjeita että materiaaleja, joita saa käyttää vapaasti. Tervetuloa opettelemaan vaikka sormivirkkauksen salat Craft Punk -näyttelyyn!
Ruokailu lasten kanssa
Museon kahvila Taito Café tarjoilee joka päivä keitto- ja salaattilounasta sekä suolaista ja makeaa syötävää. Kahvilasta löytyy myös syöttötuoleja ja mahdollisuus lämmittää lasten eväitä.
Museosta löytyy vaipanvaihtoalusta ja -pöytä sekä potat pienille lapsille. Rauhalliset tilat eväiden syömiseen tai imettämiseen löytyvät kellarikerroksen Studiosta. Imettää saa kaikkialla museon tiloissa.
Huomioidaan yhdessä kaikkien vieraiden viihtyvyys
Museossa alakouluikäiset ja pienemmät lapset kulkevat koko ajan yhdessä aikuistensa kanssa. Pidä lasta kädestä, jos mahdollista. Yläkouluikäiset ja vanhemmat lapset ja nuoret voivat vierailla museossa itsenäisesti ja yksin. Älä nosta lasta reppuselkään tai olalle!
Museossa liikutaan rauhallisesti. Vaikka museossa on paljon tilaa, museossa ei saa juosta. Ota muut museovieraat huomioon!
Museon näyttelytiloissa ei saa syödä tai juoda.
Tarkemmat käytännön ohjeet lapsten kanssa saapuville museovieraille löydät täältä.
Aino, Alvar ja Elissa Aalto ovat suomalaisen arkkitehtuurin ja muotoilun tunnetuimpia suunnittelijoita.
Aino ja Alvar Aalto olivat naimisissa Aino Aallon kuolemaan asti. Elissa ja Alvar Aalto menivät naimisiin vuonna 1952.
Aallot suunnittelivat monia tunnettuja rakennuksia, huonekaluja ja esineitä. Näitä huonekaluja ja esineitä sanotaan designiksi. Sana design on englantia. Se tarkoittaa muotoilua ja suunnittelua.
Aallot suunnittelivat asioita eri tavalla kuin muut sen ajan suunnittelijat. He suunnittelivat rakennuksia, huonekaluja ja esineitä niin, että ne auttavat ihmisiä voimaan hyvin. Monet Aaltojen rakennukset ja esineet ovat nykyään klassikoita. Klassikko on esimerkiksi esine, joka on aina tyylikäs ja arvostettu. Ihmiset haluavat edelleen koteihinsa esineitä, joita Aallot suunnittelivat.
Aaltojen ajatus hyvästä suunnittelusta kehittyi monen vuoden aikana. He alkoivat suunnitella Paimion parantolaa vuonna 1929, ja se valmistui vuonna 1933. Parantola teki Aino ja Alvar Aallosta tunnettuja arkkitehteja ympäri maailmaa.
Sen jälkeen Aallot alkoivat suunnitella rakennuksia niin, että he ajattelivat vielä enemmän ihmisen hyvinvointia.
Aallot valitsivat sellaisia materiaaleja, joiden koskettaminen ja katsominen tuntuu hyvältä. Myös yksityiskohdat, valo ja ympäristö olivat heille tärkeitä.
Aallot halusivat, että luonto, ihminen ja rakennettu ympäristö ovat tasapainossa ja yhteydessä toisiinsa joka päivä. Tämä näkyy myös siinä, millaisia muotoja Aaltojen rakennuksissa ja esineissä oli.
Alvar Aalto on sanonut, että muoto on mysteeri. Se antaa ihmiselle kuitenkin erilaisen hyvän olon kuin mitä rahalla saa.
Tässä näyttelyssä esittelemme Aaltojen suunnittelua, joka korostaa hyvinvointia. Etsimme tänä päivänä ratkaisuja, jotka edistäisivät ihmisten ja luonnon hyvinvointia. Mitä voisimme oppia Aino, Alvar ja Elissa Aallolta?
Monet suunnittelijat käyttivät huonekaluissa teräsputkea, mutta Aallot suosivat puuta. He ajattelivat, että ihmisille oli miellyttävämpää katsoa ja koskettaa puuta kuin kiiltävää teräsputkea.
Käsittelemätön puu oli kuitenkin kulmikasta, eli erilaista kuin ihmisen muodot. Alvar Aalto ja puuseppä Otto Korhonen halusivat taivuttaa puuta, joten he kehittivät uusia menetelmiä. He käyttivät kuumaa vesihöyryä ja liimaa ja saivat puun ja vanerin taipumaan. Vuonna 1932 syntyi Paimio-tuoli, joka on nykyään ikoninen eli todella tunnettu huonekalu.
Samalla alkoi huonekalujen sarjatuotanto. Sarjatuotannossa huonekalujen osat valmistetaan ja kootaan tehtaassa liukuhihnalla. Se on tehokkaampaa kuin jos puuseppä tekisi yhden tuolin alusta loppuun asti. Sarjatuotannon ansiosta oli mahdollista valmistaa paljon samanlaisia huonekaluja nopeasti.
Alvar Aalto tutki puuta ja vaneria huolellisesti. Voit nähdä näyttelyn istuimista, miten Alvar Aallon suunnittelu on kehittynyt. 1930-luvun huonekaluissa puu ja vaneri on pakotettu taipumaan. 1950-luvun viuhka- eli X-jalka muistuttaa enemmän sitä, miten puu kasvaa luonnollisesti.
3. Hyvinvointia maisemasta: monumentaalisuudesta vuoropuheluun maiseman kanssa
Tämän osan rakennukset ja niiden suunnitteluvuodet:
Paimion parantola 1929–1933
Villa Mairea 1938–1939
Säynätsalon kunnantalo 1949–1952
Finlandia-talon kongressisiipi 1973–1975
1920-luvulla Alvar Aalto ajatteli, että ihminen voi tehdä maisemasta paremman. Hänen mukaansa rakennus ja sen ympäristö olivat erillään luonnosta. Tämä ajatus näkyy Paimion parantolassa: parantola on suuri valkoinen rakennus, joka erottuu selkeästi mäntymetsästä.
1930- ja 1950-lukujen aikana Aallot alkoivat ajatella maisemasta eri tavalla. He suunnittelivat rakennuksia niin, että ne sopivat hyvin yhteen maiseman kanssa. Aallot ajattelivat, että sellaiset rakennukset lisäävät ihmisten hyvää oloa.
Villa Mairea Porin Noormarkussa sopii hyvin yhteen sen pihan muotojen, puiden ja pensaiden kanssa. Talon terassit ja katokset ovat kuin siirtymä sisätilasta vapaaseen luontoon.
Aallot ajattelivat tuolloin, että luonto oli kokonaisuus, joka on jo olemassa. He eivät halunneet vain muokata luontoa. He yrittivät ymmärtää luontoa ja seurata sen muotoja.
Säynätsalon kunnantalo oli taas uusi vaihe Aaltojen arkkitehtuurissa. Rakennus sopii maastoon, ja lisäksi Aallot loivat jotain uutta: He rakensivat sisäpihalle nurmikentän, joka on korkeammalla kuin muu rakennuspaikka. Nurmikenttä ei ole luonnon vastakohta vaan luonnon uusi kerros.
