Uuden arkkitehtuuri- ja designmuseon suunnittelukilpailuun 623 ehdotusta – ehdotukset nyt nähtävillä verkkogalleriassa

Helsingin Eteläsatamaan sijoittuvan uuden arkkitehtuuri- ja designmuseon kansainvälinen suunnittelukilpailu on kerännyt yhteensä 623 ehdotusta arkkitehtiryhmiltä ympäri maailmaa. Kilpailun ensimmäinen vaihe päättyi 29. elokuuta 2024, ja siihen osallistuneet ehdotukset ovat nyt nähtävillä verkkogalleriassa: http://competitiongallery.admuseo.fi

Kilpailun ensimmäisessä vaiheessa keskitytään hakemaan toiminnalliset ja taloudelliset perusedellytykset täyttävää ehdotusta, joista tuomaristo valitsee 3–5 jatkoon pääsevää ehdotusta. Joulukuussa 2024 julkistettavat ehdotukset etenevät kilpailun toiseen vaiheeseen, jossa suunnitelmia kehitetään edelleen museon eri käyttäjäryhmien tarpeita vastaaviksi. Jatkoon valitut ehdotukset palkitaan kukin 50 000 eurolla, ja kilpailussa jaettava kokonaispalkintosumma on enintään 400 000 euroa.

“Uuden arkkitehtuuri- ja designmuseon kilpailuohjelma perustuu kunnianhimoiselle visiolle suunnittelijan työkalujen avaamisesta kaikkien käyttöön. Rakennuksen on täytettävä sille asetetut korkeat ympäristötavoitteet ja oltava samanaikaisesti arkkitehtonisesti ainutlaatuinen sekä lähestyttävä ja inspiroiva. Uusi arkkitehtuuri- ja designmuseo on kohtaamispaikka osallistumiselle ja luovuudelle. Toisaalta se tarjoaa tilan rauhoittumiseen ja pohdiskeluun. Tuomaristo on vaikuttunut kilpailuun osallistuneiden ryhmien harkituista ja innovatiivisista tulkinnoista siitä, kuinka uusi museo voi palvella yleisöjämme parhaalla mahdollisella tavalla”, kertoo Kaarina Gould, Suomen arkkitehtuuri- ja designmuseosäätiön toimitusjohtaja ja juryn jäsen.  

Helsingin pormestari Juhana Vartiainen on korostanut hankkeen merkitystä kaupungin asemalle arkkitehtuurin ja muotoilun keskuksena. ”Uusi museo vahvistaa Helsingin asemaa merkittävänä muotoilu- ja arkkitehtuurikohteena. Olemme vaikuttuneita kilpailuehdotusten korkeasta laadusta”, pormestari totesi.

Tiede- ja kulttuuriministeri Sari Multala puolestaan painotti museohankkeen kansallista merkitystä. ”Uudessa museossa kansallisesti ja kansainvälisesti arvostettu muotoilumme ja arkkitehtuurimme saa ansaitsemansa tilat. Suomen hallitus on vahvasti sitoutunut uuden museon toteuttamiseen, ja se tulee olemaan arvokas perintö tuleville sukupolville.”

Suunnittelukilpailun järjestävät Helsingin kaupungin ja Suomen valtion omistama Kiinteistö Oy ADM sekä Suomen arkkitehtuuri- ja designmuseosäätiö yhteistyössä Suomen Arkkitehtiliitto SAFA:n ja Helsingin kaupungin kanssa. Kilpailun valmisteluun ovat osallistuneet myös Haahtela-kehitys ja museon kansainvälinen strateginen kumppani DVDL.  

Toiseen vaiheeseen siirtyvät ehdotukset julkistetaan syyskuussa 2025, ja uuden museorakennuksen on suunniteltu valmistuvan vuonna 2030. Museon tarkoituksena on tarjota kansainvälisen tason näyttelytilat sekä luoda elävä kohtaamispaikka luovuudelle ja osallistumiselle.

Suunnittelukilpailun 13-jäseninen tuomaristo koostuu kotimaisista ja kansainvälisistä arkkitehtuurin, muotoilun, kestävän rakentamisen, museoalan ja kaupunkisuunnittelun asiantuntijoista. 

Mikko Aho, tuomariston puheenjohtaja, arkkitehti SAFA, Kiinteistö Oy ADM:n hallituksen varapuheenjohtaja
Juha Lemström
, tuomariston varapuheenjohtaja, arkkitehti SAFA, Kiinteistö Oy ADM:n hallituksen puheenjohtaja
Gus Casely-Hayford
, Lontoossa 2025 avautuvan uuden V&A East -museon johtaja
Beatrice Galilee
, arkkitehti, kansainvälisen The World Around -arkkitehtuuritapahtuman perustaja ja johtaja
Kaarina Gould
, Suomen arkkitehtuuri- ja designmuseosäätiön toimitusjohtaja
Salla Hoppu
, arkkitehti SAFA, Helsingin kaupungin kaupunkiympäristön toimialan johtava arkkitehti
Beate Hølmebakk
, oslolaisen Manthey Kula -arkkitehtitoimiston osakas, arkkitehti ja professori
Riitta Kaivosoja
, opetus- ja kulttuuriministeriön kulttuuri- ja taidepoliittisen osaston ylijohtaja
Matti Kuittinen
, arkkitehti, professori, Aalto-yliopiston Taiteiden ja suunnittelun korkeakoulun kestävän rakentamisen professori
Sari Nieminen
, arkkitehti SAFA, Arkkitehtitoimisto Sari Nieminen Oy
Miklu Silvanto,
 muotoilija, yrittäjä, AD-museo Oy:n hallituksen jäsen
Anni Sinnemäki
, Helsingin kaupungin kaupunkiympäristön toimialan apulaispormestari
Hannu Tikka
, arkkitehti SAFA, Arkkitehtityöhuone APRT Architects  

Lue lisää kilpailutuomaristosta englanniksi: https://www.admuseo.fi/competition/jury

Lue lisää suunnittelukilpailusta uuden arkkitehtuuri- ja designmuseon verkkosivuilta: https://www.admuseo.fi/competition

Uuden arkkitehtuuri- ja designmuseon suunnittelukilpailun 1. vaihe on päättynyt

Helsinkiin suunnitteilla olevan uuden valtakunnallisen arkkitehtuuri- ja designmuseon suunnittelukilpailun ensimmäinen vaihe on päättynyt 29.8.2024. Verkkogalleria kilpailun ensimmäisen vaiheen ehdotuksista julkaistaan 12. syyskuuta.

