AD-museon tuleva suunnittelukilpailu oli aiheena tiistaina 11.10. käydyssä avoimessa 3A Talks -verkkokeskustelussa. 3A Talks on arkkitehtuuriaiheinen keskustelusarja, jota järjestävät Arkkitehtuurin tiedotuskeskus Archinfo, Suomen Arkkitehtiliitto SAFA ja Arkkitehtitoimistojen liitto ATL. Tällä kertaa järjestelyihin osallistui myös AD-museohanke.

Tilaisuuden alussa Suomen arkkitehtuuri- ja designmuseosäätiön toimitusjohtaja ja museoprojektin hankejohtaja Kaarina Gould kertoi, että päätöstä museohankkeen toteuttamisesta odotetaan vuoden 2023 keväällä. Parhaillaan valmistellaan hankesuunnitelmaa, jonka perusteella Helsingin kaupunki, Suomen valtio ja rahoittajiksi ehdollisesti sitoutuneet yksityiset säätiöt voisivat vahvistaa rahoituspäätöksensä.

Myönteisen päätöksen jälkeen olisi mahdollista edetä kohti suunnittelukilpailua. Suunnittelukilpailun järjestäisi Helsingin kaupungin ja Suomen valtion aiemmin tänä syksynä perustama kiinteistöosakeyhtiö KOY ADM. Kilpailulle haetaan lähtökohtaisesti samaa korkeaa kansainvälistä tasoa kuin koko hankkeelle.

Uusi museorakennus sijoittuisi Helsingin Eteläsatamaan. Museota ympäröivästä Makasiinirannan alueesta on parhaillaan käynnissä kansainvälinen laatu- ja konseptikilpailu, joka ratkeaa marraskuun loppupuolella. Makasiinirannan kilpailussa on varattu alue museorakennukselle, mutta museorakennus ei sisälly tähän kilpailuun vaan siitä järjestetään aikanaan täysin erillinen kilpailu.

Vaikka museorakennuksen rooli korostuu keskustelussa, museohankkeessa ei ole kyse vain tilaratkaisusta olemassa oleville museoille. Hanke tähtää kokonaan uuden museoinstituution perustamiseen. Nykyiset Arkkitehtuurimuseo ja Designmuseo sulautuvat uuteen museoon, joka toimii uudessa rakennuksessa sen valmistuttua.

”Uudella museolla on laajat tavoitteet. Se on kansainvälisen huipputason toimija, joka luo Helsingin keskustaan vetovoimaa, tuo matkailijoita ja uudenlaista elämää, nostaa Helsingin ja koko Suomen kansainvälistä profiilia museo-, arkkitehtuuri- ja designkohteena sekä luo kansainvälisen vuoropuhelun keskittymän alojen ammattilaisille”, Gould kertoi.

”Museosisältöjen osalta haluamme kertoa suomalaisen arkkitehtuurin ja muotoilun tarinan näyttävällä ja vaikuttavalla tavalla, mihin nykyisillä museoilla ei ole tämänhetkisten tilojen puitteissa mahdollisuuksia. Mukaan tuodaan myös uusia ulottuvuuksia sisällöissä ja ohjelmissa sekä toivottavasti vähän yllättäviäkin elementtejä.”
‍

Kiinnostavan alustuksen tilaisuudelle tarjosi kulttuuristrategi David van der Leer innovaatio- ja strategiatoimisto DVDL:stä, joka on museohankkeen kansainvälinen yhteistyökumppani. Van der Leerillä on pitkä kokemus yhteistyöstä erilaisten museoiden, kulttuuri-instituutioiden ja arkkitehtuurihankkeiden kanssa. DVDL avustaa hanketta uuden museoinstituution kansainvälisen ulottuvuuden osalta sekä sosiokulttuurisen kestävyyden kysymyksissä, jotka nousevat jatkuvasti ajankohtaisemmiksi.

Van der Leer esitteli arkkitehtuurikilpailujen historiaa ja tuoreita kansainvälisiä esimerkkejä kilpailujen viime aikojen kehitykseen liittyen. 1990-luvulta lähtien internet on mahdollistanut kilpailujen huomattavan kasvun. Samalla kilpailuprosessit ovat jatkuvasti monimutkaistuneet.

Van der Leer näkee paikallisten yhteisöjen vähäisen osallistamisen puutteena monissa kilpailuissa. Ongelmallista on myös kilpailuehdotuksiin käytetyn työmäärän vähäinen tai olematon taloudellinen kompensointi niille osallistujille, jotka jäävät ilman palkintoa. Näihin kysymyksiin varsinkin Pohjois-Euroopassa on pyritty vastaamaan kehittämällä uudenlaisia kilpailumalleja.