4. Unohtuneet ideaalit? Helsingin keskustasuunnitelma 1959–1973
Vuonna 1959 Helsingin kaupunginvaltuusto pyysi, että Aallon arkkitehtitoimisto suunnittelisi Helsingin uuden keskustan.
On hieman yllättävää, että Aalto ei arvostanut Töölönlahtea. Hänen suunnitelmassaan lahden eteläosan päällä on betonikansi, ja itäosa on moottoritietä. Aalto suunnitteli puiston rannalle rakennuksia, jotka olivat kuin venetsialaisia palatseja. Olisiko tämä suunnitelma tukenut hyvinvointia?
Vaikuttaa siltä, että Aalto oli unohtanut sen, miten edelliset työt oli suunniteltu. On ehkä hyvä, että suunnitelma ei toteutunut kokonaan. Nykyään Töölönlahti on tärkeä puistoalue, jossa kaikki voivat viettää aikaa.
5. Hyvinvointia maisemasta: Rakennus ympäristössään
Tämän osan rakennukset ja niiden suunnitteluvuodet:
Paimion parantola 1929–1933
Kauttuan terassitalo Eurassa 1937–1938
Sunilan rakennukset Kotkassa 1936–1938
Villa Mairea Noormarkussa 1938–1939
Aaltojen piirustukset näyttävät, miten heidän arkkitehtuurinsa kehittyi ja kuinka ympäristöstä tuli heille tärkeämpi.
Paimion parantola erottuu selkeästi maisemasta. Se edustaa vielä käytännöllistä suhdetta ympäristöön. Silloin ajateltiin, että metsä auttaa potilaita paranemaan.
Kauttuan terassitalon yhteys ympäristöön on erilainen. Rakennus on matala ja siinä on eri tasoja, kuten rinteessä. Pihat, terassit ja puut ovat kuin siirtymä rakennuksen ja luonnon välillä.
Myös Sunilan rakennukset Kotkassa sopivat hyvin yhteen maan muotojen kanssa.
Rakennuksen ja ympäristön suhde huipentuu Villa Maireassa: päätyportaikon puinen pylväikkö näyttää siltä, kuin rakennuksen sisällä olisi puita.
Myös myöhemmissä suunnitelmissa näkyy, että Aallot halusivat ottaa luonnon huomioon, kun he suunnittelivat rakennuksia. Finlandia-talon tontilla kasvoi puita. Kongressiosan julkisivusta tehtiin aaltoileva, jotta puita ei tarvinnut kaataa.
6. Kokonaistaideteos: Villa Mairea 1938–1939
Villa Mairea ei ole vain rakennus vaan ikoninen maisemakokonaisuus.
Aallot suunnittelivat Villa Mairean Maire ja Harry Gullichsenin yksityistaloksi. Heidän ei tarvinnut miettiä rahaa tai tilaajan makua, vaan he saivat olla todella luovia. Villa Mairean tunnelma on kodikas. Huoneet ovat kuin metsän polut, ja yksityiskohdissa on myös japanilaisia vaikutteita. Sisätiloista on suora yhteys puutarhaan, ja puutarhasta on yhteys metsään.
Aallot osasivat kuvitella, millaista on hyvä elämä. Mitä voimme oppia Aalloilta, kun olemme huolissamme koko planeetan hyvinvoinnista?
7. Hyvinvointiarkkitehtuurin ensi askelia: Paimion parantola (1929–33)
Vuonna 1929 Alvar ja Aino Aalto voittivat arkkitehtuurikilpailun, jossa etsittiin suunnittelijaa Paimion tuberkuloosiparantolalle.
Aalloille oli tuolloin tärkeää, että rakennusten muodot olivat yksinkertaiset ja että ne toteuttivat tarkoituksena. Esimerkiksi jos rakennus oli parantola, sen piti olla hyvä ja toimiva parantola.
Paimion parantola suunniteltiin niin, että se oli kuin lääketieteellinen instrumentti, joka osallistui aktiivisesti potilaiden hoitoon. Tämä näkyy erityisen selvästi potilashuoneessa: arkkitehdit ajattelivat potilasta, joka makasi sängyssä.
Katto maalattiin tummemmaksi kuin seinät, jotta se ei häikäissyt potilasta. Huoneen valaistus oli epäsuoraa ja rauhallista. Pesuallas muotoiltiin niin, että potilas pystyi pesemään kätensä istuen tai seisten. Vesi virtasi hiljaisesti. Suunnittelijat arvioivat, kuinka rakennuksen yksityiskohdat vaikuttivat potilaan lepoon.
Parantola oli kuitenkin eräänlainen käännekohta Aaltojen tuotannossa. Sen jälkeen he alkoivat ottaa enemmän huomioon ihmisen psykologiaa ja aisteja.
8. Ilona Sagar: Other Actors
Paimion parantolaa ei käytetä enää sairaalana. Miltä rakennus nykyään tuntuu? Onko sen arkkitehtuuri edelleen parantavaa?
Taiteilija-tutkija Ilona Sagar on toteuttanut Other Actors -videoinstallaation. Se on taideteos, jossa on ääntä ja liikkuvaa kuvaa. Teoksessa tarkastellaan sitä, millainen suhde ihmiskeholla ja rakennuksella on Paimion parantolassa. Millainen suhde terveydellä ja arkkitehtuurilla on?
Kuvaushetkellä parantolaa peruskorjataan ja sen käyttötarkoitus on muuttumassa. Mikä säilyy jälkipolville, kun aika kuluu ja toiminnot muuttuvat? Mikä on arvokasta?
Videolla pohditaan, miten suhtaudumme arkkitehtuuriin. Miten voimme tehdä näkyviksi ne toimijat, jotka jäävät näkyvien pintojen taakse?
Videolla nähdään ja kuullaan Paimion parantolan entisiä ja nykyisiä toimijoita, kuten huoltohenkilökuntaa, huonekaluyritys Artekin työntekijöitä sekä Aaltojen toimiston arkkitehteja. Videolla käsitellään myös tuberkuloosia, joka on edelleen yksi maailman yleisimmistä infektiotaudeista.
9. Hyvinvointia muodosta: maailman tunnetuin maljakko?
Alvar Aallon suunnittelema Aalto-maljakko edustaa orgaanista modernismia. Se tarkoittaa, että maljakossa on epäsymmetrisiä muotoja. Muodot ovat kuin aaltoja. Aalto-maljakko oli erilainen kuin muut sen ajan esineet, jotka olivat usein käytännöllisiä ja geometrisiä.
Aalto halusi luoda esineen, jota on miellyttävä katsoa ja koskea. Lasin ominaisuudet sopivat tähän, sillä lasi on läpikuultavaa, se heijastaa valoa ja sitä voi muovata.
Aallolle oli tärkeää, että esineet pehmensivät kovaa ympäristöä. Esineet toivat arkeen luonnon rytmiä ja kauneutta.
Aalto keskittyi lasimuotoiluun pääasiassa 1930-luvulla. Vuonna 1936 Karhula-Iittalan lasitehdas järjesti suunnittelukilpailun. Alvar Aalto voitti kilpailun, ja siitä alkoi yhteistyö, jonka seurauksena syntyi Aalto-maljakko.