”Uuden museon suunnittelukilpailun ensimmäinen vaihe päättyi eilen. Kiitämme jo tässä vaiheessa lämpimästi kaikkia kilpailuun osallistuneita. 12.9. pystymme kertomaan kilpailuun hyväksyttyjen ehdotusten määrän, ja julkaisemme näiden pääkuvat verkkogalleriassa. Tuomariston työ käynnistyy saman tien. Meillä on valtavan hieno ja vastuullinen tehtävä arvioida eri puolilta maailmaa tulleita näkemyksiä siitä, millainen arkkitehtuurin ja muotoilun uusi koti Helsingin Eteläsatamassa voisi olla”, kertoo uuden arkkitehtuuri- ja designmuseosäätiön toimitusjohtaja ja tuomariston jäsen Kaarina Gould.

Yleisessä, kansainvälisessä ja kaksivaiheisessa kilpailussa haetaan toteuttamiskelpoista suunnitteluratkaisua Helsingin Eteläsatamaan sijoittuvalle museorakennukselle. Kilpailun ensimmäinen vaihe alkoi 15. huhtikuuta, ja kilpailuehdotuksia saattoi jättää 29. elokuuta 2024 asti.  

12. syyskuuta julkaistaan verkkogalleria kilpailun ensimmäisen vaiheen arvioitaviksi hyväksytyistä ehdotuksista. Galleriassa julkaistaan pääkuvat ja tiivis yhteenveto kustakin kilpailuehdotuksesta. Tuomaristo työskentelee kilpailun palautuksena edellytetyn laajemman aineiston kanssa. Verkkogalleria on avoinna 29.11. asti.  

Kilpailun tuomaristo valitsee 3–5 ehdotusta ensimmäisen kilpailuvaiheen perusteella toiseen vaiheeseen joulukuun aikana. Valituista ehdotuksista kukin palkitaan 50 000 eurolla. Yhteensä kilpailussa jaettava palkintosumma on enintään 400 000 euroa.  

Kilpailun tulokset julkistetaan syyskuussa 2025. Hankkeen tavoiteaikataulun mukaan Arkkitehtuurimuseon ja Designmuseon yhdistävän museon uudisrakennus voisi avautua vuonna 2030.

Kilpailutuomaristo on monialainen ja kansainvälinen

‍Suunnittelukilpailun 13-jäseninen tuomaristo koostuu kotimaisista ja kansainvälisistä arkkitehtuurin, muotoilun, kestävän rakentamisen, museoalan ja kaupunkisuunnittelun asiantuntijoista.

‍Mikko Aho, kilpailutuomariston puheenjohtaja, arkkitehti SAFA, Kiinteistö Oy ADM:n hallituksen varapuheenjohtaja
‍Gus Casely-Hayford
, Lontoossa 2025 avautuvan uuden V&A East -museon johtaja
‍Beatrice Galilee
, arkkitehti, kansainvälisen The World Around -arkkitehtuuritapahtuman perustaja ja johtaja
‍Kaarina Gould,
 Suomen arkkitehtuuri- ja designmuseosäätiön toimitusjohtaja
‍Salla Hoppu
, arkkitehti SAFA, Helsingin kaupungin kaupunkiympäristön toimialan johtava arkkitehti
‍Beate Hølmebakk
, oslolaisen Manthey Kula -arkkitehtitoimiston osakas, arkkitehti ja professori
‍Riitta Kaivosoja
, opetus- ja kulttuuriministeriön kulttuuri- ja taidepoliittisen osaston ylijohtaja
‍Matti Kuittinen
, arkkitehti, professori, Aalto-yliopiston Taiteiden ja suunnittelun korkeakoulun kestävän rakentamisen professori
Juha Lemström, kilpailutuomariston varapuheenjohtaja, arkkitehti SAFA, Kiinteistö Oy ADM:n hallituksen puheenjohtaja
‍Sari Nieminen
, arkkitehti SAFA, Arkkitehtitoimisto Sari Nieminen Oy
‍Miklu Silvanto
, muotoilija, yrittäjä, AD-museo Oy:n hallituksen jäsen
Anni Sinnemäki
, Helsingin kaupungin kaupunkiympäristön toimialan apulaispormestari
Hannu Tikka
, arkkitehti SAFA, Arkkitehtityöhuone APRT Architects

Tuomariston jäseniin voit tutustua suunnittelukilpailun verkkosivulla.‍

Suunnittelukilpailun verkkogallerian julkistus Helsinki Design Weekillä

Verkkogalleria suunnittelukilpailun 1. vaiheen ehdotuksista julkaistaan Helsinki Design Weekin päänäyttämöllä torstaina 12. syyskuuta klo 16–20. Kaikille avoimessa ja maksuttomassa tilaisuudessa jatketaan keskustelua uudesta museosta sekä kuullaan kiinnostavia avauksia museon kansainvälisen neuvonantajaryhmän jäseniltä ja muilta asiantuntijoilta. Päivä huipentuu New Yorkin modernin taiteen museon (MoMA) arkkitehtuurin ja designin pääkuraattori Paola Antonellinpuheenvuoroon museoista muutoksentekijöinä. 

