Arkkitehtuuri- ja designmuseon toimintaa ylläpitävän AD-museo Oy:n hallitukseen on nimitetty Marimekon talousjohtaja Elina Anckar, Artekin toimitusjohtaja Marianne Goebl sekä Moderna Museetin johtaja Gitte Ørskou. Uudet nimitykset tuovat hallitukseen kansainvälistä johtamiskokemusta muotoilu- ja museoalan arvostetuista organisaatioista sekä vahvistavat talouden ja liiketoiminnan osaamista. Nimityksistä päättää museoyhtiön omistavan Suomen arkkitehtuuri- ja designmuseosäätiön hallitus. Säätiön hallituksessa uutena jäsenenä aloittaa Helsingin kaupungin kulttuurin ja vapaa-ajan toimialajohtaja Juha Ahonen.
Marimekon talousjohtajana vuodesta 2015 toiminut Elina Anckar tuo mukanaan laajan kokemuksen talouden strategisesta kehittämisestä eri toimialoilta. Hän on kehittänyt menestyksekkäästi organisaatioita, johtanut isoja muutoshankkeita ja vastannut kansainvälisistä sidosryhmäsuhteista. Anckar valittiin Vuoden talousjohtajaksi vuonna 2022.
Artekin toimitusjohtajalla Marianne Goeblilla on yli kahden vuosikymmenen kokemus kulttuurin ja liiketoiminnan rajapinnassa toimivista hankkeista. Hän on vastannut Vitra-konserniin kuuluvan Artekin luovasta ja kaupallisesta kehittämisestä vuodesta 2014 lähtien. Aiemmin hän on johtanut muun muassa ammattilaisille ja keräilijöille suunnattuja Design Miami -messuja sekä työskennellyt Vitralla useissa johtotehtävissä.
Pohjoismaista museokentän asiantuntemusta hallitukseen tuo Tukholmassa ja Malmössa toimivan Moderna Museetin johtaja Gitte Ørskou. Moderna Museet nauttii vahvaa arvostusta edelläkävijän roolista globaalilla museokentällä. Ørskoulla on pitkä kokemus museoiden johtamisesta sekä kulttuurialan globaalista yhteistyöstä. Hän on vastannut laajoista organisaatiomuutoksista ja kasvattanut merkittävästi johtamiensa museoiden kävijämääriä ja rahoitusta. Parhaillaan hän johtaa kansallista museoiden yhdistämishanketta Ruotsissa.
”Uusi Arkkitehtuuri- ja designmuseo on merkittävä teko myös kansainvälisesti. Museona kurkotamme kansainväliselle huipputasolle ja vahvasti pohjoismaiseen kontekstiin. Vuoden 2030 lopulla Helsingin Eteläsatamaan avautuvan uudisrakennuksemme suunnittelutyö on nyt tärkeässä vaiheessa, ja samalla museon toimintaa kehitetään ja kasvatetaan nykyisissä tiloissa vastaamaan tulevaisuuden tavoitteita. Toivotamme Elina Anckarin, Marianne Goeblin ja Gitte Ørskoun lämpimästi tervetulleeksi museon hallitukseen. Heidän osaamisensa ja verkostonsa tuovat merkittävän vahvistuksen kunnianhimoiseen työhömme”, sanoo museohankkeen johtaja ja museon hallituksen puheenjohtaja Kaarina Gould.
Elina Anckar ja Gitte Ørskou aloittavat hallitustyön 25.3.2026 ja Marianne Goebl 1.8.2026.
Arkkitehtuuri- ja desigmuseon hallituksen puheenjohtajana jatkaa Kaarina Gould. Jäseninä toimivat Pauli Sivonen (varapuheenjohtaja), Elina Anckar, Marianne Goebl, Laura Aalto, Jenni Reuter, Jutta Tynkkynen ja Gitte Ørskou. Hallituksesta jäävät pois Petri Tervonen ja Heli Lehtonen. Arkkitehtuuri- ja designmuseon johtaja on Pilvi Kalhama.
Myös museon omistajan, Suomen arkkitehtuuri- ja designmuseosäätiön hallituksessa tapahtuu muutoksia. Helsingin kaupunki on nimittänyt säätiön hallitukseen kolmivuotiskaudelle kulttuuri- ja vapaa-ajan toimialajohtaja Juha Ahosen. Ahonen tuo hallitukseen vahvaa osaamista laajojen palvelukokonaisuuksien johtamisesta ja kehittämisestä. Hänellä on monipuolinen kokemus toimintakulttuurin uudistamisesta sekä organisaatioiden strategisesta ohjaamisesta. Kaupungin nimittämänä jäsenenä hallituksessa toiminut Mikko Aho jatkaa hallitustyöskentelyä säätiön nimittämänä jäsenenä. Valtion edustajana jatkaa valtiovarainministeriön rahoitusmarkkinaosaston osastopäällikkö Pauli Kariniemi.
Hallituksen puheenjohtajana jatkaa Timo Laitinen. Muut jäsenet ovat Anne Korkiakoski (varapuheenjohtaja), Jannica Fagerholm, Susanna Pettersson, Anna Valtonen ja Merja Ylä-Anttila.
–
Arkkitehtuuri- ja designmuseo on matkalla kohti uutta.
Arkkitehtuuri- ja designmuseo toimii Helsingin Kaartinkaupungissa Korkeavuorenkatu 23:ssa. Museon uusi koti nousee osaksi Eteläsataman merellistä kansallismaisemaa vuonna 2030. Uudisrakennuksen suunnittelee kulttuurirakennuksistaan tunnettu suomalainen JKMM Arkkitehdit, jonka ehdotus valittiin kansainvälisen suunnittelukilpailun voittajaksi 624 ehdotuksen joukosta. Uuden rakennuksen valmistumiseen asti museo jatkaa toimintaansa nykyisissä tiloissaan.
Suomen arkkitehtuuri- ja designmuseosäätiö vastaa uuden museon perustamisesta ja hankkeen varainhankinnasta. Säätiö omistaa myös kansalliset muotoilun ja arkkitehtuurin museokokoelmat. AD-museo Oy vastaa museon toiminnasta valtakunnallisena vastuumuseona nyt ja tulevaisuudessa. Uudisrakennuksen toteuttaa Helsingin kaupungin ja Suomen valtion perustama Kiinteistöosakeyhtiö ADM.
Uuden arkkitehtuuri- ja designmuseon perustajat ovat Suomen valtio ja Helsingin kaupunki. Perustajakumppaneita ovat Jane ja Aatos Erkon säätiö, Louise & Göran Ehrnroothin säätiö, Suomen Kulttuurirahasto, Svenska kulturfonden, Saastamoisen säätiö, Suomen taideteollisuusyhdistyksen 100-vuotissäätiö ja Jenny ja Antti Wihurin rahasto.