10. Hyvinvointia tiilestä: ”Arkkitehtuuri on arvottoman kiven muuntamista kultakimpaleeksi”
Tämän osan rakennukset ja niiden suunnitteluvuodet:
Massachusetts Institute of Technologyn Baker House -asuntola Yhdysvalloissa 1946–1949
Säynätsalon kunnantalo 1949–1952
Helsingin Kulttuuritalo 1955–1958
Puun lisäksi tiili oli Alvar Aallolle tärkeä materiaali. 1930-luvulla Aalto käytti rappaamatonta tiiltä lähinnä vain teollisuusrakennuksissa, mutta 1950-luvulla hän alkoi käyttää sitä myös muissa rakennuksissa. Aalto käytti tiiltä, kun hän halusi, että ihmiset viihtyvät rakennuksessa.
Sanotaan, että 1950-luku on Aallon toimiston punatiilikausi. Tuon kauden ensimmäinen rakennus oli Massachusetts Institute of Technologyn Baker House -asuntola Yhdysvalloissa. Aalto valitsi kanadalaisesta tiilitehtaasta tiilen, jonka värissä ja pinnassa oli vaihtelua.
Aalto oli tarkka myös Säynätsalon kunnantalon tiilien kanssa. Hän sanoi, miten tiilet pitää polttaa ja muurata. Aalto kehitti lopulta uuden tiilen, jota käytettiin Helsingin Kulttuuritalossa. Kulttuuritalo oli Aallon punatiilikauden huipentuma.
11. Aaltojen hyvinvointia tuottava valonkäyttö: juolukoita, nauriita, mehiläispesiä ja käsikranaatteja.
Valo merkitsi Aalloille paljon. Aino ja Alvar Aalto kehittivät Viipurin kirjaston lukusaliin uudenlaisen kattoikkkunan. Sen ansiosta luonnonvalo jakautui tasaisesti eikä häikäissyt kirjaston käyttäjiä.
1950-luvulla valon merkitys alkoi korostua Aaltojen suunnittelussa. He loivat julkisiin rakennuksiin ratkaisuja, joissa keinovalo yhdistyy viistoon luonnonvaloon, joka tulee kattoikkunoista. Säynätsalon kunnantalossa valo ei tule ikkunoista sisään aivan suoraan. Lamppuja ei ole paljon. Rakentamisessa on käytetty paljon tiiltä. Näiden asioiden takia kunnantalon tunnelma muistuttaa luostarin tunnelmaa.
Aallot kehittivät 1950-luvulla myös useita valaisinmalleja. Esimerkiksi riippuvilla valaisimilla oli mahdollista rajata huone osiin.
12. Aaltojen julkiset tilat: ”arkkitehdin tehtävä on luoda paratiiseja maan päälle.”
Tervetuloa Aalto Loungeen. Tämä on paikka, jossa voit koskettaa ja kokea aitoa Aalto-designia.
Aalto ajatteli, että laadukas julkinen ympäristö auttoi ihmisiä voimaan hyvin. Julkisten tilojen valaisimet, ovenkahvat, kaiteet ja muut yksityiskohdat olivat Aallon arkkitehtitoimistolle tärkeitä. Ne suunniteltiin huolellisesti niin, että niitä oli miellyttävä katsoa ja koskettaa.
Aalto ajatteli, että arkkitehtien tehtävänä on luoda paratiiseja maan päälle ja suojella nykymaailman”pikku ihmistä”.
Aalto Lounge juhlistaa julkisia tiloja ja niiden kalusteita ja yksityiskohtia, jotka Aallot ovat suunnitelleet.
13. Kirjasto
Tervetuloa Aalto Loungeen. Tämä on paikka, jossa voit koskettaa ja kokea aitoa Aalto-designia. Ota tästä kirja ja istahda lukemaan istuimelle, jonka Alvar Aalto on suunnitellut. Palautathan kirjan takaisin hyllyyn. Kiitos! Nauti olostasi!
14. Toiminnallinen tila
Muuratsalon koetalo 1952–1954
Muuratsalon koetalo sijaitsee Jyväskylän lähellä. Se on kesäasunto, jonka Alvar ja Elissa Aalto suunnittelivat itselleen. He tutkivat rakennuksessa tiiltä ja keramiikkaa ja testasivat erilaisia rakenteita.
Aallot ottivat mallia antiikin atriumtaloista, joiden sisäpiha on osittain avoin. He jakoivat sisäpihan muurit ja lattian noin viiteenkymmeneen testialueeseen. Sitten he latoivat alueille tiiliä ja laattoja eri tavoilla. Aallot tutkivat monia tiilityyppejä ja erilaisia saumatyyppejä.
Tässä näyttelyssä olet voinut tutustua siihen, miten Aallot käyttivät erilaisia materiaaleja. Inspiroidu valokuvista ja tutki tiiltä, keramiikkaa, lasia ja puuta.
Aloita oma kokeilu ja leikki materiaalien kanssa: rakenna pöytätasolle kuvioita tai muotoja eri materiaaleista. Voit myös jatkaa siitä, mihin joku toinen on jäänyt. Jätä rakennelmasi muiden nähtäväksi tai pura se ja palauta materiaalit paikoilleen.
Voit myös ottaa kuvan ja jakaa sen sosiaalisessa mediassa.
Miltä kokeilu ja leikki tuntuvat? Mitä tunnet, kun näet erilaisia kuvioita ja muotoja? Vaikuttavatko erilaiset materiaalit ja muodot siihen, miten voit?
Tältä sivulta löydät Aalto Design – Hyvinvoinnin muodot -näyttelyn seinätekstit. Voit tutustua niihin etukäteen, palata näyttelyn tunnelmiin kotoa käsin tai lukea näyttelytekstejä saavutettavasti omalta laitteeltasi näyttelyä kierrellessäsi.
Aalto Design – Hyvinvoinnin muodot
Suomalaisen arkkitehtuurin ja muotoilun tunnetuimpien suunnittelijoiden Aino (1894–1949), Alvar (1898–1976) ja Elissa (1922–1994) Aallon rakennukset ja designesineet tunnetaan eurooppalaisen modernismin periaatteita uudistavina klassikoina. Toimintojen tehokkuuden ja selkeyden sijaan Aallot nostivat suunnittelunsa keskiöön ihmisen kokonaisvaltaisen hyvinvoinnin.
Aaltojen käsitys hyvän suunnittelun periaatteista oli kypsymisprosessin tulos. Tämä näkyy niin toimiston suunnitelmissa kuin Alvar Aallon julkaistuissa puheenvuoroissakin. Paimion parantola (1929–33), Aino ja Alvar Aallon kansainvälinen läpimurtotyö, oli uran vedenjakaja, jonka jälkeen tehokkuutta ja selkeyttä korostava rationalismi alkoi väistyä ja ”pikku ihminen” psykologisine tarpeineen nousta suunnittelun keskiöön.
Aallot oivalsivat suunnittelun olevan kokonaisvaltaista. Materiaalit, yksityiskohdat, valo ja ympäristön huomioiminen eivät olleet arkkitehtuurin erillisiä osia vaan välttämätön lähtökohta. Esimerkiksi materiaalivalinnat tehtiin niin, että ne edistävät psykologista ja kehollista hyvinvointia.