Tilaisuuden ohjelmaan ja puhujiin voi tutustua AD-museon verkkosivuilla.

Kilpailun järjestävät Kiinteistö Oy ADM sekä Suomen arkkitehtuuri- ja designmuseosäätiö yhteistyössä Suomen Arkkitehtiliitto SAFA:n ja Helsingin kaupungin kanssa. Kilpailun valmisteluun ovat osallistuneet myös Haahtela-kehitys ja museon kansainvälinen strateginen kumppani DVDL. Kilpailuohjelmaan voi tutustua suunnittelukilpailun verkkosivulla.

Kansainväliset huippupuhujat juhlistamaan AD-museon suunnittelukilpailun 1. vaiheen päätöstä Helsinki Design Weekillä

Uuden arkkitehtuuri- ja designmuseon suunnittelukilpailun ensimmäinen vaihe päättyy 29. elokuuta 2024. Torstaina 12. syyskuuta Helsinki Design Weekin päänäyttämöllä julkaistaan verkkogalleria kilpailun ensimmäisen vaiheen ehdotuksista ja jatketaan keskustelua uudesta museosta. Tilaisuudessa kuullaan kiinnostavia avauksia museon kansainvälisen neuvonantajaryhmän jäseniltä ja muilta asiantuntijoilta.  

Päivä huipentuu New Yorkin modernin taiteen museon (MoMA) arkkitehtuurin ja designin pääkuraattori Paola Antonellin puheenvuoroon museoista muutoksentekijöinä. 

Aika: torstai 12.9.2024 klo 16–20
Paikka:
 Helsinki Design Week päänäyttämö
Käyntiosoite:
 Paasivuorenkatu 3, Helsinki
Vapaa pääsy.
Ohjelma on englanninkielinen. 

OHJELMA 

16.15 Uuden arkkitehtuurimuseon suunnittelukilpailun 1. vaiheen verkkogallerian julkistusKaarina Gould  

16.30 Don’t Forget to Play, Radical Practices for the New Museum
Salamaesityksiä inspiroivista ja radikaaleistakin konsepteista uuden museon toteutukseen liittyen. Juontajana Maria Budtz Sorensen, Associate Director (Insights and Strategy) DVDL Cultural Planners. Puheenvuorot: Liza Chong, Ervin Latimer, Linda Liukas, Johannes Suikkanen ja Teemu Suviala. 

17.30 How to Build a Museum for the 21st Century
Paneelikeskustelu arkkitehtuurin, muotoilun ja yhteisöjen roolista tulevaisuuden museon luomisessa. Keskustelua moderoi: Kieran Long, johtaja, Amos Rex. Keskustelussa mukana: Tommi Laitio ja Eeva-Liisa Pelkonen. 

18.30 On Creating Change: Museums as an R&D Tool for Society, a keynote presentation by Paola Antonelli
New Yorkin modernin taiteen museon (MoMA) arkkitehtuurin ja designin pääkuraattori sekä museon tutkimuksesta ja kehityksestä vastaava johtaja Paola Antonelli avaa puheenvuorossaan kokemuksiaan siitä, miten muotoilun vaikuttavuutta voidaan kasvattaa rakentamalla vahvoja suhteita muotoilijoiden, tutkijoiden ja poikkitieteellisten toimijoiden välille, sekä kiinnittämällä muotoilu osaksi yhteiskuntaa ja elämää. Puheenvuorossaan Antonelli pohtii, miten MoMA vaalii muotoilun ja arkkitehtuurin modernia historiaa, ollen samalla paikka, jossa syntyy jatkuvasti uusia ideoita ja keskustelua. Antonelli valottaa MoMA Salons ja Design Emergency -hankkeiden roolia yhteiskunnallisen muutoksen ajureina.  

Voit lukea lisää puhujista täältä.

Tapahtumaa voi seurata suorana tästä.

AD-museo on Helsinki Design Weekin järjestäjäkumppani. Tapahtuma on osa Helsinki Design Weekin festivaaliohjelmaa.

Tervetuloa Makasiinirannan naapurikahveille 23.4.2024

Uusi arkkitehtuuri- ja designmuseo, Makasiinirannan Saaret-hanke ja Helsingin kaupunki järjestävät Eteläsataman alueen tuleville naapureille infotilaisuuden Helsingin kaupungintalon tapahtumatorilla 23.4.2024.

Eteläsataman Makasiinirantaan sijoittuvan uuden arkkitehtuuri- ja designmuseon suunnittelukilpailu käynnistyi 15.4.2024. Samana päivänä Helsingin kaupunki julkaisi Makasiinirannan uuden kaavaluonnoksen. Luonnos on esillä 6.5.2024 saakka ja siihen voi tutustua Helsingin kaupungin sivuilla.

Käynnissä olevista suunnitelmista järjestetään avoin infotilaisuus tiistaina 23.4.2024 klo 16.30–18.00 Helsingin kaupungintalon tapahtumatorilla.

Tilaisuudessa Makasiinirannan kehitystä ja uuden arkkitehtuuri- ja designmuseon suunnitelmia esittelevät Helsingin kaupungin johtava arkkitehti Salla Hoppu, Suomen arkkitehtuuri- ja designmuseosäätiön hallituksen puheenjohtaja Timo Laitinen, museorakennuksen suunnittelukilpailun tuomariston puheenjohtaja Mikko Aho, AD-museo Oy:n projektipäällikkö Reetta Turtiainen ja K2S-arkkitehtien arkkitehti Mikko Summanen.

Tilaisuutta voi seurata suorana myös Helsinki-kanavalta.