Viime vuosina kutsukilpailujen ja muiden suljettujen kilpailumallien rinnalle on noussut puoliavoimia malleja, joissa on kokeiltu esimerkiksi yhteiskehittämistä. Tarkemmin van der Leer esitteli Philadelphia Contemporaryn, Aarhusin arkkitehtuurioppilaitoksen, OBA Next -kirjaston ja Sandy-hurrikaanin aiheuttamien vahinkojen jälleenrakennushankkeen kilpailuissa käytettyjä malleja.

Esimerkkejä yhdistivät monivaiheisuus, dialogiin ja yhteistyöhön kannustaminen sekä perinteisten mallien rikkominen ja sekoittaminen, mikä ilmeni muun muassa suljetun ja avoimen mallin piirteiden erilaisissa yhdistelmissä. Van der Leer korosti monimuotoisuuden merkitystä paitsi kilpailujen osallistujakunnassa, myös tuomariston kokoonpanossa.
‍

Illan pääohjelmassa SAFA:n kilpailutoimikunnan puheenjohtaja Kasmir Jolma, arkkitehti Elina Koivisto, professori Pirjo Sanaksenaho ja arkkitehti Tuomas Silvennoinen olivat kokoontuneet keskustelemaan siitä, millainen kilpailumalli olisi kiinnostava ja toimiva uuden arkkitehtuuri- ja designmuseon kohdalla. Kaarina Gould toimi keskustelun moderaattorina.

Kaikki panelistit pitivät suomalaista arkkitehtuurikilpailutraditiota arvokkaana ja säilyttämisen arvoisena. Erityisen tärkeänä pidettiin sitä, että kilpailujen kautta nuoret, uraansa aloittavat arkkitehdit voivat saada omia toimeksiantoja.

”Suunnittelu on muuttunut osallistavammaksi ja monivaiheisemmaksi. Myös arkkitehtuurikilpailujen käytäntöjä voisi kehittää niin, että ne olisivat kaksivaiheisia. Toisessa vaiheessa, jossa olisi rajattu määrä ehdotuksia, voisi sitten olla kommunikointia käyttäjien ja kaupunkilaisten kanssa. Silti anonymiteetti tuomariston suuntaan olisi mahdollista säilyttää”, Pirjo Sanaksenaho ehdotti.

Alustuksessaan van der Leer mainitsi kilpailutöihin käytettävien työtuntien kompensaation puutteen tekijänä, joka laskee arkkitehtien osallistumisintoa kilpailuihin. Panelistit katsoivat, että monivaiheisessa kilpailussa voitaisiin hakea alkuvaiheessa kevyempiä ehdotuksia ja tarkentaa näitä – mahdollisesti vuorovaikutteisesti – myöhemmässä vaiheessa, jonka työmäärä kompensoitaisiin kilpailutyön tekijöille.

Kiinnostavana kilpailumuotona panelistit nostivat esille Turun sataman matkustajaterminaalin kilpailun, josta Sanaksenaholla oli kokemusta tuomariston ja Tuomas Silvennoisella kilpailuun osallistuneen toimiston (PES-Arkkitehdit) näkökulmasta. Kilpailu käynnistyi prosessilla, johon osallistuneet toimistot oli valittu erikseen. Ensimmäisen vaiheen jälkeen jatkoon päässeet saivat ohjausta ja väliraportin. Kilpailijoiden vuoropuhelu asiantuntijoiden kanssa toteutettiin tuomariston suuntaan anonyymisti. Kilpailun lopulta voittaneessa PES-Arkkitehdeissä työskentelevä Silvennoinen kertoi, että jo kilpailuvaiheessa päästiin poikkeuksellisen lähelle lopulta toteutettavaa rakennusta.

Sanaksenahon mukaan opetustyössä on käynyt ilmi, että seuraavan sukupolven arkkitehdit eivät kaipaa tähtiarkkitehtuuria. He haluavat, että arkkitehtuuri on ympäristötietoista ja eettisesti korkeatasoista. Ajankohta on luonteva kilpailutradition uudistamiselle, sillä ihanteet ovat muutoksessa. Monialainen yhteistyö ja ryhmässä tekeminen edustavat nuorten arkkitehtien mallia.