Toisaalta Aalloille luonto oli inhimillisen hyvinvoinnin lähde. Yksi heidän suunnittelunsa kulmakivistä oli luonnon, ihmisen ja rakennetun ympäristön välinen tasapaino. Aalloille arkkitehtuurin tehtävä oli luoda yhteys ihmisen rakentaman ympäristön ja vapaasti kasvavan luonnonmaiseman välille. Tavoitteena oli tuoda tämä yhteys osaksi jokapäiväistä elämää.
Nämä periaatteet näkyvät myös heidän omaperäisessä muotokielessään. Alvar Aallon mukaan ”muoto on mysteeri, joka väistää määritelmiä, mutta antaa ihmiselle hyvän olon, aivan erilaisen kuin pelkkä sosiaaliapu.”
Tässä näyttelyssä jäljitämme Paimion parantolasta alkanutta kehitystä kohti hyvinvointia korostavaa suunnittelua, joka näkyi selkeästi jo Villa Maireassa (1938–39) ja josta tuli Aaltojen työn keskeinen filosofia 1950-luvulla.
Kutsumme kävijän pohtimaan mitä annettavaa Aaltojen oivalluksilla on tänä päivänä, kun etsimme hyvinvointia edistäviä ratkaisuja niin arjessa kuin planetaarisella tasolla.
Aallot suosivat huonekaluissaan puuta. Heidän mielestään se oli lämpimämpi, miellyttävämpi koskea sekä visuaalisesti ja akustisesti rauhoittavampi materiaali kuin kiiltävä teräsputki, jota useat muut tuon ajan suunnittelijat käyttivät.
Käsittelemättömän puun kulmikkuus ei kuitenkaan vastannut ihmiskehon muotoja. Siksi Alvar Aalto kehitti yhdessä puuseppä Otto Korhosen kanssa uusia menetelmiä, joissa liimalla ja kuumalla vesihöyryllä saatiin taivutettua puuta ja vaneria ennennäkemättömiin muotoihin. Näin syntyi Paimio-tuoli (1932), joka on nykyään ikoninen. Samalla luotiin uraauurtava ja tehokas puuntaivutuksen sarjatuotannon prosessi.
Esillä olevissa istuimissa näkyy lisäksi Aaltojen uran läpäisevä, kypsyvää materiaalisuhdetta heijasteleva kehityskaari. Varhaisimmissa 1930-luvulla suunnitelluissa huonekaluissa puuta ja vaneria on taivutettu materiaalin rajoja koetellen ja muotoon pakottaen. 1950-luvulla kehitetyssä viuhka- eli X-jalassa puolestaan yhteen liitetyt kappaleet muistuttavat läheisemmin puun luonnollista kasvumuotoa, niinisyiden säikeitä.
Alvar Aallon taivutusreliefitauluissa näkyy samanlainen kehitys, joka perustuu materiaalin pitkäjänteiseen tutkimiseen.
Hyvinvointia maisemasta: monumentaalisuudesta vuoropuheluun maiseman kanssa
Aallot oivalsivat, että maiseman kokonaisvaltainen huomioiminen suunnittelutyössä tuottaa sekä esteettistä että psykologista hyvinvointia. Aaltojen maisemasuhteessa tapahtui huomattava kehityskaari 1930- ja 50-lukujen aikana.
Paimion parantolassa (1929–33) konkretisoituu Alvar Aallon 1920-luvulla esittämä ajatus, että ihmisen kädenjälki voi jalostaa maisemaa: rakennus ja sen ympäristö muodostavat tietoisesti muokatun, luonnonmuodoista erillisen kokonaisuuden. Rakennus on valtava, valkea monumentti varsinaissuomalaisessa mäntymetsässä.
Villa Mairea (1938–39) puolestaan edustaa maanmuotoihin, kasvillisuuteen ja paikallisuuteen syvemmin kytkeytyvää arkkitehtuuria. Terassit ja katokset muodostavat asteittaisen siirtymän rakennetusta sisätilasta vapaasti kasvavaan luontoon. Luonto nähdäänkin olemassa olevana kokonaisuutena, jota arkkitehtuuri pyrkii ymmärtämään ja seuraamaan, ei pelkästään muokkaamaan.
Säynätsalon kunnantalo (1949–52) merkitsee jälleen uutta vaihetta. Aallot eivät ainoastaan sopeutuneet olemassa olevaan maastoon, vaan loivat uusia pinnanmuotoja: rakennuksen sisäpihan korotettu nurmikenttä muodostaa tekomäen, joka lisää rakennuspaikan korkeuseroja. Ratkaisu on radikaali, mutta toisin kuin Paimiossa, Säynätsalossa muokkaus ei asetu luonnon vastakohdaksi vaan rakentaa uuden kerrostuman sen jatkoksi.
Unohtuneet ideaalit? Helsingin keskustasuunnitelma 1959–73
Aallon arkkitehtitoimisto sai toimeksiannon pääkaupungin uuden keskustan suunnittelusta 1959. Aluetta oli suunniteltu jo vuosikymmeniä, mutta ainoa konkreettinen tulos oli ollut päätös luopua Töölönlahden täyttämisestä. Päätöstä voi kiittää, sillä nykyään Töölönlahti vesialueineen muodostaa tärkeän kaupunkilaisten hyvinvointia edistävän virkistysalueen.
Hieman yllättäen Aallolle Töölönlahti oli ”karjalaisen metsälammen” arvoton kopio. Siksi hän oli valmis lanaamaan lahden itäosan moottoritieksi ja täyttämään eteläosan betonikansilla. Hesperianpuiston rannalle hän sommitteli ”kulttuurirakennusten helminauhan”, joka venetsialaisten palatsien tapaan heijastuisi Töölönlahden vesipeilistä.
Aalto oli tunnetusti retoriikan mestari, mutta olisiko hänen suunnitelmansa synnyttänyt hyvinvointia tukevaa ympäristöä? Aalto tuntui unohtaneen ne periaatteet, joiden varaan toimiston vaikuttavimmat työt olivat siihen asti syntyneet. Vaikka suunnitelmaa kehitettiin, ehkä on hyvä, että Aallon keskustasuunnitelmasta tuli yksi risti ”herooisten kaupunkisuunnitelmien hautausmaalle”, joksi taidehistorioitsija Riitta Nikula Töölönlahtea myöhemmin luonnehti.
Hyvinvointia maisemasta: Rakennus ympäristössään
Tähän valikoiduissa arkkitehtuuripiirustuksissa näkyy Aaltojen arkkitehtuurissa tapahtuva kehitys ja syvenevä suhde ympäristöön.
Uran varhainen merkkipaalu, maisemasta selkeästi erottuva Paimion parantola (1929–33) edustaa vielä funktionalistista suhdetta ympäristöön. Ympäröivän mäntymetsän ajateltiin ennen kaikkea edistävän potilaiden parantumista.
Kauttuan terassitalon (1937–38) yhteys ympäristöön on erilainen. Rakennus on matala ja porrastettu, ja se asettuu osaksi euralaisen harjun rinteen muotoja. Pihat ja terassit sekä rakennuksen läheltä säästetyt täysikasvuiset männyt luovat asteittaisen siirtymän rakennuksen ja vapaasti kasvavan luonnon välille.
Samoin Sunilan tehtaan työntekijöille rakennettavan asuinalueen (1936–38) rakennukset sijoiteltiin paikoilleen maaston topografiaa eli pinnanmuotoja mukaillen.