Makasiinirannan naapurikahvit

Aika: tiistai 23.4.2024 klo 16.30–18.00
Paikka: Helsingin kaupungintalon tapahtumatori
Käyntiosoite: Pohjoisesplanadi 11–13, Sofiankatu 1, Helsinki

Uuden arkkitehtuuri- ja designmuseon suunnittelukilpailu on käynnistynyt

Uuden valtakunnallisen arkkitehtuuri- ja designmuseon suunnittelukilpailu on käynnistynyt. Yleisessä, kansainvälisessä ja kaksivaiheisessa kilpailussa haetaan toteuttamiskelpoista suunnitteluratkaisua Helsingin Eteläsatamaan sijoittuvalle museorakennukselle. Elokuussa 2024 päättyvän ensimmäisen kilpailuvaiheen perusteella kilpailun tuomaristo valitsee 3–5 ehdotusta toiseen vaiheeseen. Kilpailun tulokset julkistetaan syyskuussa 2025. Hankkeen tavoiteaikataulun mukaan Arkkitehtuurimuseon ja Designmuseon yhdistävän museon uudisrakennus voisi avautua vuonna 2030.

Suomeen perustettavan uuden valtakunnallisen arkkitehtuuri- ja designmuseon uudisrakennuksen suunnittelukilpailu on käynnistynyt. Kilpailussa etsitään suunnitelmaa Helsingin Eteläsatamaan rakennettavan, kokonaislaajuudeltaan noin 10 000 m²:n suuruisen museorakennuksen toteuttamiseksi. Kilpailun järjestävät Kiinteistö Oy ADM yhteistyössä Suomen arkkitehtuuri- ja designmuseosäätiön, Suomen Arkkitehtiliitto SAFA:n ja Helsingin kaupungin kanssa. Kiinteistö Oy ADM on Suomen valtion ja Helsingin kaupungin museohanketta varten perustama kiinteistöyhtiö.

Uuden arkkitehtuuri- ja designmuseon on tarkoitus avautua uudessa museorakennuksessa vuonna 2030. Arkkitehtuurimuseo ja Designmuseo kansainvälisesti merkittävine kokoelmineen ovat sulautuneet uuden museon taustayhteisöksi perustettuun Suomen arkkitehtuuri- ja designmuseosäätiöön vuoden 2024 alussa. Samalla museoiden toiminta on siirtynyt säätiön tytäryhtiönä toimivalle AD-museo Oy:lle. Säätiö julkaisi tammikuussa museon toteutussuunnitelman, joka kuvaa laajasti uuden museon toimintaa ja tavoitteita. Nyt käynnistyneen suunnittelukilpailun ohjelma nojaa toteutussuunnitelmaan ja sen rinnalla valmistuneeseen museorakennuksen alustavaan hankesuunnitelmaan.

”Tavoitteemme on luoda kansainvälisen huipputason museo, joka kutsuu elämyksiin niin eri taustoista tulevat kaupunkilaiset kuin vierailijatkin. Haluamme tarjota muotoilijoiden ja arkkitehtien työkalut kaikkien käyttöön monipuolisten näyttelyiden ja palveluiden kautta. Onnistunut suunnitelma luo kaupunkikuvallisesti kiinnostavan ja kestävän ratkaisun sekä edistää museon mallia aktiivisena vuorovaikutuksen paikkana. Kilpailussa etsimämme ehdotus on tällainen ja vielä jotain muuta – ehkä se yllättää?” kertoo Suomen arkkitehtuuri- ja designmuseosäätiön toimitusjohtaja Kaarina Gould.

Museorakennus meren äärelle

Uusi arkkitehtuuri- ja designmuseo nousee Helsingin Eteläsatamaan Makasiinirannan uudistuvalle alueelle. Suunnittelukilpailun pohjalta toteutettavan museorakennuksen on määrä luoda puitteet kansainvälisen huipputason museotoiminnalle ja muodostaa ympäristöineen uutta ja elävää keskustaa osana Makasiinirantaa.

Museorakennuksen kooksi on määritetty kokonaislaajuudeltaan noin 10 000 m², josta noin puolet on yleisötilaa. Museohankkeen budjetti on noin 105 miljoonaa euroa, josta rakentamiskustannukset voivat olla enintään 70 miljoonaa euroa (vuoden 2023 hintatasossa). Helsingin kaupunginvaltuusto on hyväksynyt yhteensä 60 miljoonan euron pääomalahjoituksen uuden arkkitehtuuri- ja designmuseon toteuttamiseksi, ja Suomen valtio on vahvistanut sitoutumisensa vastaavaan rahoitukseen. Lisäksi säätiö kerää yksityisiltä tahoilta vähintään 30 miljoonaa euroa.

Suunnittelukilpailun nyt avautuneessa ensimmäisessä vaiheessa etsitään toimivaa kokonaiskonseptia ja yleisen tason suunnitteluratkaisua. Tavoitteena on luoda hyvä ja suurillekin kävijämäärille toimiva museokokemus ja puitteet monipuoliselle näyttely- ja ohjelmatoiminnalle sekä mahdollistaa museokokoelmien kiinnostava ja yllätyksellinen esillepano. Suomalaisen muotoilun ja arkkitehtuurin tarinaa avaavan vetovoimaisen ydinnäyttelyn lisäksi museossa voidaan esittää suuria kansainvälisiä vierailunäyttelyitä ja mittavia moniaistisia installaatioita. Lisäksi museorakennukseen suunnitellaan tiloja erilaisille kohderyhmille suunnattuja tapahtumia ja työpajoja varten, arkkitehtuuriin ja muotoiluun erikoistunut kirjasto, kahvila–ravintola, merellinen terassi sekä museokauppa.

Suunnittelukilpailun reunaehdot ja tavoitteet määrittävässä kilpailuohjelmassa pyydetään osallistujia kiinnittämään erityistä huomiota rakennuksen hiilijalanjäljen minimointiin sekä kaupunkikuvaan. Museo rakentuu osaksi Helsingin merellistä kansallismaisemaa ja arvokasta kulttuuriympäristöä.

