Museon edustalla rakennustöitä. Pääsisäänkäynti etuovesta ja esteetön kulku takaovesta ovat käytössä normaalisti.

Arkkitehtuurikilpailujen historia Suomessa

Kauneutta, kokeiluja ja kustannustietoisuutta. Petri Kentalan artikkeli avaa suomalaisten arkkitehtuurikilpailujen historaa ja merkitystä. Kentala on tekniikan kandidaatti, muusikko ja musiikkipedagogi, joka työskentelee rakennus- ja säveltaiteen
kentillä.

”Ihmiset ovat kautta aikain kilpailleet mitä erilaisimmissa asioissa: juoksussa, varakkuudessa, levymyynnissä, kurpitsan kasvatuksessa, purjehduksessa – miksi ei siis arkkitehtuurissakin? Kilpailujen traditioon liittyy palkintojen ja tunnustusten jakaminen. Suomessa arkkitehtuurin saralla jaetaan lukuisia palkintoja ja tunnustuksia esimerkiksi suunnittelutöiden pohjalta, elämäntyöstä ja ansioista alalla, kuten Arkkitehtuurin Finlandia, Puupalkinto, Betonijulkisivu-palkinto ja akateemikon arvonimi.

Arkkitehtuurikilpailujen omalaatuisena piirteenä on muistakin taiteen piirissä tapahtuvista kilpailuista tuttu yhteismitattomuus eri kilpailutilanteiden välillä. Toisaalta kaikkia kilpailijoita sitovat kilpailukohtaisesti yhteiset säännöt, jotka määrittelevät kilpailun tavoitteet ja arvosteluperusteet, sekä ohjaavat suunnittelua ja taiteellista työskentelyä yhden suunnittelukilpailun sisällä. Arkkitehtuurikilpailujen suunnitelmat ovat myös eräänlainen työnteon ja tutkimuksen metodi, eli jokainen kilpailuehdotus on oma tutkielmansa kulloiseenkin kilpailuasetelmaan. Kilpailun myötä syntyneet ehdotukset valaisevat annettua suunnittelutehtävää usealta kantilta ja saattavat arvosteluvaiheessa jopa muuttaa kilpailun järjestäjän alkuperäisiä linjauksia ja tavoitteita. Samalla kilpailuehdotukset ovat korvaamatonta tutkimusaineistoa arkkitehtuurista itsestään – sen kehitysaskelista, trendeistä ja koulukuntakiistoista.

Yleisesti voikin todeta, että arkkitehtuurikilpailut ovat olleet avoin ikkuna ammattilaisille (ja yleisölle) tarkastella toistensa töitä ja asettaa saman luupin alle vaihtoehtoisia ratkaisuja samaan tehtävänantoon. Avoimuudesta on seurannut julkista keskustelua, pohdintaa ja kritiikkiä, joka on vienyt alaa merkittävästi eteenpäin – tai joskus myös sivulle tai alaspäin – ja ylipäätään vaikuttanut sen suuntaan ja siihen, mikä koetaan hyväksi arkkitehtuuriksi.

Pysyviksi ihanteiksi ovat jääneet vaatimattomuus ja kustannustietoisuus sekä luontosuhteen tärkeys. Arkkitehtuurikilpailujen instituutiolla on Suomessa mittava historia, ja se on tuottanut kautta linjan laadukkaita lopputuloksia. Suomalainen kilpailuinstituutio on myös kansainvälisesti tunnettu ja tunnustettu. Sen avoimuutta, järjestelmällistä kehittämistä ja materiaalin arkistointitapaa oArtikkelin johdanto

Suomalaisten arkkitehtuurikilpailujen historiasta on aiemmin kirjoitettu yksi yleisteos, Paula Huotelinin ja Maarit Kaipiaisen toimittama 130 vuotta suomalaisia arkkitehtikilpailuja. Kirja julkaistiin vuonna 2006 Suomen rakennustaiteen museon samannimisen näyttelyn yhteydessä, ja se tarjoaa yleisluonteisen katsauksen suomalaisten kilpailujen historiaan.