Villa Maireassa (1938–39) rakennuksen ja ympäristön suhde huipentuu, kun luonto kutsutaan sisälle rakennukseen. Rakennettu ja luonnonympäristö tulevat yhdeksi. Villa Maireassa onkin paljon ympäristöä huomioivia yksityiskohtia. Esimerkiksi päätyportaikon puisessa pylväikössä on tuotu mäntymetsän rytmi osaksi sisätiloja.
Myös paljon myöhemmissä suunnitelmissa on viitteitä herkkyydestä ottaa ympäröivä luonto huomioon suunnittelussa. Jopa urbaanin Finlandia-talon kongressiosan (1975) julkisivusta tuli aaltoileva, koska näin vältyttiin tontilla kasvavien puiden kaatamiselta. Rakennus ei pyri hallitsemaan paikkaa, vaan asettuu kallioiden kainaloon osaksi olemassa olevaa kokonaisuutta.
Villa Maireaa voi tarkastella sekä pienosimallin että kuvaprojisointien kautta. Kuva: Paavo Lehtonen
Kokonaistaideteos: Villa Mairea 1938–39
Aaltojen arkkitehtuurikäsityksen kypsyminen 1930-luvulla huipentuu Villa Maireassa. He suunnittelivat sen Maire ja Harry Gullichsenin yksityistaloksi, ja pääsivät toteuttamaan luovuuttaan ilman taloudellisia tai tilaajan makuun liittyviä rajoituksia. Syntyi modernin arkkitehtuurin yksi ikonisimmista kokonaistaideteoksista.
Villa Mairea ei ole vain rakennus vaan maisemakokonaisuus. Sisätiloista on välitön yhteys puutarhaan, jonka kautta rakennus yhdistyy ympäröivään mäntymetsään. Sisääntulokerroksen huonetilat polveilevat metsän tapaan, ja puurunkojen rytmit toistuvat esimerkiksi kantavien pilareiden sijoittelussa ja portaiden puupylväikössä. Aisteihin vetoavat materiaalit ja yksityiskohdat luovat kodikkuutta, jota japanilaiset vaikutteet hienovaraisesti täydentävät.
Mitä annettavaa lähes 90 vuotta sitten suunnitellulla luksusrakennuksella voi olla monien hyvinvointia nakertavien kriisien kanssa kamppailevalle nykyajallemme? Hyvinvointia tukeva suunnittelu ei ole ensisijaisesti kiinni resursseista. Sen edellytys on kyky kuvitella, millaista on hyvä elämä. Tässä Aallot näyttivät aikanaan esimerkkiä. Onko Aaltojen oivalluksilla arvoa tänään, kun meitä haastaa kysymys koko planeetan hyvinvoinnista?
Paimion parantolan kalusteita. Kuva: Paavo Lehtonen
Hyvinvointiarkkitehtuurin ensi askelia: Paimion parantola (1929–33)
Paimion tuberkuloosiparantola on tunnetuimpia esimerkkejä sellaisesta modernista arkkitehtuurista, jossa rakennus suunniteltiin nimenomaan parantamisen välineeksi. Kun Alvar ja Aino Aalto voittivat arkkitehtuurikilpailun vuonna 1929, he työskentelivät vahvasti kansainvälisen funktionalismin vaikutuspiirissä, jossa korostettiin rakennusmuotojen yksinkertaisuutta ja rakennuksen pääasiallisen käyttötarkoituksen toteuttamista. Parantola on kuitenkin eräänlainen saranakohta Aaltojen tuotannossa. Rakennus ennakoi muutosta, jossa Aaltojen ajattelu alkoi irtautua pelkästä rationaalisesta tehokkuudesta kohti herkempää, ihmisen psykologian ja aistit enemmän huomioon ottavaa suunnittelua.
Parantolassa arkkitehtuuri nähtiin “lääketieteellisenä instrumenttina”. Sen tehtävä ei ollut vain luoda tiloja hoidolle vaan aktiivisesti osallistua siihen. Tämä näkyy erityisen selvästi potilashuoneessa, joka suunniteltiin makuuasennossa olevan ihmisen näkökulmasta. Katto maalattiin seiniä tummemmaksi, jotta siihen suuntautuva katse ei häikäistyisi. Valaistus oli epäsuoraa ja rauhoittavaa. Pesuallas muotoiltiin niin, että vesi virtasi hiljaisesti ja käsien pesu onnistui niin istuen kuin seistenkin. Pienimpienkin yksityiskohtien vaikutusta levon kokemukseen arvioitiin.
Other Actors -videoteos. Kuva: Paavo Lehtonen
Ilona Sagar: Other Actors
Millaisena Aino ja Alvar Aallon ajatus Paimion parantolan parantavasta arkkitehtuurista näyttäytyy tänään, kun rakennuksen sairaalakäyttö on loppunut?
Other Actors on Lontoossa asuvan taiteilija-tutkija Ilona Sagarin toteuttama kolmekanavainen videoinstallaatio, joka tarkastelee ihmiskehon ja rakennetun ympäristön sekä terveyden ja arkkitehtuurin välisiä suhteita Paimion parantolassa.
Kuvaushetkellä parantola on merkittävässä siirtymävaiheessa ja matkalla sairaalasta kohti uutta käyttötarkoitusta. Rakennuksen peruskorjauksen edetessä videoteos tarkastelee sen asemaa jatkuvasti muuntuvana tilana. Hoivan ja ylläpidon käsitteet ovat teoksen keskiössä. Ajan kuluessa ja toimintojen vaihtuessa muuttuu myös se, mitä ylläpidetään, mikä säilyy jälkipolville ja mitä pidetään arvokkaana.
Other Actors kutsuu pohtimaan, miten suhtaudumme modernin arkkitehtuurin perintöön, joka edelleen vaikuttaa tapaamme hahmottaa kulttuuria, ja miten voimme tehdä näkyviksi ne toimijat, jotka yleensä jäävät arkkitehtuurin näkyvien pintojen varjoon.
Ilona Sagar on toteuttanut teoksensa tiiviissä yhteistyössä Paimion parantolan entisten ja nykyisten toimijoiden, kuten huoltohenkilökunnan, huonekaluyritys Artekin työntekijöiden sekä Aaltojen toimiston elossa olevien arkkitehtien kanssa. Heidän kertomuksensa ilmentävät rakennukseen liittyvää hiljaista ja kokemusperäistä tietoa sekä avaavat läheisen näkymän arkistoon ja sen merkitykseen. Mukana ovat myös asiantuntijat Beatriz Colomina, Heini Hakosalo ja Peter Stadius. Teoksen taustalla on yhteistyö Aalto-yliopiston insinööritieteiden korkeakoulun konetekniikan laitoksen sekä University of Leicesterin ja Imperial College Londonin tuberkuloositutkimusryhmien kanssa. He antavat ajankohtaisen ja tärkeän näkökulman sairauteen, jota usein pidetään menneisyyden jäänteenä.
Hyvinvointia muodosta: maailman tunnetuin maljakko?