”Uusi museo vahvistaa Helsingin globaalia profiilia muotoilun ja arkkitehtuurin pääkaupunkina tuomalla museorakennuksen yhdelle kaupungin kiinnostavimmista ranta-alueista, Eteläsataman kaupunkiuudistuksen ytimeen. On valtavan hienoa viedä tätä hanketta eteenpäin juuri nyt luomaan uusia työpaikkoja, houkuttelemaan kansainvälisiä ja kotimaisia kävijöitä ja synnyttämään uutta liiketoimintaa”, toteaa kilpailutuomariston puheenjohtaja, aiemmin Helsingin kaupunkiympäristön toimialajohtajana toiminut arkkitehti Mikko Aho.

Kilpailutuomaristo on monialainen ja kansainvälinen

Suunnittelukilpailun 13-jäseninen tuomaristo koostuu kotimaisista ja kansainvälisistä arkkitehtuurin, muotoilun, kestävän rakentamisen, museoalan ja kaupunkisuunnittelun asiantuntijoista.

Mikko Aho, kilpailutuomariston puheenjohtaja, arkkitehti SAFA, Kiinteistö Oy ADM:n hallituksen varapuheenjohtaja

Gus Casely-Hayford, Lontoossa 2025 avautuvan uuden V&A East -museon johtaja

Beatrice Galilee, arkkitehti, kansainvälisen The World Around -arkkitehtuuritapahtuman perustaja ja johtaja

Kaarina Gould, Suomen arkkitehtuuri- ja designmuseosäätiön toimitusjohtaja

Salla Hoppu, arkkitehti SAFA, Helsingin kaupungin kaupunkiympäristön toimialan johtava arkkitehti

Beate Hølmebakk, oslolaisen Manthey Kula -arkkitehtitoimiston osakas, arkkitehti ja professori

Riitta Kaivosoja, opetus- ja kulttuuriministeriön kulttuuri- ja taidepoliittisen osaston ylijohtaja

Matti Kuittinen, arkkitehti, professori, Aalto-yliopiston Taiteiden ja suunnittelun korkeakoulun kestävän rakentamisen professoriJuha Lemström, kilpailutuomariston varapuheenjohtaja, arkkitehti SAFA, Kiinteistö Oy ADM:n hallituksen puheenjohtaja

Sari Nieminen, arkkitehti SAFA, Arkkitehtitoimisto Sari Nieminen Oy

Miklu Silvanto, muotoilija, yrittäjä, AD-museo Oy:n hallituksen jäsen

Anni Sinnemäki, Helsingin kaupungin kaupunkiympäristön toimialan apulaispormestari

Hannu Tikka, arkkitehti SAFA, Arkkitehtityöhuone APRT Architects

Kilpailuohjelma on julkistettu – kilpailuseminaari järjestetään avoimena verkkotilaisuutena 24. huhtikuuta

Suunnittelukilpailun ensimmäinen vaihe on alkanut 15. huhtikuuta ja se päättyy 29. elokuuta 2024, johon mennessä kilpailuun osallistuvien tulee toimittaa kilpailuehdotuksensa. Kilpailun tuomaristo valitsee määräaikaan mennessä toimitettujen ehdotusten joukosta kilpailun toiseen vaiheeseen 3–5 ehdotusta, joista kukin palkitaan 50 000 eurolla. Yhteensä kilpailussa jaettava palkintosumma on enintään 400 000 euroa.

Helmikuussa 2025 alkaa suunnittelukilpailun toinen vaihe, jossa ehdotuksia kehitetään tuomariston antamien jatkosuunnitteluohjeiden pohjalta toteuttamiskelpoisiksi suunnitelmiksi. Toinen vaihe päättyy toukokuussa 2025, ja suunnittelukilpailun tulokset julkistetaan syyskuussa 2025.

Kilpailuohjelmaan voi tutustua suunnittelukilpailun verkkosivulla.

Suunnittelukilpailun kielenä on englanti. Lisätietoja osallistumisoikeudesta löytyy kilpailun verkkosivulta.

Kilpailuseminaari järjestetään avoimena verkkotilaisuutena 24. huhtikuuta 2024. Lisätiedot kilpailuseminaarin ohjelmasta ja seminaariin osallistumisesta julkaistaan lähempänä ajankohtaa kilpailun verkkosivulla.

Kilpailun järjestävät Kiinteistö Oy ADM sekä Suomen arkkitehtuuri- ja designmuseosäätiö yhteistyössä Suomen Arkkitehtiliitto SAFA:n ja Helsingin kaupungin kanssa. Kilpailun valmisteluun ovat osallistuneet myös Haahtela-kehitys ja museon kansainvälinen strateginen kumppani DVDL.

Uuden arkkitehtuuri- ja designmuseon toteutuminen etenee – museorakennuksen suunnittelukilpailu käynnistyy huhtikuussa

Helsingin kaupunginvaltuusto on päättänyt yhteensä 60 miljoonan euron pääomalahjoituksesta uuden arkkitehtuuri- ja designmuseon perustamisesta vastaavalle säätiölle. Museohankkeen toinen päärahoittaja on Suomen valtio, joka osallistuu hankkeeseen vastaavalla osuudella. Kaupungin ja valtion sitoumukset mahdollistavat museohankkeen etenemisen. Seuraava vaihe on Helsingin Eteläsatamaan nousevasta uudesta museorakennuksesta järjestettävä kansainvälinen suunnittelukilpailu, joka käynnistyy huhtikuussa 2024.

Helsingin kaupunginvaltuusto on 14. helmikuuta hyväksynyt yhteensä 60 miljoonan euron pääomalahjoituksen Suomen arkkitehtuuri- ja designmuseosäätiölle uuden arkkitehtuuri- ja designmuseon toteuttamiseksi. Suomen valtio on vahvistanut sitoutumisensa vastaavaan rahoitukseen joulukuussa 2023. Lisäksi säätiö kerää yksityisiltä tahoilta vähintään 30 miljoonaa euroa, jolloin museohankkeelle muodostuu myös vahva yksityinen rahoituspohja. Yhteensä vähintään 150 miljoonan euron suuruisen pääoman tuotoilla mahdollistetaan kunnianhimoinen museotoiminta museon uudisrakennuksessa.