”Näkisin, että tämä ei ole millään tavalla ristiriidassa arkkitehtuurikilpailujen tradition kanssa. Kilpailussa on kilpailuohjelma, ja arkkitehdit toteuttavat ohjelman tavoitteita. SAFA:ssa on koottu arkkitehtuurikilpailujen kestävyyskriteerit, joiden avulla kilpailuohjelmien valmistelussa huomioidaan kestävyyden eri osa-alueet. Mielestäni on jo nähtävillä, että monet kilpailuissa menestyvät työt eivät ole perinteisessä mielessä wau-arkkitehtuuria, vaan kestävyysteemat on huomioitu yhä vahvemmin”, arvioi Kasmir Jolma.

Van der Leer nosti alustuksessaan esille myös arkkitehtuurikilpailujen tuomaristojen monimuotoisuuden. Jolma totesi, että ala on tässäkin suhteessa murroksessa. Arkkitehtuuri on menneisyydessä ollut hyvin miespainotteinen ala, mutta opiskelijajakauman perusteella sukupuolijakauma on tulevaisuudessa naisvoittoinen. Muutos näkyy myös tuomaristoissa, joihin SAFA nimeää riippumattomat asiantuntijajäsenet monimuotuisuusnäkökulman huomioiden.

Uuden arkkitehtuuri- ja designmuseon tapauksessa tavoitteena on lähtökohtaisesti laaja-alainen ja monimuotoinen suunnitteluryhmä muutenkin kuin vain arkkitehtuurin ja rakennuksen osalta. Panelistit pitivät monimuotoisuutta tavoittelemisen arvoisena mutta kokivat vieraaksi ajatuksen kilpailusta, jossa osallistumisen edellytys olisi suomalaisen ja kansainvälisen arkkitehdin tai toimiston yhteistyö.

”Nuorena, pienellä työryhmällä kilpailuja tehneen ihmisen näkökulmasta olisi ollut hyvin vaikeaa löytää kansainvälistä partneria. Tämä sulkisi mahdolliset nousevat tähdet pois ihan käytännön syistä”, Koivisto totesi.

”Tosi tärkeää olisi, että kilpailu olisi hyvin valmisteltu ja tulisi paljon muutakin ajateltavaa ja virikkeitä kuin vain tilaohjelma, jotta tiedetään mitä ollaan tekemässä. Se ei ole aina ihan itsestään selvää”, Silvennoinen lisäsi.
‍

Panelistien omat odotukset uutta arkkitehtuuri- ja designmuseota kohtaan ovat korkealla. Hankkeen ripeä eteneminen viime aikoina ilahdutti panelisteja ja heidän yhteinen toiveensa oli, että ensi vuoden päätökset mahdollistaisivat kilpailuun valmistautumisen jo pian.

”Museon tulisi olla monipuolinen ja huokoinen alusta. Sen pitäisi täyttää museon perinteinen tehtävä ja olla rauhallinen paikka, jossa tutkia asioita. Se toimisi alustana erilaisille kokeiluille ja avautuisi myös uusille käyttäjäryhmille. Toivoisin että myös rakennus itsessään olisi varsinkin ympäristöasioita ja arkkitehtuurin laatua ajatellen esimerkkitapaus, joka edustaisi ideaaleja, joihin me kaikki pyrimme”, Koivisto summasi.

”Tärkein museoon liittyvä haaveeni olisi se, että se olisi varsinkin lapsille ja nuorille paikka, jossa heille muodostuu ymmärrys siitä, kuinka iso vaikutus arkkitehtuurilla ja designilla on siihen että elämme ekologisesti, sosiaalisesti ja taloudellisesti kestävässä maailmassa. Että kyse ei ole päälle liimatusta asiasta, vaan että se on sisäänrakennettu osa elämäämme. Olisi hienoa jos museo pystyisi konkretisoimaan tätä lapsille ja nuorille”, Jolma visioi.

Kilpailumuodon osalta panelistit olivat keskenään samoilla linjoilla. Toiveissa oli hyvin valmisteltu monivaiheinen kilpailu, jonka ensimmäinen vaihe olisi kaikille avoin. Myöhempiin vaiheisiin osallistuville kilpailijoille voitaisiin järjestää eri aihealueisiin liittyvää ohjausta lopullisen ehdotuksen työstämistä varten. Vaiheiden välissä voisi olla myös osallistavia elementtejä.

Yleisökommenteissa uuden museon kilpailusta toivottiinkin testialustaa kilpailujen kehittämiseksi. Voitaisiinko esimerkiksi kilpailuohjelmassa kokeilla yhteiskehittämistä?