Alvar Aallon suunnittelema Aalto-maljakko ilmentää hänen kokonaisvaltaista suunnittelufilosofiaansa. Aalto-maljakon muotoilu edustaa ”orgaanista modernismia”, joka suosii epäsymmetrisiä ja vapaasti aaltoilevia muotoja ja poikkeaa aikansa geometrisen tiukasta funktionalismista. Lasin materiaaliset ominaisuudet – läpikuultavuus, valon heijastuminen ja muovautuvuus – tukivat Aallon pyrkimystä luoda esine, joka puhuttelee sekä näkö- että kosketusaistia.
Vaasin muoto ei ollut pelkkä esteettinen ratkaisu, vaan liittyi käyttöön ja ihmisen kokemukseen. Aallon ajattelussa muotoilu kytkeytyi hyvinvointiin: esineiden tuli pehmentää modernin ympäristön kovuutta ja tuoda arkeen luonnon rytmiä sekä aistillisuutta. Aalto-maljakko yhdistää käsityönä tehdyn sarjatuotannon, vapaan orgaanisen muodon ja ihmislähtöisen suunnittelun.
Aalto paneutui lasimuotoiluun pääasiassa 1930-luvulla, jolloin arkkitehdit osallistuivat aktiivisesti myös teolliseen esinesuunnitteluun. Vuoden 1936 suunnittelukilpailu ja siitä alkanut yhteistyö Karhula-Iittalan kanssa loivat puitteet hänen tunnetuimman lasiesineensä synnylle.
Hyvinvointia tiilestä: ”Arkkitehtuuri on arvottoman kiven muuntamista kultakimpaleeksi”
Puun ohella tiili on materiaali, johon Alvar Aallolla kehittyi erityinen suhde uran edetessä. Kun 1930-luvulla rappaamaton tiili kelpasi lähinnä teollisuusrakennuksiin, 1950-lukua on syystäkin kutsuttu toimiston punatiilikaudeksi. Tiilestä muodostui Aallolle “peruselementti, kun määrättyyn miljööseen luodaan sosiaalista viihtyvyyttä.”
Massachusetts Institute of Technologyn Baker House -asuntola (1946–49) Yhdysvalloissa oli Aallon punatiilikauden avaus. Sen toteutukseen löytyi lopulta kanadalaisesta tiilitehtaasta riittävän ”huonolaatuinen” tiili, jossa oli Aallon vaatimia väri- ja karheusvaihteluita ja siten erityistä aistivoimaisuutta. Myös Säynätsalon kunnantalon (1949–52) tiilet poltettiin ja muurattiin Aallon tarkkojen ohjeiden mukaan.
Aalto on todennut, että muoto on mysteeri, joka luo ihmiselle hyvän olon. Hulmuavan muotoinen Baker House toteutui vielä tavallisen tiilen ominaisuuksiin nojaten. Vapauttaakseen tiilen ilmaisuvoiman ja päästäkseen syvemmälle hyvinvointia tuottavan muodon mysteeriin Aalto joutui kehittämään uuden tiilen. Aallon tiilisuhteen ja punatiilikauden huipentumana syntyi Kulttuuritalo (1955–58).
Toiminnallinen tila
”Meillä on ollut mahdollisuus puhua tiilille aina, kun olemme asuneet talossa.” – Alvar Aalto
Jyväskylän lähellä sijaitseva Muuratsalon koetalo (1952–54) on Alvar ja Elissa Aallon itselleen suunnittelema kesäasunto. Antiikin atriumtaloista vaikutteita saanut rakennus toimi koekenttänä, jossa arkkitehdit pystyivät tutkimaan tiilen ja keramiikan mahdollisuuksia sekä testaamaan vapaasti niihin liittyviä rakenneratkaisuja todellisissa käyttöolosuhteissa.
Atriumpihan eli osittain avoimen sisäpihan muurit ja lattia jaettiin noin viiteenkymmeneen testialueeseen, joihin tiiliä ja laattoja muurattiin ja ladottiin eri tavoin. Tavoitteena oli tutkia mahdollisimman monia saatavilla olevia tiilityyppejä ja niiden ominaisuuksia sekä erilaisten saumatyyppien kestävyyttä. Koetalossa Aallot kokeilivat myös epätavallisia rakenneratkaisuita ja erilaisia materiaalien yhdistelmiä. Aaltojen ja tiilen välinen luova vuoropuhelu teki kesäasunnosta erityislaatuisen paikan.
Inspiroidu valokuvista ja tutki erilaisia materiaaleja. Tiilen ja keramiikan lisäksi käytettävissäsi on myös lasia ja puuta. Myös niiden käyttöön Aaltojen suunnittelussa olet voinut tutustua tässä näyttelyssä.
Aloita oma kokeilu ja leikki materiaalien kanssa: rakenna pöytätasolle kuvioita tai muotoja latomalla materiaaleja rinnakkain. Voit myös jatkaa siitä, mihin joku toinen on jäänyt.
Voit jättää oman rakennelmasi muiden nähtäväksi tai purkaa sen ja palauttaa materiaalit takaisin paikoilleen. Voit myös kuvata oman luomuksesi ja jakaa sen sosiaalisessa mediassa.
Miltä kokeilu ja leikki tuntuvat?
Saavatko erilaiset kuviot ja muodot sinut tuntemaan eri tavoilla?
Puhuvatko tiili ja muut materiaalit kanssasi?
Vaikuttavatko erilaiset materiaalit ja muodot hyvinvointiin?
Tästä voit säätää tilan valaistuksen voimakkuutta.
Tästä voit ottaa mukaan vihkosen näyttelyyn tutustumisen tueksi.
Aaltojen hyvinvointia tuottava valonkäyttö: juolukoita, nauriita, mehiläispesiä ja käsikranaatteja.
Aino, Alvar ja Elissa Aallolle valo oli yksi hyvän arkkitehtuurin perustekijöistä. Aino ja Alvar Aalto oivalsivat jo varhain huonetilaan epäsuorasti johdetun luonnonvalon edut. Esimerkiksi Viipurin kirjaston (1935) lukusaliin he kehittivät kattoikkunalieriön, jolla luonnonvalo jakautui sisätilaan tasaisesti ja häikäisemättä. Toisaalta he ymmärsivät, miten välttämätön sähkövalo oli pohjoisissa olosuhteissa päivittäisen toiminnan ja psykologisen hyvinvoinnin kannalta.
1950-luvulla Aaltojen valonkäyttö sai yhä jalostuneempia muotoja. Valon laatu ja tunnevoima alkoivat korostua. Aallot loivat etenkin julkisiin rakennuksiin loistokkaita ratkaisuja, joissa keinovalo yhdistyy veistoksellisten kattoikkunoiden kautta johdettuun viistoon luonnonvaloon. Vastaavasti Säynätsalon kunnantalon lähes luostarimainen tunnelma syntyy epäsuorasti siivilöityvän luonnonvalon, niukan sähkövalon ja tiiliarkkitehtuurin yhteispelistä.
Aallot kehittivät 1950-luvulla myös useita valaisinmalleja, jotka toivat uusia keinoja heidän tilasuunnitteluunsa. Riippuvat valaisinmallit toimivat ydintehtävänsä lisäksi huonetiloja rajaavina ja visuaalisesti rytmittävinä elementteinä. Aalto-valaisimet on suunniteltu niin, että ne valaisevat myös itseään. Näin katse voi viipyä niissä samaan tapaan kuin käsi Aallon ovenkahvalla tai kaiteella.