Yhdessä päätökset merkitsevät sitä, että pitkään suunniteltu uusi valtakunnallinen arkkitehtuuri- ja designmuseo etenee kohti toteutusta. Museohankkeen edistämistä jatketaan Suomen arkkitehtuuri- ja designmuseosäätiön tammikuussa 2024 julkaiseman toteutussuunnitelman pohjalta. Tavoiteaikataulun mukaan museo voisi avautua Helsingin Eteläsatamaan rakennettavassa uudessa museorakennuksessa 2030. Museotoimintaa uudisrakennuksessa ylläpitää Suomen arkkitehtuuri- ja designmuseosäätiön omistama AD-museo Oy, johon Designmuseo ja Arkkitehtuurimuseo ovat yhdistyneet.

”Uutta arkkitehtuuri- ja designmuseota on valmisteltu huolella ja pitkään. On kerrassaan mahtavaa, että nyt se toteutuu. Museo vahvistaa Helsingin kansainvälistä vetovoimaa ja tarjoaa kaupunkilaisille uuden syyn tulla keskustaan. Yhdessä uudistuvan Makasiinirannan kanssa museo muodostaa uutta houkuttelevaa kaupunkitilaa merelliselle paraatipaikallemme. Se on kannattava investointi, joka luo työpaikkoja sekä tuo asiakkaita yrityksille ja matkailijoita Helsinkiin. Museo on sijoitus tulevaisuuteen”, kommentoi Helsingin pormestari Juhana Vartiainen.

Uudesta museorakennuksesta järjestetään yleinen ja kansainvälinen, kaksivaiheinen suunnittelukilpailu. Tavoitteena on arkkitehtonisesti, kaupunkikuvallisesti ja toiminnallisesti ensiluokkainen lopputulos, joka luo puitteet kansainvälisen huipputason museotoiminnalle sekä muodostaa uutta ja elävää kaupunkitilaa yhdessä uudistuvan Makasiinirannan alueen kanssa.

Suunnittelukilpailu käynnistyy huhtikuussa ja ratkeaa vuoden 2025 aikana

Suunnittelukilpailu käynnistyy 15. huhtikuuta 2024. Kilpailuohjelma julkaistaan kilpailun käynnistyessä. Kilpailun tulokset julkistetaan syyskuussa 2025.

Suunnittelukilpailun järjestävät Helsingin kaupungin ja Suomen valtion omistama Kiinteistö Oy ADM sekä Suomen arkkitehtuuri- ja designmuseosäätiö yhteistyössä Suomen Arkkitehtiliitto SAFA:n ja Helsingin kaupungin kanssa.

Eri alojen kotimaisista ja kansainvälisistä asiantuntijoista koostuva tuomaristo julkistetaan ennen kilpailun käynnistymistä. Jaettava palkintosumma on yhteensä enintään 400 000 euroa. Kilpailun kielenä on englanti. Lisätietoja osallistumisoikeudesta löytyy kilpailun verkkosivulta.

Lue lisää suunnittelukilpailusta kilpailun verkkosivulta.

Arkkitehtuurin ja muotoilun yhdistävä museo vahvistaa Helsingin ja Suomen vetovoimaa – toteutussuunnitelma on julkaistu

Uuden arkkitehtuuri- ja designmuseon toteutussuunnitelma on valmistunut kahden vuoden hanketyön tuloksena. Monipuolisen ja kansainvälisesti erottuvan uuden museon ennakoidaan vahvistavan Helsingin ja Suomen vetovoimaa. Suunnitelman mukaan museo voisi avautua Helsingin Eteläsatamaan toteutettavassa uudessa museorakennuksessa 2030.

Tutustu toteutussuunnitelmaan:

Keväällä 2021 Suomen valtio ja Helsingin kaupunki käynnistivät yhteistyössä Arkkitehtuurimuseon ja Designmuseon kanssa hankkeen uuden valtakunnallisen arkkitehtuuri- ja designmuseon perustamiseksi. Nyt julkaistu toteutussuunnitelma kuvaa museon toimintaa ja palveluja sekä esittää tiekartan museon toteuttamiseksi. Museon uudisrakennukselle on osoitettu paikka Helsingin Eteläsatamassa.

Uudesta arkkitehtuuri- ja designmuseosta suunnitellaan tulevaisuuden tekemisen museota, joka tarjoaa muotoilijoiden ja arkkitehtien työkalut kaikkien käyttöön. Museon arvioidaan vahvistavan suomalaisten luovien alojen merkitystä ja mahdollisuuksia myös kansainvälisesti. Monipuolista toimintaa täydentävät erilaiset palvelut, kuten kahvila, ravintola, kauppa ja kirjasto.

”Arkkitehtuuri- ja muotoiluperintömme Aalloista Angry Birdsiin, jugendista jääkiekkopaitaan, Nokiasta nanoselluun ja äitiyspakkauksesta älyvaatteisiin avautuu museossa elämyksellisellä tavalla. Ohjelmassa on kotimaisia ja kansainvälisiä huippunäyttelyjä sekä muita ajankohtaisia sisältöjä. Museosta tulee vetovoimainen kokonaisuus, jollaista ei löydy muualta”, kertoo Suomen arkkitehtuuri- ja designmuseosäätiön toimitusjohtaja Kaarina Gould.

Osana suunnitelman täytäntöönpanoa Arkkitehtuurimuseota ja Designmuseota ylläpitävät säätiöt kokoelmineen ovat sulautuneet uutta museota varten perustettuun Suomen arkkitehtuuri- ja designmuseosäätiöön 1. tammikuuta 2024. Samalla museoiden toiminta on siirtynyt säätiön omistamalle AD-museo Oy:lle.

