Oppimateriaali: Koulujen muotoiluhaaste
Muotoilussa ei ole kyse vain tuotteiden suunnittelusta, vaan luovasta ajattelusta sekä uusien ideoiden kehittämisestä ja jakamisesta. Muotoilun avulla voidaan kehittää myös paikkoja, joissa elämme, opimme ja teemme arkemme askareita.
Koulujen muotoiluhaaste kutsuu kouluja mukaan ideoimaan parempaa lähiympäristöä muotoilun keinoin. Muotoiluhaaste on kaikille kouluasteille tarkoitettu tehtävä, jonka avulla tutustutaan muotoiluun ja sen menetelmiin. Tavoite on lähestyä omaa lähiympäristöä muotoilijan silmin, sekä kehittää yhdessä tunnistettuihin haasteisiin ratkaisuja.
Voitte toteuttaa muotoiluhaasteen soveltaen juuri teidän luokalle ja ryhmälle soveltuvalla tavalla. Suosittelemme tekemään tehtävät joko pareittain tai pienryhmissä. Vaiheet kannattaa tehdä järjestyksessä siten, että jokaiselle vaiheelle on varattu vähintään yksi kokonainen oppitunti – mahdollisesti useampikin – aikaa.
Opetusmateriaali sisältää alustusvideon ja tehtävämateriaalin. Tämä opetusmateriaali johdattaa ottamaan muotoilun työkalut haltuun ja hyödyntämään muotoiluprosessia oman hyvään lähiympäristöön liittyvän suunnitteluprosessin toteuttamisessa. Opetusmateriaalissa edetään muotoiluprosessin eri vaiheiden avulla eteenpäin. Havainnoinnin harjoittelun jälkeen lähdetään soveltamaan opittua omaan tuttuun kouluympäristöön, jossa tunnistetaan haasteita ja mahdollisuuksia, joiden pohjalta kehitetään parempia ratkaisuja.
Video: Koulujen muotoiluhaaste (2:38)
Tässä videossa muotoilija Linda Vanni kertoo muotoilusta, muotoilijan työstä ja siihen liittyvästä muotoiluprosessista. Lopuksi hän haastaa Suomen kouluja mukaan Muotoiluhaasteeseen, jossa koululaiset suunnittelevat omaa lähiympäristöönsä liittyviä kehitysehdotuksia ja parannuksia muotoilun keinoin.
Kuvaus ja editointi: Anni Koponen (2021).
Lähteitä ja kirjallisuutta
Kenttälä, M., Euro, L., Kapanen, H, Ilonen, P. & Kiviranta, A. (2020). Matka palvelumuotoiluun – opettajan opas. Kehittämiskeskus Opinkirjo.
Di Iorio, S., Kenttälä, M., Kapanen, H., Ukkonen, L., Ritari, N., & Ilonen, P. (2019). Matka tuotemuotoiluun: Opas opettajalle. Kehittämiskeskus Opinkirjo.