Aaltojen julkiset tilat: arkkitehdin tehtävä on luoda paratiiseja maan päälle.
Aalto Lounge on paikka, jossa on mahdollista koskettaa ja kokea autenttista Aalto-designia.
Alvar Aalto on todennut, että ”arkkitehtuurin perusprobleemi ei ole ulkonainen, formaalinen täydellisyys, vaan se että luodaan miellyttävä ympäristö koruttomin keinoin, jotka vastaavat meidän biologisia edellytyksiämme.” Siksi laadukas julkinen ympäristö oli Aallolle korvaamaton kollektiivisen hyvinvoinnin lähde.
Julkisten tilojen valaisimet, ovenkahvat, kaiteet ja muut yksityiskohdat eivät olleet Aallon arkkitehtitoimistolle vähempiarvoisia suunnittelutehtäviä, vaan olennaisia osia tunnevoimaisen ympäristön luomisessa. Siksi muotojen ja materiaalien yhdistelmät sekä luonnonvalo, näkymät ulos ja jopa kasvillisuus harkittiin ja suunniteltiin kutsuviksi eri aisteille.
Suojellakseen ”pikku ihmistä” mekanisoituvassa nykymaailmassa Aalto näki arkkitehdin tehtäväksi luoda paratiiseja maan päälle. Aalto Lounge on tila, joka juhlistaa Aaltojen suunnittelemia julkisia tiloja, niiden kalusteita ja yksityiskohtia ja siten hyvinvointia edistävän suunnittelun kestäviä arvoja.
Suomen satavuotisjuhlavuonna 2017 avautunut Utopia nyt -kokoelmanäyttely on sulkeutunut sunnuntaina 12.4. Rakastettu kokoelmanäyttely on tarjonnut uusia näkökulmia suomalaiseen muotoiluun ja myös haastanut siitä kerrottua tarinaa. Viime vuodesta alkaen Utopia nyt -näyttelyä rikastettiin myös suomalaisella arkkitehtuurilla.
Kesäkuun alusta ensimmäisen kerroksen valtaa Aalto Design – Hyvinvoinnin muodot -näyttely, joka esittelee suomalaisen arkkitehtuurin ja muotoilun tunnetuimpien suunnittelijoiden Aino, Alvar ja Elissa Aallon ajattelua hyvinvoinnista.
Utopia nyt -näyttelyssä on päässyt sukeltamaan myös vuoden 1900 Pariisin maailmannäyttelyn Suomen paviljonkiin, joka oli suomalaisen muotoilun, taiteen ja arkkitehtuurin läpimurto kansainvälisessä kontekstissa.
Näyttelyn lähtökohtana on ollut avata suunnittelualojen olennaista roolia suomalaisen hyvinvointivaltion kehityksessä sekä avata muotoilualan tekijöitä, prosesseja ja lopputuotteita inhimillisellä ja lähestyttävällä otteella. Vaihtuvan tilan näyttelyissä on käsitelty kriittisesti museon kokoelmaa ja uudistettu siitä tehtyjä tulkintoja.
Näyttelyn vaihtuvassa tilassa nähtiin vuonna 2020 taiteilija Caitlin YardleynPäättymätön rytmi -installaatio, joka tarkasteli muotoa ja liikettä Aino Aallon Bölgeblick-sarjan (1932) ruokalautasen kautta.
Utopia nyt on tarjonnut monipuolisen oppimisalustan koulu- ja päiväkotiryhmille sekä tarjonnut kävijöille portin muotoiluoppimisen maailmaan. Näyttelyn yhteydessä julkaistiin myös silloisen Designmuseon kokoelmaa esittelevä digitaalinen kokoelma, joka laajensi näyttelykokemusta ja mahdollisti kokoelmiin tutustumisen myös museon seinien ulkopuolella.
Taito-Finlandia-palkittu käsityön sanansaattaja, Punk-prinsessa, Craftiest Bitch in Town. Neuletaiteilija Juha Vehmaanperän ensimmäinen laaja yksityisnäyttely Craft Punk avaa värikkään näkymän hänen tuotantoonsa kymmenen viime vuoden ajalta. Juha Vehmaanperä: Craft Punk –näyttely avautuu Arkkitehtuuri- ja designmuseon Galleriassa perjantaina 20.2.
Juha Vehmaanperä (s. 1993) toteuttaa neuloen ja virkaten vaatteita, joissa perinteiset käsityötekniikat yhdistyvät kokeilujen kautta ajankohtaisiin teemoihin ja teknologioihin. Vehmaanperän vallattomat ja pursuilevat vaatteet eivät tyydytä vain käytännöllisiä pukeutumisen tarpeita, vaan ne haastavat sukupuolinormeja, kulutuskulttuuria ja visuaalisia odotuksia.
Craft Punk on paitsi näyttelyn nimi, myös tekemistä ohjaava filosofia. Se ravistelee ja kehottaa olemaan oma itsensä – ilmaisemaan itseään vapaasti välittämättä valmiista lokeroista tai muodin raameista. Neulottu ja virkattu materiaali ei pakota käyttäjäänsä tiettyyn muottiin, vaan antaa kehon ohjata vaatteen muotoa.
”Pyrin siihen, että minun asuni eivät määrittele käyttäjiään. Sen sijaan käyttäjä määrittelee itseään näiden asujen kautta. Haluan luoda tilaa luovuudelle ja kokeilulle käsityössä, muodissa ja taiteessa”, Vehmaanperä kertoo.
Vehmaanperän taiteellisessa työskentelyssä kokeilemisella on itseisarvo.
”Edustan anteeksipyytelemätöntä käsityöestetiikkaa, jossa yhdistyvät runsaat värit ja muodot. Rohkea kokeileminen haastaa minut tekemään asioita uudella tavalla: käsityö voi olla suurta, näyttävää ja kantaaottavaa. Yhdistelen materiaaleja ja värejä intuitiivisesti ja katson, mihin se johtaa”, Vehmaanperä kuvailee.
Käsillä tekeminen on ajattelua
Tekemisen kautta voi sanattomasti keskustella teemoista, joita muuten voi olla vaikeaa ilmaista. Vehmaanperä tarkastelee neuleteostensa kautta esimerkiksi queer-identiteettiä ja venyttää sukupuolen perinteisiä käsityksiä.
”Neulominen ja vaatteiden tekeminen on alun perin opettanut minut puhumaan. Sen kautta aloin muodostaa kuvaa omasta identiteetistäni jo ennen kuin minulla sille oli sanoja. Tämän jälkeen oli helpompaa löytää oma ääneni.”
Rajojen rikkomisen lisäksi Vehmaanperä korostaa neulomisen ja käsillä tekemisen yhteisöllistä vaikutusta. Neulominen on paitsi perinteinen käsityötekniikka myös olemisen tapa, jonka kautta on mahdollista löytää yhteyttä esimerkiksi sukupolvikuilujen yli.
”Neuloessani yhdessä mummoni kanssa hän pystyy siirtämään osaamistaan ja taitoaan minulle. Samalla olen löytänyt yhteisen tilan, jossa minunkin on neuletöideni kautta helpompaa kommunikoida ja kertoa hänelle itsestäni.”