Museoon tehtävät investoinnit palautuvat julkiseen talouteen

Suomen arkkitehtuuri- ja designmuseosäätiön hallituksen puheenjohtaja Timo Laitinen kertoo, että uuden arkkitehtuuri- ja designmuseon taloudellinen malli on suunniteltu huolellisesti. Kaupungin, valtion ja yksityisten tahojen pääomalahjoituksilla luodaan vahva kivijalka museon toimintatalouden pitkäjänteiselle kehittämiselle.

”Säätiö vastaa museon varainhankinnasta ja hallitsee museon pääomia vastuullisesti. Myöhemmin julkistamme säätiön hankkeeseen keräämän yksityisen pääoman kokonaisuuden, joka on Suomen mittakaavassa vaikuttava”, Laitinen sanoo.

Suomen valtio, Helsingin kaupunki sekä joukko yksityisiä säätiöitä ja rahastoja ovat ehdollisesti sitoutuneet rahoittamaan museota Suomen arkkitehtuuri- ja designmuseosäätiölle tehtävin pääomalahjoituksin. Helsingin kaupunki ja Suomen valtio lahjoittavat kumpikin säätiölle 60 miljoonaa euroa. Lisäksi säätiö kerää yksityisiltä tahoilta vähintään 30 miljoonaa euroa, jolloin säätiölle muodostuu vähintään 150 miljoonan euron pääoma. Pääoman tuotot mahdollistavat kansainvälisen huipputason toiminnan museolle toteutettavassa uudisrakennuksessa.

Museon aluetaloudellisia vaikutuksia koskevan selvityksen mukaan museoon tehtävät julkiset investoinnit palautuvat talouteen työllisyyden, palkkojen, kulutuksen ja verotuksen kautta.

Valtio on vahvistanut joulukuussa 2023 sitoutumisensa säätiön pääomittamiseen. Helsingin kaupunginhallitus käsittelee asiaa maanantaina 29. tammikuuta. Päätöksen asiassa tekee kaupunginvaltuusto.

Rahoituspäätökset mahdollistavat kansainvälisen suunnittelukilpailun käynnistämisen Helsingin Eteläsatamaan sijoittuvasta uudesta museorakennuksesta. Rakennuksen laajuudeksi esitetään suunnitelmassa 9 000 m² (huoneala). Yhdessä uudistuvan Makasiinirannan alueen kanssa museo muodostaa kutsuvan kaupunkitilan Helsingin merelliseen keskustaan. Uusi museo voisi avautua suunnitelmassa esitetyn tavoiteaikataulun mukaan 2030.

Keskustelutilaisuus: Miten uusi museo voi edistää suomalaista arkkitehtuuria?

Arkkitehtuurin tiedotuskeskus Archinfo, Suomen Arkkitehtiliitto SAFA ja Arkkitehtitoimistojen liitto ATL järjestävät keskustelun uuden arkkitehtuuri- ja designmuseon mahdollisuuksista suomalaisen arkkitehtuurin edistäjänä. Tilaisuus järjestetään yhdessä Arkkitehtuurimuseon kanssa.

Tieteen ja toivon talo (Puistokatu 4) on paikka ekologisesti kestävän tulevaisuuden rakentajille. Myös uusi arkkitehtuuri- ja designmuseo pyrkii edistämään kestävämpää tulevaisuutta.

Miten museosta tulee yhteiskuntavastuun edelläkävijä? Mitä mahdollisuuksia liittyy siihen, että arkkitehtuuri ja muotoilu yhdistyvät uudessa museossa? Miten erilaisten yleisöjen ja toimijoiden odotukset sovitetaan yhteen?

Keskustelemassa ovat Suomen arkkitehtuuri- ja designmuseosäätiön toimitusjohtaja, hankejohtaja Kaarina Gould, rakennussuunnittelun professori, arkkitehti ja tekniikan tohtori Pirjo Sanaksenaho, Tiina ja Antti Herlinin säätiön kehitysjohtaja, Puistokatu 4:n toiminnanjohtaja Anna Herlin ja Helsingin kaupungin varavaltuutettu, arkkitehti Noora Laak.

Kommenttipuheenvuoron esittää Aalto-yliopiston humanitäärisen arkkitehtuurin työelämäprofessori, arkkitehti ja tekniikan tohtori Saija Hollmén. Keskustelun moderoi Uula Neitola.

Milloin?

Tiistai 14.11.2023
klo 18.00–19.30

Missä?

Keskustelu käydään Tieteen ja toivon talossa (Puistokatu 4). Tapahtuma on täynnä, mutta tilaisuudesta järjestetään kaikille avoin verkkolähetys Archinfon YouTube-kanavalla.

Uusi yhtiö ylläpitämään Arkkitehtuurimuseon ja Designmuseon toimintaa

Arkkitehtuurimuseota ja Designmuseota ylläpitävät säätiöt sulautuvat vuoden 2024 alussa uutta valtakunnallista arkkitehtuuri- ja designmuseota varten perustettuun säätiöön. Museoiden toimintaa ylläpitämään on perustettu AD-museo Oy. Arkkitehtuurimuseon ja Designmuseon toiminta jatkuu uuden yhtiön kautta tutuissa osoitteissa Helsingin Kaartinkaupungissa.

Uuden arkkitehtuuri- ja designmuseon valmistelu etenee, kun Designmuseon säätiö ja Suomen arkkitehtuurimuseon säätiö sulautuvat 1. tammikuuta 2024 Suomen arkkitehtuuri- ja designmuseosäätiöön. Samalla museoiden toiminta siirtyy liikkeen luovutuksella AD-museo Oy:lle. Yhtiö ylläpitää Arkkitehtuurimuseon ja Designmuseon toimintaa ja edistää uuden museon perustamista yhdessä emosäätiönsä kanssa.