Teos Europan Finland 20 Years (2017) luo tiivistetyn yleiskatsauksen Europan-kilpailujen Suomen kilpailukohteisiin esittelemällä jokaisen kohteen voittaneen ehdotuksen ja mahdollisen toteutuksen. Myös Pertti Solla käsittelee suomalaisia arkkitehtuurikilpailuja artikkelissaan ”Arkkitehdit ja arkkitehtuurikilpailut” teoksessa Arkkitehdin työ (1992), ja Magnus Rönnin, Rene Kazemianin ja Charlotte Svenssonin teos Arkitekturtävlingar: erfarenheter från Finland (2007) tarkastelee suomalaisen kilpailukulttuurin ja -prosessien ominaispiirteitä.

Pohjoismaisia arkkitehtuurikilpailuja on käsitelty erilaisten tutkimuskysymysten kautta The Nordic Journal of Architectural Research (NJAR) -aikakausjulkaisussa ja Tukholman teknillisen korkeakoulun, The Royal Institute of Technologyn, julkaisemissa artikkelikokoelmissa. Näiden tutkimusten ja artikkelien näkökulmat ovat kuitenkin ennen kaikkea alan ammattilaisia kiinnostavia ja aineistot hyvin tarkasti rajattuja tutkimusaiheen mukaan.

Tässä artikkelissa tehdään uudenlainen yleistajuinen pitkittäisleikkaus suomalaisten arkkitehtuurikilpailujen 150-vuotiseen historiaan osana kilpailujen juhlavuotta. Tutkimuksen lähtökohtana on ollut kaksi toisistaan poikkeavaa näkökulmaa. Ensinnäkinartikkelissa tarkastellaan innovatiivisuuden toteutumista suomalaisissa arkkitehtuurikilpailuissa palkintolautakuntien pöytäkirjojen kirjausten kautta. Tähän näkökulmaan on antanut kimmokkeen artikkeli ”Uncertainties and Possibilities: Exploring Innovation in Architecture Based on Open Design Competitions in Finland”3, jossa tekijät analysoivat 37:n suomalaisen kilpailun aineistoa vuosien 2013–2017 väliltä ja tarkastelevat, millä tavoin innovatiivisuutta esiintyy kilpailuissa.

Innovatiivisuuden näkökulmasta tämän artikkelin aineisto ulottuu vuoteen 2004 asti, sillä tätä uudempaa aineistoa on käsitelty edellä mainitun artikkelin lisäksi opinnäytetyössäni Suomalaisten arkkitehtuurikilpailujen arvosteluperusteet 2004–20244

Toisena lähtökohtana on ollut antaa Arkkitehtuuri- ja designmuseon kilpailuarkiston aineiston puhua puolestaan: mitä ilmiöitä ja kehityskulkuja 150 vuoden pituisella ajanjaksolla kilpailujen kulttuurissa, käytännöissä ja kontekstissa oikeastaan esiintyy? Tähän näkökulmaan ei ollut valmista tutkimuskysymystä tai hypoteesia, vaan kyseessä on avoimin mielin tehty tutkimus- ja tutustumismatka.”

PETRI KENTALA

Suomalainen tiedekeskus, kilpailuehdotuksen ulkoperspektiivikuva. Mikko Heikkinen ja Markku Komonen, 1985.

”Kauneutta, kokeiluja ja kustannustietoisuutta. 150 vuotta suomalaisten arkkitehtuurikilpailujen historiaa.”
KIRJOITTAJA: Petri Kentala

TOIMITUS: Petteri Kummala
TAITTO JA ULKOASU: Johanna Havimäki
© KIRJOITTAJA JA AD-MUSEO OY
ISBN 978-952-5195-65-1 (PDF)

Kuva: Temppeliaukion kirkko, kilpailuehdotuksen pienoismalli / Timo ja Tuomo Suomalainen, 1961

Avaa PDF (18,5 Mt) avautuu uuteen välilehteen