Craft Punk pursuaa lankoja, väriä ja tapahtumia
Juha Vehmaanperä: Craft Punk -näyttelyssä esitellään viisi Vehmaanperän mallistoa, asuja, koetilkkuja ja luonnoksia. Mukana olevat mallistot ovat taiteilijan tähänastisen uran eri vaiheista. Mascuclinically Tested (taiteen kandidaattityö, 2018) käsittelee satiirisesti heteronormatiivista miehen sukupuolistereotyyppiä. DIVIDEDby2 (2025) puolestaan koostuu sukupuolettomista iltapuvuista. Tätä kokoelmaa varten Vehmaanperä purki, käänsi nurin ja rakensi uudelleen sukupuolittuneita vaatteita, kuten käytettyjä juhlamekkoja, pukuja ja solmioita.
Do Machines Dream of Handknit Mittens? -mallistossa (2023) Vehmaanperä puolestaan leikittelee materiaaleilla ja DIY-kulttuurilla. Mallisto koostuu asuista, joissa neulepintaan on yhdistetty 3D-printtattuja osia. Näyttelyssä nähdään myös aivan uutta tuotantoa: Interexterior Decoration -malliston (2026) estetiikka mukailee arkisia kodintekstiilejä.
Craft Punk kutsuu inspiroitumisen lisäksi osallistumaan ja tarttumaan kutimiin tai virkkuukoukkuun. Jokainen voi jättää oman kädenjälkensä näyttelytilassa sijaitsevaan neuleteokseen. Tilasta löytyvät ohjeet, materiaalit ja välineet. Osallistua voi haluamallaan tavalla virkaten virkkuukoukulla tai sormin, solmien tai pujottaen.
Avautumispäivänä 20.2. järjestetään näyttelyn kuraattorin Suvi Saloniemen sekä Juha Vehmaanperän yhteinen näyttelykierros, jossa tekijät kertovat näyttelyn teemoista ja Vehmaanperän taiteellisesta työskentelystä. Näyttelyn aikana järjestetään myös työpajoja ja taiteilijatapaamisia, jotka tarjoavat vinkkejä omien kädentaitojen hiomiseen ja innostavat käsillä tekemiseen. Tapahtumien ja työpajojen aikataulu löytyy täältä.
Kuratointi: Suvi Saloniemi ja Juha Vehmaanperä Näyttelyarkkitehtuuri: Elina Aalto Yhteistyössä: Museovirasto, Suomen Benelux-instituutti ja Novita
Juha Vehmaanperä
Helsingissä asuva neuletaiteilija on syntynyt vuonna 1993.
Valmistunut taiteen maisteriksi Aalto-yliopiston Fashion, Clothing and Textile Design -ohjelmasta vuonna 2022.
Palkittu Taito-palkinnolla loppuvuodesta 2025 ja Vuoden nuori suunnittelija -palkinnolla vuonna 2022.
Arkkitehtuuri- ja designmuseon näyttelyn lisäksi vuonna 2026 Vehmaanperän teoksia on esillä myös Oulun taidemuseossa ja Helsingin Taidehallissa.
New York Textile Month Nordic Textile Takeover 2025. Hyères Fashion Festival -finalisti 2022. ModaPortugal -finalisti 2022. Nordic Fashion Now! 2023 -näyttely designmuseo Röhsskassa. Dutch Design Week 2018, 2021. SIM-näyttely ja -residenssi, Islanti 2023, Mittelmoda-kilpailun pääpalkinto 2018.
Arkkitehtuuri- ja designmuseon Sateenkaaripolku on normikriittinen tutkimusretki Pako Muumilaaksoon -näyttelyn läpi. Näyttelyn sisälle luotu polku tarkastelee sukupuolen ja seksuaalisuuden moninaisuutta Tove Janssonin elämän ja taiteen kautta. Sateenkaaripolku avaa tilaa tulkinnoille ja henkilökohtaisille pohdinnoille: miten tilat, esineet ja kulttuuriset ihanteet muovaavat identiteettiä, ja millaisia merkityksiä ne voivat kantaa queer-näkökulmasta. Polku ei tarjoa valmiita vastauksia, vaan kutsuu katsomaan näyttelyä toisin, uteliaasti, empaattisesti ja moninaisuutta arvostaen.
Sateenkaaripolku nostaa esiin kiinnostavia ilmiöitä ja esineitä Tove Janssonin elämästä sekä ympäröivästä yhteiskunnasta sotien jälkeisessä Suomessa. Janssonin ja hänen pitkäaikaisen kumppaninsa Tuulikki Pietilän suhteesta avautuu uusia näkökulmia. Polun pisteitä seuraamalla opit esimerkiksi, mitä yhteistä on Janssonilla ja muotoilija Birger Kaipiaisella, sekä miten sateenkaareva kieli on uinut mukaan Janssonin romaaneihin ja muumilaakson hahmoihin.
Marraskuussa vietetään sateenkaarihistorian kuukautta. Sateenkaarihistoriakuukauden tavoitteena on tarkastella suomalaista historiaa ja kulttuuria LHBTIQA-näkökulmasta ja tallentaa niitä osaksi yhteistä kulttuuriperintöämme.
Seuraa sateenkaarta
Sateenkaaripolku löytyy painettuna vihkona paikan päältä museolta. Vihon voi lainata ilmaiseksi museovierailun ajaksi. Sateenkaaripolun sisällöt löytyvät tekstiversiona myös tältä verkkosivulta.
Arkkitehtuuri- ja designmuseo on toteuttanut näyttelyn Pohjoismaiden paviljonkiin 19. kansainväliseen arkkitehtuuribiennaaliin Venetsiassa. Biennaali on avoinna yleisölle 10.5.–23.11.2025.
Industry Muscle: Five Scores for Architecture on esitystaiteilija Teo Ala-Ruonan ja hänen työryhmänsä luoma näyttely, joka tutkii modernia rakennettua ympäristöä transkehon näkökulmasta. Näyttely yhdistää arkkitehtuuria, esitystaidetta sekä installaatiota ja ehdottaa viisi harjoitetta tulevaisuuden arkkitehtuurille.
Video kuvattiin helsinkiläisellä betonitehtaalla, missä näyttelyn installaatio rakennettiin betonista, teräksestä ja vanhasta urheiluautosta. Video antaa ensimmäisen välähdyksen myös Venetsiassa nähtävästä esityksestä. Esiintyjinä ovat Ala-Ruona, Kid Kokkoja Caroline Suinner. Videon on tuottanut Cocoa. Sen on ohjannut Taito Kawata, jonka aiempiin töihin kuuluu muun muassa Netflix-sarja Dance Brothers.
Videon työryhmä
Ohjaus Taito Kawata Tuottaja Ilona Malinen Kuvaus Tuomas Nurmi Tuotantopäällikkö Samuli Hilkamo Tuotantoassistentti / valaisija Eemi Lehto Valoteknikko Tiia Hyyryläinen 1. kamera-assistentti Henrik Leppänen Maskeeraus ja hiukset Emma Janhonen Grip Oskari Jokinen Grip-assistentti Pepe Uimonen Lavastus Teo Paaer Musiikki & äänisuunnittelu Akseli Soini / El Camino
Petja Virikko / El Camino VFX-taiteilija Juho Lähdesmäki Värimäärittely Joni Kuusisto