”Uuden museon perustaminen etenee suunnitellusti. Seuraavien vuosien ajan Designmuseo ja Arkkitehtuurimuseo toimivat vielä nykyisissä rakennuksissaan, erillisinä museobrändeinä, mutta yhteisenä suuntana on uusi arkkitehtuuri- ja designmuseo ja sille Helsingin Makasiinirantaan nouseva uudisrakennus”, painottaa Suomen arkkitehtuuri- ja designmuseosäätiön toimitusjohtaja ja uuden museoyhtiön hallituksen puheenjohtaja Kaarina Gould.  

Uuden museoyhtiön perustaja, Suomen arkkitehtuuri- ja designmuseosäätiö, on nimittänyt yhtiön hallitukseen seuraavat arkkitehtuurin, muotoilun, museoalan, liiketoiminnan kehittämisen, viestinnän, vastuullisuuden, johtamisen ja henkilöstön kehittämisen asiantuntijat: Laura Aalto, viestintäjohtaja, Aalto-yliopisto; Kaarina Gould, toimitusjohtaja, Suomen arkkitehtuuri- ja designmuseosäätiö (pj.); Jenni Reuter, professori, arkkitehti SAFA; Mikael Silvanto, muotoilija, yrittäjä; Pauli Sivonen, museonjohtaja, Serlachius-museot (vpj.); Petri Tervonen, liiketoimintajohtaja, Fiskars ja Katri Viippola, toimitusjohtaja, Suomalaisen työn liitto. Pauli Sivonen ja Mikael Silvanto ovat toimineet aiemmin Suomen arkkitehtuuri- ja designmuseosäätiön hallituksessa. Vuoden 2024 alusta hallitukseen nimetään myös henkilökunnan edustaja.

Siirtymäkaudelle kohti uuden museon perustamista museoyhtiön toimitusjohtajaksi on nimitetty Designmuseon johtajana vuodesta 2012 toiminut Jukka Savolainen (M.A.). Arkkitehtuurimuseon johtajana vuodesta 2020 työskennellyt Carina Jaatinen (FM) vastaa uuden museoyhtiön sisältöpalveluista.

”Olen todella ilahtunut siitä, että olemme saaneet museoyhtiön hallitukseen monipuolista, eri aloja edustavaa huippuosaamista ja että kummankin sulautuvan museon johtajat ovat sitoutuneet viemään yhteistä tavoitetta eteenpäin uusissa rooleissa. Uskon että hanke vastaa moniin ajankohtaisiin tavoitteisiin – museo vahvistaa Helsingin elinvoimaa ja nostaa Suomen kansainvälistä profiilia”, Gould luonnehtii.

Museoiden toiminta jatkuu tutuissa osoitteissa

Museoiden henkilökunta ja toiminnot siirtyvät uuteen museoyhtiöön säätiöiden sulautumisen yhteydessä. Museotoiminta jatkuu tutuissa osoitteissa Helsingin Kaartinkaupungissa.

”Hallinnollisen yhdistymisen lisäksi museoiden yhteistyö on entistä tiiviimpää – jo marraskuussa 2023 avautuu ensimmäinen Arkkitehtuurimuseon ja Designmuseon yhteinen, molempiin museorakennuksiin levittäytyvä näyttely Garden Futures: Suunnittelua luonnon kanssa”, Gould kertoo.

Suomeen on perusteilla uusi valtakunnallinen arkkitehtuuri- ja designmuseo. Vuonna 2022 perustettu Suomen arkkitehtuuri- ja designmuseosäätiö on koonnut museon toteutussuunnitelman, johon perustuen hankkeen päärahoittajat voivat tehdä tarvittavat päätökset vuoden 2023 aikana. Arkkitehtuurimuseo ja Designmuseo kansainvälisesti ainutlaatuisine kokoelmineen sulautuvat uuteen museoon. Museolle suunniteltu uudisrakennus nousee Helsingin historialliseen Eteläsatamaan Makasiinirannan kehittyvälle alueelle.

Pauli Kariniemi Suomen arkkitehtuuri- ja designmuseosäätiön hallitukseen

Valtiovarainministeriön rahoitusmarkkinaosaston osastopäällikkö, ylijohtaja Pauli Kariniemi aloittaa Suomen arkkitehtuuri- ja designmuseosäätiön hallituksessa uutena jäsenenä.

Valtiovarainministeriön rahoitusmarkkinaosaston osastopäällikkö, ylijohtaja Pauli Kariniemi on nimitetty Suomen arkkitehtuuri- ja designmuseosäätiön hallitukseen. Opetus- ja kulttuuriministeriö nimesi Kariniemen Suomen valtion edustajaksi säätiön hallitukseen. Kariniemen edeltäjä valtion edustajana säätiön hallituksessa oli valtiovarainministeriön alivaltiosihteeri Leena Mörttinen.

Suomen arkkitehtuuri- ja designmuseosäätiö kiittää Leena Mörttistä hallitustyöstä.

Säätiön hallituksen puheenjohtajana jatkaa Valtiokonttorin pääjohtaja Timo Laitinen ja varapuheenjohtajana hallitusammattilainen Anne Korkiakoski.

Sekä Suomen valtiolla että Helsingin kaupungilla on edustaja säätiön hallituksessa. Kaupungin edustajana säätiön hallituksessa jatkaa arkkitehti (SAFA) Mikko Aho. Ahon lisäksi hallituksen jäseninä jatkavat Föreningen Konstsamfundetin toimitusjohtaja Stefan Björkman, arkkitehti (SAFA) Juha Lemström, Bang & Olufsenin Chief Design Officer Miklu Silvanto, Serlachius-museoiden johtaja Pauli Sivonen sekä Aalto-yliopiston strategisen muotoilun professori Anna Valtonen.